Apokryfiset kirjat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjaa
Kristinusko
Christian cross.svg

Historia
Jeesus Nasaretilainen
Apostolit
Apostoliset isät
Kirkkoisät
Ekumeeninen kirkolliskokous
Suuri skisma
Ristiretket
Uskonpuhdistus
Pietismi
Evankelikalismi
Karismaattisuus

Pyhä Kolminaisuus
Isä Jumala
Poika Kristus
Pyhä Henki

Kristillinen teologia
Kirkko
Pelastus
Armo
Sakramentti
Jumalanpalvelus
Armolahja
Kymmenen käskyä
Dogmi

Raamattu
Vanha testamentti
Uusi testamentti
Apokryfiset kirjat

Kristillisiä suuntauksia
Katolinen kirkko
Ortodoksinen kirkko
Protestantismi

n · k · m

Apokryfiset kirjat eli apokryfikirjat eli apokryfit ovat juutalaisia tai alkukristillisiä kirjoituksia, jotka on jätetty kaanonin eli ohjeellisen tekstikokoelman ulkopuolelle. Juutalaisuudessa tekstikokoelma on Tanak ja kristinuskossa se on Raamattu. Apokryfisiä kirjoja on eri tekstikokoelmissa vaihtelevasti eri aikoina ja eri kirkkokunnissa.[1]

Apokryfinen (muinaiskreikaksi ἀπόκρυφος a'pokryfos) tarkoittaa "kätketty". Nimitys juontuu siitä, ettei apokryfisiä kirjoja yleensä luettu kristillisissä jumalanpalveluksissa, vaikka ne olivat saatavilla.

Kristinuskon apokryfikirjoista puhuttaessa Vanhan ja Uuden testamentin apokryfikirjojen välillä on selvä ero. Vanhan testamentin apokryfeistä monet ovat mukana useissa Raamatun versioissa, myös vanhoissa suomalaisissa Raamatuissa, vaikka kaikki kirkkokunnat eivät tunnustakaan niiden arvoa. Uuden testamentin apokryfeillä ei puolestaan koskaan ole ollut tunnustettua asemaa kristinuskon piirissä, eivätkä ne ole koskaan kuuluneet Raamattuun.

Katolinen kirkko nimittää apokryfisiksi pelkästään Raamatun kaanonin ulkopuolisia kirjoja. Niitä kirjoja, jotka kuuluvat kristilliseen Raamattuun, se nimittää deuterokanonisiksi kirjoiksi.

Vanhan testamentin apokryfit ja pseudepigrafit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen temppelin aikana juutalaisissa piireissä kirjoitettiin useita kirjoja, jotka eivät päätyneet Vanhan testamentin kaanoniin. Ajallisesti nämä kirjat sijoittuvat Vanhan ja Uuden testamentin väliseen aikaan. Kirjoitukset voidaan jakaa kahteen osaan. Osa kirjoista, niin sanotut Vanhan testamentin apokryfikirjat eli deuterokanoniset kirjat, ovat sellaisia, jotka jotkut kirkkokunnat lukevat tai ovat lukeneet osaksi Vanhaa testamenttia. Osa kirjoista on puolestaan juutalaista uskonnollista kirjallisuutta, joilla ei ole koskaan ollut tunnustettua asemaa. Näistä käytetään puolestaan nimitystä (Vanhan testamentin) pseudepigrafiset kirjat.

Deuterokanoniset kirjat ovat Vanhan testamentin apokryfisiä kirjoja, jotka luokitellaan katolisessa ja ortodoksisessa perinteessä osaksi Raamatun kaanonia, mutta protestanttisissa kirkoissa apokryfiksiksi. Deuterokanonisiksi katsotaan kirjat, jotka ovat mukana juutalaisen Raamatun vanhimmassa kreikankielisessä käännöksessä, mutta eivät juutalaisten nykyisin käyttämässä Raamatussa eli Tanakhissa. Kun Tanakhin kokoonpano ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla lopullisesti vakiintui, nämä kirjat jätettiin siitä pois, koska uskottiin, ettei profeettoja ollut esiintynyt enää Artakserkses II:n ajan jälkeen.[2] Deuterokanonisilla kirjoilla on kuitenkin aina, myös protestanttisuudessa, ollut tunnustetumpi asema kuin Uuden testamentin apokryfeillä.

