Perun

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vanhoja Perunin symboleita, ukkosmerkkejä. Näitä kuvioita kaiverrettiin usein talojen kattopalkkeihin suojelemaan rakennusta salamaniskulta.

Perun (myös Parom) on slaavilaisen mytologian ylijumala ja salaman sekä ukkosen jumala. Hänen muita tuntomerkkejään olivat vuoret, tammi, kotka, taivaankansi, hevoset ja kärryt, aseet (vasara, kirves ja nuoli), sota ja tuli. Perunin nimellä on ilmeisesti balttilaisten kielten kautta yhteys suomalaiseen Perkeleeseen, joka alun perin tarkoitti ukkosen jumala Ukkoa.

Tietolähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikista slaavilaisista jumalista Perun mainitaan useimmin historiallisissa lähteissä. Jo 500-luvulla bysanttilainen historioitsija Prokopios mainitsi hänet teoksessaan De Bellum Gothicum. Lyhyt huomautus, joka kuvaa tietyn eteläslaaviheimon uskomuksia, kertoo että he uskoivat yhden jumalan, salaman luojan, olevan kaiken herra: hänelle he uhrasivat härän ja kaikki uhrieläimet. Vaikka jumalan nimeä ei mainita, on melko selvää että kyse on Perunista. Sana Perun merkitsee yhä ukkosta tai salamaa joissakin slaavilaisissa kielissä.

Ensimmäinen lähde joka varmasti mainitsee Perunin nimeltä on Nestorin kronikka, joka kuvaa Kiovan Venäjän historiaa. Yhdessä Veles-nimisen jumalan kanssa Perunin nimessä vannotaan rauhaa slaavilaisten ja bysanttihallitsijoiden välillä. Tässä yhteydessä hänet mainitaan sodan jumalana, joka rankaisee valanrikkojia kuolemalla taistelussa. Vuonna 980, kun ruhtinas Vladimir Suuri nousi Kiovan valtakunnan johtoon, hän pystytti kuuden tai seitsemän pakanajumalan patsaat palatsinsa edustalle, ja Perun oli niistä ylin. Perunin patsaalla oli hopeapää ja kultaiset viikset.

Perunia ei suoraan mainita länsislaavien muinaisuskoa käsittelevissä lähteissä, mutta häneen ehkä viitataan 1100-luvun jälkipuoliskolla kirjoitetussa Helmoldin Chronica Slavorumissa. Siinä mainitaan (melko samalla tavoin kuin Prokopios aikaisemmin), että vaikka slaavit palvoivat useita jumalia, heillä oli yksi ylijumala joka hallitsi kaikkea maan päällä. Tämä voisi olla viittaus Peruniin, mutta koska jumalan nimeä tai mitään hänen tuntomerkeistään ei mainita, asiasta ei voi olla varma.

Se, että Perunin tunsivat kaikki slaavit, on ilmeistä hänen nimestään johdettujen paikannimien suuren määrän perusteella. Esimerkkejä näistä ovat muun muassa Perun, Perunac, Perunovac, Perunić, Perunsko Kroatiassa, Perunja ves, Perunji vrh, Pernovska gorca, Pernjak, Perovec, Perudina Sloveniassa, useita Peruneja Bosniassa, Perun ja Perunike Makedoniassa, Pirin (bulgariaksi Пирин) – vuoriketju Bulgariassa sekä Percunust, Prohn ja Pronstorf Itä-Saksassa. Useimmat näistä ovat vuorenhuippujen nimiä, mutta keskiajalla myös suuria tammia, pyhiä lehtoja tai kokonaisia kyliä ja linnoituksia nimettiin Perunin mukaan. Eteläslaavien keskuudessa vuoristokasvi Iris germanica tunnetaan nimellä perunika, joskus myös nimellä bogisha, (bog = jumala), ja sen uskottiin kasvavan maassa, johon oli iskenyt salama.

