Suomen kielen kirosanat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen kielen kirosanat ovat ei-kirjaimellisesti käytettyjä suomenkielisiä sanoja, jotka rikkovat jotain kulttuurista tabua. Tällaiset tabut liittyvät esimerkiksi uskontoon, eritteisiin tai seksuaalisuuteen. Useat suomen kielessä nykyään kirosanana käytetyt sanat eivät alun perin olleet kirosanoja, vaan ovat muuttuneet sellaisiksi vähitellen.[1]

Paitsi parahduksiin ja noitumiseen, suomen kielen kirosanoja käytetään muun muassa vahvistussanoina (helvetin hyvä), sävypartikkeleina tai ylimääräisinä lisäyksinä (No kerro jo jumalauta). Kirosanoja voidaan käyttää myös kieltosanattomissa mutta merkitykseltään kielteisissä ilmauksissa, joita Lari Kotilainen nimittää aggressiiviksi (Vittu tästä jutusta kukaan tykkää).[1]

Käsitykset siitä, mitkä sanat ovat kirosanoja, vaihtelevat. Solvaussanoja (mulkku), miedompia päivittelysanoja (jestas), kiertoilmaisuja (voi perjantai) ja muuta karkeaa kielenkäyttöä ei aina pidetä kirosanoina. Suomen kielessä uskonnollisperäiset kirosanat ovat vuosisatojen kuluessa menettäneet voimaansa, kun taas seksuaalisperäiset ovat voimistuneet.[1]

Kirosanat eivät välttämättä ole aina halventavia, vaan ne voivat ilmaista myös ryhmään kuulumista ja läheisyyttä.[1]

Suomen kielen kirosanoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tammi, Jari: Suuri kirosanakirja WSOY (2007)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Eero Voutilainen: Kirosanojen kielioppia Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 19.5.2010.
  2. a b c d Perkele! Cityn kirosanakirja Suomesta City-lehti & Blog City. 11/2003. Viitattu 19.5.2010.
  3. a b c Kuka keksi kirosanat? Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 19.5.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]