Jättiläinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo taruolennosta jättiläinen. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Jättiläinen. Francisco Goyan maalaus.

Jättiläinen on läheisesti ihmistä muistuttava, mutta paljon suurempi ja vahvempi taruolento. Jättiläisiä tunnetaan tarustoista kautta maailman. Usein jättiläisiä kuvataan typeriksi ja väkivaltaisiksi, ja ne myös syövät ihmisiä, erityisesti lapsia. Toisaalta eräitä jättiläisiä kuvataan älykkäiksi ja ystävällisiksi.

Kreikkalaisessa tarustossa esiintyy giganteiksi kutsuttuja jättiläisiä, joihin lukeutuivat muiden muassa yksisilmäiset kykloopit.

Skandinaviassa, Islannissa, Lapissa, Suomessa ja Baltiassa, kuten monessa muussakin paikassa, selitettiin kansanperinteessä poikkeuksellisia maastonmuotoja ja kivien sijaintia jättiläisten toiminnan avulla. Taruissa jättiläisten koko vaihtelee vähän miestä suuremmasta taivaankorkuiseen. Tunnetaan myös tarinoita, joiden mukaan maailma on luotu jättiläisen ruumiista.

Jatulintarhoja – muinoin jättiläisten rakentamiksi luultuja suuria kivikehiä – on Suomen rannikkoseuduilla ja saaristossa kymmenittäin. Virossa eräät kuuluisat jättiläiset olivat Kalevanpojat.

Tarujen jättiläisissä oli sekä hyviä että pahoja yksilöitä. Siksi myöskään ihmisten asenne niitä kohtaan ei ollut pelkästään kielteinen.

Jättiläiset skandinaavisessa mytologiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skandinaanien mytologiassa maailma luotiin alkujätti Ymirin ruumiista. Odin sekä tämän veljet Vili ja Ve tappoivat Ymirin ja loivat maailman sen ruumista. Jättiläiset jaettiin jää- ja tulijättiläisiin. Muspelheimissa asuivat tulijättiläiset joista tunnetuin on Surtur joka Ragnarökin koittaessa polttaa maailman. Jääjättiläiset asuivat Niflheimissa, heitä kutsuttiin myös huurretursaiksi. Jättiläiset olivat jumalten pahimpia vihollisia. Ukkosenjumala Thor ja hänen Mjölner-vasaransa tunnettiin ihmisten suojelijoina ja jättiläisten tappajina. Tulen jumala Loki oli myös jättiläinen ja jumalat olivat itse sekaantuneet jättiläisiin monien avioliittojen kautta.

Suomalaisten tarujen jättiläiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on käytetty jättiläisistä nimityksiä jatulit, metelit ja jotunit. Jatuli ja jotuni ovat läheisiä termejä muinaisnorjan jättiläisiä kuvaaville sanoille jötul ja jotunn. Näitä sanoja on säilynyt myös useissa paikannimissä, kuten lukuisat Suomessa sijaitsevat Metelinmäet. Suomessa, kuten muuallakin, jättiläisten tominnalla on selitetty poikkeuksellisia maastonmuotoja, kuten esimerkiksi harjukuoppia, isoja kiviä, saaria ja niemiä. Tällaisia ovat esimerkiksi Pallivahankivi Turussa[1] ja Ämmänkuopat Somerolla[2][3][4]. Jättiläisten tekemiksi on arveltu myös esihistoriallisia muinaisjäännöksiä, kuten jatulintarhoja, jätinkirkkoja ja muita kivirakennelmia.

Usein tarinat liittyvät myös kristinuskon tuloon. Jättiläinen on esimerkiksi, tarun mukaan, ottanut suuren kivenlohkareen ja heittänyt sen kohti kirkkoa. Kivi kuitenkaan ei ole lentänyt kirkkoon asti, vaan pudonnut järveen ja siitä on tullut järveen saari. Jättiläiset kuvataankin usein kristinuskon ja kirkon vihollisina. Taruissa jättiläiset joutuvat pakenemaan yhä syrjäisemmille seuduille kristittyjen, suomalaisten tai yleensäkin ihmisten tieltä. Tässä suhteessa jättiläiset muistuttavat kovasti muita suomalaisten tarujen myyttisiä alkuasuttajia, kuten lappalaisia ja hiisiä.

Joitakin suomalaisten tarujen jättiläisiä:

  • Kaleva ja hänen poikansa ovat tunnettuja jättiläisiä niin suomalaisessa kuin virolaisessakin tarustossa.
  • Hollo ja Martta rakensivat Hollolan keskiaikaisen harmaakivikirkon.
  • Äijä asui Oulujoen Pyhäkosken rannalla.
  • Limmi asui Oulun seudulla. Hänen mukaansa on tarun mukaan nimetty Liminka.
  • Kiljo ja Koljo asuivat Rantsilassa.
  • Killi ja Nalli asuivat Raisiossa ja rakensivat Raision kirkon. Jättiläiset riitaantuivat kirkon papin kanssa ja Killi uhkasi hajottaa koko kirkon kallionlohkareella. Löydettyään meren rannasta sopivan lohkareen Killi ei enää löytänyt takaisin kirkolle, ja tämä paiskasi kalliolohkareen Ruissalon edustalle. Kiveä kutsutaan Kukkarokiveksi, koska jättiläinen oli kantanut sitä suuressa kukkarossa selässään.[5]
  • Someron Pitkäjärvellä jättiläisämmän poika oli hukkunut järveen. Tämän takia jättiläisämmä tahtoi tehdä sillan Pitkäjärven yli ja kantoi tätä varten esiliinassaan hiekkaa läheisestä Kankaannummesta. Esiliina kuitenkin repesi ja silta jäi kesken. Näin syntyi Pitkäjärveen pistävä Napinniemi, jossa maaperä on samanlaista hiekkaa kuin Kankaannummessa ja Kankaannummeen Ämmänkuopat, jotka vieläkin ovat nähtävissä.
  • Vorna tunnettiin Länsi-Suomessa paitsi jättiläisenä, myös karjalaisena vainolaisena. Karjalaisten keskuudessa hänet taas tunnettiin sankarina.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pitkänen, Ritva-Liisa: Pallivaha, s. 317. Teoksessa: Suomalainen paikannimikirja. Helsinki: Karttakeskus, 2007. ISBN 978-951-593-976-0.
  2. Juselius, Herman: Kotiseuduiltamme. Ämmänkuopat Somerolla. Kotiseutu, 1914, nro 1.
  3. Virtaranta, Pertti: Someron murrekirja. Vammala: SKS, 1973. ISBN 951-717-008-4.
  4. Klemelä, Timo: Kankaannummen Ämmänkuopat Someron luontokohteet. Someron kaupunki. Viitattu 11.11.2008.
  5. Nurmi, Satu & Rouhiainen, Sampo: Ihmen Turku. Kyliste, 1/2008, s. 11. Artikkelin verkkoversio (PDF).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]