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Perkwunos

Perun yhdistetään usein lähes identtiseen balttilaisen mytologian jumalaan Perkūnas tai Perkons, mikä viittaisi alkuperäisen yhteisen balttilais-slaavilaisen jumaluuden olemassaoloon. Se puolestaan juontaisi juurensa esi-indoeurooppalaisesta ukkosenjumalasta, jonka nimen on päätelty olleen Perkwunos. Sanan juuri perkwu tarkoitti todennäköisesti alkujaan tammea, mutta slaavilaisissa kielissä se muuttui muotoon per-, joka merkitsee lyödä tai iskeä. Slaavilaiset oikeutta merkitsevät sanat pravo ja pravda tulevat todennäköisesti samasta juuresta. Suomalaisten vastaavaa Ukko Ylijumalaa tarkoittanut "Perkele" tulee myös Perkūnasin nimestä.

Myytti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Slaavilaisessa mytologiassa maailmaa kuvattiin pyhällä puulla, tavallisesti tammella, jonka oksat ja runko kuvasivat jumalallista taivasta sekä tavallista kuolevaisten maailmaa, kun taas juuret kuvasivat manalaa, kuolleiden valtakuntaa. Perun oli elävän maailman, taivaan ja maan hallitsija, ja hänet kuvattiin usein kotkaksi, joka istui Maailmanpuun ylimmällä oksalla. Alhaalla juurissa puolestaan sijaitsi hänen vastustajansa Velesin valtakunta. Veles kuvattiin usein käärmeeksi tai lohikäärmeeksi. Jumalten välinen vihollisuus syntyi, kun Veles varasti Perunilta tämän karjaa, lapsia tai vaimon. Slaavilaisen kansanperinteen perusteella sekä vertaamalla balttilaiseen mytologiaan näyttää selvältä, että Aurinko oli Perunin puoliso. Hän kuitenkin jakoi vaimonsa Velesin kanssa, koska joka yö Aurinko katosi horisontin taakse (manalaan) palatakseen taas aamulla taivaalle. Tämä oli todennäköisesti pääsyy jumalten väliselle vihollisuudelle.

Perun hyökkäsi Velesiä vastaan salamoillaan, ja Veles pakeni muuttaen itsensä erilaisiksi eläimiksi tai piiloutuen puiden, talojen tai ihmisten taakse. Mihin salama osui, siellä uskottiin Velesin olleen piilosilla ja Perunin sen vuoksi iskeneen. Lopulta Perun onnistui tappamaan Velesin tai ajamaan hänet vetiseen manalaansa (mikä oli myyteissä oleellisesti sama asia). Siten ylijumala palautti järjestyksen kaaosta aiheuttavan vihollisensa häiritsemään maailmaan. Hän saattoi istua jälleen Maailmanpuun latvaan ja ilmoittaa vastustajalleen: Ңy, таm твое место, таm сабе бyдз! ("Siellä on sinun paikkasi, pysy siis siellä!", valkovenäläisen kansansadun mukaan). Ajatus tällaisesta kosmisesta taistelusta siirrettiin kristinuskon saapumisen jälkeen edelleen Jumalaan ja Saatanaan.

Peruneja saattoi olla myös useita. Eräässä balttilaisessa laulussa sanotaan, että Perkūnas-jumalia oli itse asiassa yhdeksän. Vanhan Perunille omistetun alttarin jäänteet Novgorodissa paljastivat patsaan, jota ympäröi kahdeksan alttarikomeroa, jotka puolestaan sisälsivät mahdollisesti toisia patsaita ja uhrialttareita. Numerolla yhdeksän näyttää siis olleen suuri symboliarvo. Joskus tämä tulkitaan siten, että Perunilla olisi ollut yhdeksän poikaa (tai kahdeksan isä Perunin ollessa yhdeksäs Perun). Joissakin slaavilaisissa kansanlauluissa mainitaan yhdeksän veljestä, vaikka nimiä ei kerrota.