Hieronymus, joka laati Raamatun latinankielisen käännöksen, Vulgatan, piti näitä kirjoja toissijaisina eli deuterokanonisina, mutta otti ne kuitenkin mukaan käännökseensä erottamatta niitä omaksi ryhmäkseen.[2] Katolinen kirkko vahvisti lopullisesti Trenton kirkollis­kokouksessa vuonna 1546, että niillä on sama ohjeellinen arvo kuin muillakin Raamatun kirjoilla.[3]

Protestanttisen suuntauksen Reformoidut kirkot käyttävät apokryfisiä kirjoja tuskin lainkaan. Sen sijaan luterilaiset seuraavat Martti Lutherin neuvoa ja pitävät niitä hyödyllisinä, mutta eivät kanonisten kirjojen veroisina. Luther sijoitti apokryfiset kirjat Vanhan testamentin muiden kirjojen jälkeen otsikolla "Apokryfit. Toisin sanoen kirjat, joita ei tule pitää Pyhien Kirjoitusten vertaisina mutta jotka silti ovat hyödyllisiä ja hyviä lukea." Niillä on Lutherin mukaan oma merkityksensä kirkossa ja Raamatussa, vaikkei niitä ole otettu juutalaisten hepreankieliseen Raamattuun.[4]

Apokryfiset kirjat Raamatun käsikirjoituksissa ja painoksissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhan testamentin apokryfiset kirjat sisältyvät kreikankieliseen käännökseen, Septuagintaan, mutta eivät juutalaisten käyttämään hepreankieliseen Raamattuun. Ne ovat kokonaan tai osittain mukana myös vanhoissa kristillisissä käsikirjoituksissa kuten Codex Vaticanus ja Codex Sinaiticus sekä katolisen kirkon käyttämässä latinankielisessä raamatunkäännöksessä, Vulgatassa.

Vanhoissa käsikirjoituksissa ja muun muassa Vulgatassa apokryfiset kirjat on sijoitettu muiden Vanhan testamentin kirjojen joukkoon, ja esimerkiksi Danielin ja Esterin kirjojen apokryfisiksi katsotut lisäykset ovat näiden kirjojen yhteydessä. Sitä vastoin Martti Luther sijoitti ne laatimassaan Raamatun saksankielisessä käännöksessään omaksi ryhmäkseen Vanhan ja Uuden testamentin väliin. Samoin on myöhemmin usein menetelty, paitsi luterilaisten, myös anglikaanisen kirkon parissa, erityisesti vuonna 1611 julkaistussa Raamatun englanninkielisessä käännöksessä, King James Bible.

Gutenbergin Raamattu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gutenbergin vuonna 1455 painama Raamattu on latinalaisen Vulgatan mukainen ja noudattaa käsikirjoituksia, joihin se perustuu. Siinä ei ole erillistä apokryfikirjojen osastoja.[5] Siinä Vanhassa testamentissa ovat mukana ovat mukana ne kirjat, joita Hieronymus oli pitänyt apokryfisina ja jotka Klemens VIII myöhemmin siirsi erilliseksi liitteeksi. Manassen rukous oli siinä Aikakirjojen jäljessä, Kolmas ja Neljäs Esran kirja (Kreikkalainen Esran kirja ja Esran ilmestys) sekä Salomonin rukous taas Siirakin kirjan jäljessä.

Lutherin Raamattu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Martin Lutherin saksankielinen raamatunkäännös ilmestyi vuonna 1534. Se oli ensimmäinen Raamatun painos, jossa apokryfit oli sijoitettu omaksi osastokseen. Kirjat ja kirjojen osat, joita ei esiintynyt juutalaisessa masoreettisessa tekstissä, oli erotettu Vanhasta testamentista tähän osastoon[6], joka sijoitettiin Vanhan ja Uuden testamentin väliin. Kolmas ja neljäs Esran kirja samoin kuin Kolmas makkabilaiskirja jätettiin kokonaan pois.[7]

Klemens VIII:n Vulgata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1592 paavi Klemens VIII:n käskystä julkaistiin uusi Vulgatan laitos, joka tunnetaan nimellä Vulgata Clemtina. Siinä Manassen rukous sekä kolmas ja neljäs Esran kirja, joita Trenton kirkolliskokouksessa ei ollut hyväksytty Raamatun kaanoniin kuuluviksi, siirrettiin erilliseksi liitteeksi, sillä niidenkään ei silti haluttu kokonaan unohtuvan-.[8] Kaanoniin hyväksytyt deuterokanoniset kirjat sitä vastoin sijoitettiin perinteiselle paikalleen Vanhaan testamenttiin.

King James Bible[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englanninkielinen King James Bible vuodelta 1611 seurasi Lutherin esimerkkiä ja sijoitti apokryfikirjat Vanhan ja Uuden testamentin väliksi omaksi osastokseen, jonka nimilehdellä oli teksti "Books called Apocrypha".[9]

Nykyaikaiset painokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Apokryfikirjat olivat mukana kaikissa ennen vuotta 1666 julkaistuissa King James Biblen painoksissa. [10] Vuonna 1826,[11] Brittiläinen ja Ulkomainen Raamattuseura (English and Foreign Bible Society) päätti kuitenkin olla rahoittamatta apokryfikirjojen painattamista. Siitä lähtien ne on jätetty pois useimmista englanninkielisistä Raamatun painoksista.

Suomalaiset Raamatut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen evankelis-luterilainen kirkko käyttää jumalanpalveluksissa muutamia katkelmia Sirakin kirjasta ja Viisauden kirjasta. Kirjat ovat kuitenkin vanhastaan sisältyneet suomen­kielisiin raamatun­käännöksiin,[1] mutta ne on jätetty pois useimmista Raamatun painoksista, suurikokoisia perheraamattuja ja joitakin erikois­painoksia lukuun ottamatta. Tähän on suuresti vaikuttanut, että monet painokset on julkaistu Britannian ja Ulkomaiden Raamattuseuran painattamina tai sen avustuksella, eikä se ole myöntänyt tukea apokryfikirjojen julkaisemiseen.[12][2] Nykyiseen, vuoden 1992 raamatun­suomennokseen ne eivät alun perin sisältyneet, mutta kirkko asetti vuonna 1999 komitean kääntämään ne suomeksi. Käännös hyväksyttiin kirkolliskokouksessa vuonna 2007. Samalla päätettiin, että nämä voidaan painaa kirkkoraamattuihin erillisenä liitteenä. Suomennokseen sisältyivät nyt myös Kolmas ja Neljäs makkabilaiskirja, Kreikkalainen Esran kirja ja Psalmi 151, mutta niitä ei päätöksen mukaan julkaista Raamatun liitteenä vaan erillisinä painoksina.[13]

Luettelo apokryfikirjoista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolisen kirkon hyväksymät deuterokanoniset kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhan testamentin apokryfikirjoja, jotka katolinen kirkko on hyväksynyt deuterokanonisiksi, ovat seuraavat. Ne sisältyvät myös apokryfisten kirjojen osastoon Lutherin Raamatussa ja sen mukaisesti muun muassa niissä suomenkielisissä painoksissa, joissa ne ovat mukana,[14] sekä myös englanninkieliseen King James Bibleen.

Vulgata Clementinassa erillisenä liitteenä julkaistut kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat kirjat on Vulgata Clemtinassa sijoitettu erilliseksi liitteeksi. Ne sisältyvät myös King James Bibleen[9], mutta Lutherin Raamatussa näistä on mukana vain Manassen rukous.

Muita apokryfikirjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutamat kirkkokunnat lukevat tai ovat lukeneet Raamattuun kuuluviksi myös seuraavat kirjat. Näitä ei ole Vulgatassa, Lutherin Raamatussa eikä King James Biblessä.