Monien muiden indoeurooppalaisten ukkosenjumalien tapaan Perunin kasvillisuuspersoona oli tammi, erityisesti huomiota herättävän komeat yksilöt. Eteläslaavilaisessa traditiossa tammilla merkittiin rajoja. Perunin alttarit sijoitettiin joko vuorten tai kukkuloiden huipuille tai pyhiin lehtoihin ikivanhojen tammien alle. Alttareilla harjoitettiin palvontaa muun muassa uhraamalla härkiä, pässejä ja munia. Näyttää siltä, että myös ihmisiä uhrattiin Perunille. Nestorin kronikan mukaan hänelle uhrattiin sotavankeja, todennäköisesti yksi joka vuosi keskikesällä yhdeksän päivää kestäneessä Perunin juhlassa.

Aseet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monien muiden ukkosen jumalien tapaan Perun käytti salamoita aseenaan. Niiden uskottiin olevan kiviä ja kivisiä nuolia. Kansan keskuudessa fulguriittien ja belemniittien ja joskus jopa maasta löytyneiden esihistoriallisten kivityökalujen jäänteiden uskottiin olevan Perunin iskujen jälkiä. Monet slaavilaiset kansat kutsuivat näitä "Perunin kiviksi", "Perunin nuoliksi", "paholaisen sormiksi" tai "Jumalan sormiksi", myös Suomessa käytetty nimitys ukonvaaja on samanlainen. Näiden kivien sanottiin joskus siirtyvän tuulen mukana taivaalle oltuaan maassa seitsemän vuotta. Perunin aseet suojelivat huonoa onnea, pahaa taikuutta, tauteja ja tietysti salamoita vastaan.

Perunin valikoimaan kuului myös yhtä tuhovoimainen mutta epätavallisempi ase: myyttiset kultaiset omenat. Monissa slaavilaisissa kansantarinoissa kultainen omena on suuren tuhon väline. On ehdotettu, että nämä kultaiset omenat viittaisivat harvinaiseen mutta pahamaineeseen luonnonilmiöön, pallosalamaan. Esimerkki kroatialaisesta kansanlaulusta, jossa on paljon myyttisiä aineksia:

... Te izvadi tri jabuke zlatne
I baci ih nebu u visine...
...Tri munje od neba pukose
Jedna gadja dva djevera mlada,
Druga gadja pashu na dorinu,
Treca gadja svata sest stotina,
Ne utece oka za svjedoka,
Ni da kaze, kako pogibose.

"... sitten hän otti kolme kultaista omenaa
ja heitti ne korkealle taivaalle...
...kolme salamaa purkautui taivaalta,
yksi iski kahteen nuoreen lankoon,
toinen iski paššaan hevosen selässä,
kolmas iski kuuteensataan häävieraaseen,
ei yksikään todistaja paennut
ei edes sanoakseen, mitä tapahtui."

Kristillisellä ajalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Slaaveja kristinuskoon käännyttäneillä papeilla ja lähetystyöntekijöillä oli usein hikinen urakka, kun he yrittivät tukahduttaa vanhojen jumalien palvontaa. Idässä ortodoksinen kirkko onnistui yhdistämään monia Perunin ominaisuuksia profeetta Eliaan, joka Vanhan Testamentin mukaan otettiin taivaaseen tulisissa vaunuissa; tämä näytti sopivalta yhdistävältä piirteeltä vanhaan ukkosenjumalaan. Lännessä katolinen kirkko tarjosi korvaajaksi arkkienkeli Mikaelia, taivaallisten armeijoiden komentajaa. On myös mahdollista että paikallisella tasolla Perunin korvasi Pyhä Vitus, joka saattoi myös olla toisen tärkeän slaavijumalan Svantovitin korvaaja nimien samankaltaisuuden vuoksi. Jo pakanallisilla ajoilla Perunin palvonnan kanssa saattoi kilpailla voimistunut Svetovid-kultti. Kansanperinteessä joitakin Perunin ominaisuuksista siirrettiin kristinuskon Jumalaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.