Muuta Vanhan testamentin apokryfistä kirjallisuutta (pseudepigrafit)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmestyskirjallisuutta:

Testamentteja:

Aadamista ja Eevasta kertovaa kirjallisuutta:

Uuden testamentin apokryfinen kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden testamentin apokryfiseen kirjallisuuteen kuuluu suuri joukko erilaisia varhaiskristillisiä kirjoituksia, jotka ovat jääneet Uuden testamentin ulkopuolelle. Suurin osa niistä on kirjoitettu vasta toisella vuosisadalla tai myöhemmin, jolloin varhaiskristillinen kaanonia on pidetty enimmäkseen vakiintuneena.[16]

Suuri osa Uuden testamentin apokryfeistä on pseudepigrafisia eli ne on jälkikäteen pantu jonkun tunnetun henkilön, yleensä apostolin, nimiin. Osa kirjoituksista on puolestaan apostolisten isien ja muiden varhaiskristittyjen kirjoituksia.

Sisällöltään ja lajityypiltään kirjoituksia on hyvin monenlaisia, aidoista opetusten kokoelmista ja kirjeistä aina selviin väärennöksiin, taruihin ja setiläisen gnostilaisuuden kirjoituksiin saakka. Monet Uuden testamentin apokryfeistä on myöhemmin arvioitu paitsi väärennöksiksi myös harhaoppisiksi, koska ne sisältävät muun muassa gnostilaisia näkemyksiä kristinuskosta.

Kirjoitukset ovat syntyneet yleensä selvästi Uuden testamentin kaanoniin kuuluvia kirjoituksia myöhemmin. Apostolisten isien kirjoitukset ovat yleensä peräisin ensimmäisen ja toisen vuosisadan vaihteen ja toisen vuosisadan loppupuolen väliltä ja esimerkiksi gnostilaiset kirjoitukset toisen vuosisadan puolen välin ja 300-luvun väliltä.

Tunnetuimmat Uuden testamentin apokryfisistä kirjoista ovat Jaakobin, Nikodeemuksen, Pietarin ja Tuomaan evankeliumit, Paavalin ja Johanneksen teot sekä pienet kertomukset Jeesuksen lapsuudesta (muun muassa Tuomaan lapsuusevankeliumi) ja monet apokalyptisista kirjoista (muun muassa Pietarin ilmestys).

Evankeliumeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Evankeliumit

Kilpailevat versiot kanonisista evankeliumeista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Apostolien tekoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teot, joiden kirjoittajana pidetään Leukiosta:[17][18]

Muita tekoja:

Apostolien ja apostolisten isien kirjeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmestyskirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pilatus-tekstejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuomaskirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nag Hammadin kirjaston tekstejä.

Sekalaisia gnostilaisia tekstejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Setiläisiä, valentinolaisia ja muita tekstejä (Nag Hammadi yms.)

Muita kirjoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katkelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettujen apokryfisten kirjoitusten lisäksi on löydetty pieniä tekstikatkelmia muutoin tuntemattomista teoksista. Merkittävimpiä katkelmia ovat:

Katso myös: Agrafa (kr. ”kirjoittamattomat”), neljän evankeliumin ulkopuolella säilyneet Jeesuksen sanat

Kadonneita teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettujen kirjoitusten lisäksi antiikin ajan lähteet mainitsevat useita kirjoituksia, joista ei ole säilynyt yhtään kopiota, mutta jotka todennäköisesti laskettaisiin apokryfisiin kirjoituksiin:

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuula, Kari & Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun. 2. tarkistettu ja korjattu painos. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-648-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kuula, Nissinen & Riekkinen, s. 19–24
  2. a b c d e f ”Apokryfikirjat, johdanto”, Suuri väriraamattu ja pyhän kirjan maailma. 3 osa : Jesaja - Lisäyksiä Danielin kirjaan, s. 301-302. WSOY, 1972. ISBN 951-0-00295-X.
  3. Joseph Reid: Catholic Encyclopedia, volume 3. {{{Julkaisija}}}, 1913. Teoksen verkkoversio.
  4. Sariola, Yrjö: Sanan aika 2009-2010. s. 4. Hämeenlinna: Kirjapaja, 2009. ISBN 9789516079304.
  5. Scanned pages of the Gutenberg Bible
  6. 1945 Edition of the Luther Bible on-line
  7. Iso tietosanakirja, 1. osa (A-Berwick), s. 645-646, art. Apokryfiset kirjat. Otava, 1931.
  8. Johdanto Vulgata Clemtinan liitteeseen Viitattu 30.9.2013. latina
  9. a b The Bible: Authorized King James Version with Apocrypha''. Oxford World's Classics, 1998. ISBN 978-0-19-283525-3.
  10. Sir Frederic G. Kenyon, Dictionary of the Bible edited by James Hastings, and published by Charles Scribner's Sons of New York in 1909
  11. Leslie Howsam: Cheap Bibles, s. 14 Julkaisija = Cambridge University Press. {{{Julkaisija}}}, 2002. ISBN 978-0-521-52212-0. Teoksen verkkoversio.
  12. Kuusi apokryfikirjaa, esipuhe Suomen evankelisluterilainen kirkko. Viitattu 30.9.2013.
  13. Kirkolliskokous hyväksyi Vanhan testamentin apokryfikirjojen uuden käännöksen Suomen evankelisluterilainen kirkko. Viitattu 30.9.2013.
  14. Aamenesta öylättiin: Apokryfiset kirjat Suomen evankelisluterilainen kirkko. Viitattu 30.9.2013.
  15. Jeremian kirje, johdanto Suomen evankelisluterilainen kirkko. Viitattu 30.9.2013.
  16. Marjanen, Dunderberg 2006, s. 114.
  17. Epifanios: Adv. Haer., lxi, 1; lxiii, 2.
  18. Fortescue, Adrian: Greece Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. Viitattu 8.2.2010. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dunderberg, Ismo & Marjanen, Antti (toim.): Nag Hammadin kätketty viisaus: Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä. 3. uusittu painos. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-26043-6.
  • Kiilunen, Jarmo & Huhtala, Aarre (toim.): Urhea Judit, viisas Sirak: Johdatus Vanhan testamentin apokryfikirjoihin. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-745-4.
  • Koskenniemi, Heikki (toim.): Apostoliset isät. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 163. 2. uudistettu painos. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1989. ISBN 951-9111-75-1.
  • Marjanen, Antti & Dunderberg, Ismo (toim.): Juudaksen evankeliumi: Johdanto, käännös ja tulkinta. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32399-3.
  • Pagels, Elaine: Gnostilaiset evankeliumit. (The gnostic gospels, 1979.) Suomentanut Outi Lehtipuu. Helsinki: Art House, 2006. ISBN 951-884-416-X.
  • Seppälä, Johannes (toim.): Apokryfiset evankeliumit. 3. painos, näköispainos (1. painos 1979). Joensuu: Ortokirja, 2008. ISBN 978-952-9685-38-7.
  • Vanhan testamentin apokryfikirjat, se on: kirjat, jotka eivät ole samanarvoisina pidetyt kuin Pyhä Raamattu, mutta kuitenkin hyödylliset ja hyvät lukea. Suom. Raamatunkäännöskomitea. Sortavala: Sortavalan evankelinen seura, 1937.
  • Raamattu ja sen kulttuurihistoria, 6. nide: Vanha testamentti, Apokryfiset kirjat. Toimituskunta: Svend Holm-Nielsen, Bent Noack ja Sven Tito Achen. Helsinki: Otava, 1971. ISBN 951-1-03209-7.
  • Vanhan testamentin apokryfikirjat. Toimituskunta: Juhani Pihkala ym. 2. korjattu painos (1. painos 2009). Helsinki: Kirjapaja, 2010. ISBN 978-951-607-780-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Deuterokanoniset kirjat:

Muu apokryfinen kirjallisuus: