Setiläisyys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee gnostilaisuutta. Artikkeli Setin Temppeli kertoo vasemman käden polkuun liittyvästä setiläisyydestä.
Osa artikkelisarjasta
Gnostilaisuus
Simple crossed circle.svg

Gnosis

Syyrialais-egyptiläinen
gnostilaisuus

Setiläisyys
Tuomaskristityt
Valentinolaisuus
Basilidelaisuus

Persialainen
gnostilaisuus

Mandealaisuus
Manikealaisuus

Kristillisen
gnostilaisuuden isät

Simon Magus
Kerinthos
Markion
Valentinos

Muita ryhmiä
Ofiitit
Barbelo-gnostikot
Kainiitit
Karpokratiaanit
Paulikiaanit
Bogomiilit
Kataarit

Gnostilaisuuden lähteet
Nag Hammadin kirjasto
Codex Tchacos

Setiläisyys eli setiläinen gnostilaisuus oli yksi gnostilaisuuden pääsuuntauksista. Sitä on kutsuttu "klassiseksi gnostilaisuudeksi", ja sen oletetaan olleen muiden gnostilaisten suuntausten lähtökohta. Setiläisyys vaikutti erityisesti toisella vuosisadalla ja levisi koko Välimeren alueelle. Se vaikutti basilidelaisiin, valentinolaisiin ja apostoli Tuomaan perintöä vaalineisiin tuomaskristityihin.

Setiläisyys perustuu pohjimmiltaan juutalaisuuteen, mutta siihen on vaikuttanut selvästi platonilaisuus hyvin voimakkaasti. Setiläisyys on saanut nimensä siitä, että setiläiset kunnioittivat Setiä, Aadamin ja Eevan kolmatta poikaa. Setiläisessä mytologiassa hänen katsotaan olevan luotuna jumalallinen inkarnaatio, ja hänen katsottiin myös välittäneen Aadamilla olleen tiedon todellisesta Jumalasta ihmiskunnalle. Tämän vuoksi "Setin jälkeläiset" katsoivat olevansa joukko ylempiä valittuja ihmiskunnan joukossa.

Setiläinen tai "klassinen" gnostilainen myytti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Setiläinen luomismyytti kuvaa tyypillisesti, mitä tapahtui ennen Ensimmäisen Mooseksen kirjan kuvaamia luomistapahtumia ja muuta Pentateukkia. Se antaa korjauksillaan radikaalin uudelleentulkinnan ortodoksiselle käsitykselle luomisesta ja jumaluuden suhteesta materiaaliseen todellisuuteen. Lähes kaikki setiläiset kirjoitukset perustuvat tähän myyttiin. Parhaiten myytti tunnetaan Johanneksen salaisesta kirjasta.

Myytti kuvaa Jumalan hyvin toisella tavalla kuin juutalaisuuden ja kristinuskon perinteinen käsitys. Näissä uskonnoissa Jumala kuvataan aina miespuolisena ja käyttäen positiivisia ja superlatiivisia termejä, kuten kaikkitietävä, kaikkivaltias ja kaikkihyvä. Setiläinen näkemys Jumalasta kuvataan enemmän negatiiveilla: Jumala on liikkumaton, näkymätön, käsittämätön, kuvaamaton; yleisesti häntä pidetään hermafrodiittisena, kaiken olevan symbolina, kaiken käsittävänä. Tämä näkemys on yleinen kaikelle gnostilaisuudelle ja voidaan nähdä juutalaisuuden vaikutuksena. Setiläiset katsoivat Jumalan siis olevan sellainen, jota ei voi kuvata missään järjellisessä merkityksessä, sen sijaan on vain mahdollista sanoa, mitä Jumala ei ole. Tätä kutsutaan negatiiviseksi tai apofaattiseksi teologiaksi, ja sitä käytetään usein myös gnostilaisen ajattelun ulkopuolella juutalaisuudessa, kristinuskossa, islamissa ja muissa uskonnoissa.

Henkisen maailman emanaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen Jumala kävi läpi joukon emanaatioita, joissa sen olemus laajenee spontaanisti useiksi sitä seuraaviksi "sukupolviksi", pareiksi mies- ja naispuolisia olentoja, joita kutsutaan aioneiksi. Näistä ensimmäinen oli Barbelo eli Kaitselmus, kaikelle setiläisyydelle keskeinen hahmo, joka oli osallisena kaikissa sitä seuranneissa emanaatioissa. Aioneita voidaan pitää Jumalan eri ominaisuuksien edustajina tai henkilöityminä. Tässä mielessä Barbelo ja muut emanaatiot voidaan nähdä myös runollisina välineinä, jotka mahdollistavat muuten tiedon ja käsityskyvyn tavoittamattomissa olevan Jumalan kuvaamisen merkityksellisellä tavalla mysteereihin initioiduille henkilöille. Yhdessä Jumala ja aionit muodostavat henkisen maailman kokonaisuuden, Pleroman eli Täyteyden. Muita aioneita olivat muun muassa Turmeltumattomuus, Totuus ja Viisaus.

Tässä vaiheessa maailmankaikkeus on vielä täysin materiaton. Jumalan luonteen kasvava fragmentoituminen yhä useammiksi ja useammiksi aioneiksi johti kuitenkin lopulta kasvaneeseen epätasapainoon alkumaailmankaikkeudessa. Tämä kasvanut ongelma saavutti kliimaksinsa kun aioneista alin, nimeltään Sofia eli Viisaus, syntyi. Setiläisen myytin joidenkin versioiden mukaan Sofia pyrki nousemaan jumalallisen luonnon kankean hierarkian yläpuolelle ja lähestymään Jumalaa joka oli sen kaiken keskellä. Joidenkin versioiden mukaan Sofia "imitoi" Jumalan tekoja ja luo oman emanaationsa ilman Pleroman muiden aioneiden lupaa. Kummassakin tapauksessa tästä seuraa Pleroman sisällä kriisi, joka johtaa setiläisyyden demiurgin, Jaldabaothin, "leijonapäisen käärmeen", luomiseen. Aluksi Sofia piilottelee Jaldabaothia, mutta lopulta se karkaa ja varastaa samalla osan Sofian jumalaisesta voimasta.

Materian luominen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varastamaansa voimaa käyttäen Jaldabaoth luo materiaalisen maailman käyttämällä jumalallista Pleromaa mallinaan. Hän luo myös erilaisia henkivaltoja, joita kutsutaan arkhoneiksi, "pieniksi hallitsijoiksi" ja fyysisen maailman käsityöläisiksi. Jaldabaothin tavoin ne kuvataan usein theriomorfisesti eläinpäisinä. Tässä vaiheessa setiläisen kertomuksen tapahtumat alkavat käydä yksiin Ensimmäisen Mooseksen kirjan tapahtumien kanssa, niin että demiurgi ja hänen arkhon-joukkonsa toimivat luojan roolissa. Kuten Jahve, myös Jaldabaoth julistaa olevansa ainoa jumala ja ettei kukaan ole hänen yläpuolellaan. Lukeva yleisö tuntee kuitenkin sekä aiemmat tapahtumat että Jaldabaothin luonteen, ja tämä asettaa tapahtumat toiseen valoon. Näin lukija voi tuntea olevansa tietämättömän tai valheellisen demiurgin yläpuolella.

Jaldabaoth luo Aadamin ja siirtää samalla tietämättään osan Sofialta varastamastaan voimasta tähän ensimmäiseen fyysiseen ihmisruumiiseen. Tämän jälkeen hän luo Eevan Aadamin kylkiluusta yrityksenä eristää ja palauttaa menettämänsä voima. Hän yrittää myös raiskata Eevan, joka sisältää Sofian jumalallisen voiman. Useissa teksteissä raiskaus epäonnistuu, kun Sofian henki siirtyy Hyvän ja pahan tiedon puuhun. Tämän jälkeen käärme koettelee Aadamia ja Eevaa, jotka syövät kielletyn hedelmän ja saavat näin jälleen voiman jonka demiurgi oli varastanut.

Kuten on ilmeistä, prologin lisääminen Ensimmäisen Mooseksen kirjan tapahtumiin muuttaa Eedenin tapahtumien merkitystä radikaalisti. Sen sijaan, että lankeaminen olisi ihmisen heikkouden syytä, setiläiset katsovat, että syynä on jumalallisen luonteen oma epävakaus ja koko kosmisen draaman aikaansaaneen Sofian toiminta. Näin "syntiinlankeemuksesta" tuleekin eräänlainen lunastus, ja Eedenin puutarhan käärmeestä sankarillinen, pelastava hahmo ihmiskunnan vihollisen ja "esi-saatanan" sijaan. Hyvän ja Pahantiedon Puun hedelmän syöminen on ensimmäinen teko ihmiskunnan pelastamiseksi julmilta ja alistavilta voimilta.

Setiläisiä kirjoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristinuskoa edeltäneitä tekstejä

Kristillisiä tekstejä

Myöhempiä tekstejä platonilaisilla vaikutteilla

Kirjallisuutta / Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dunderberg, Ismo; Marjanen, Antti: Nag Hammadin kätketty viisaus - gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä, 2. täydennetty painos. WSOY, Helsinki 2005. ISBN 951-0-30859-5.
  • Pagels, Elaine: Gnostilaiset evankeliumit. (The gnostic gospels, 1979.) Suomentanut Outi Lehtipuu. Helsinki: Art House, 2006. ISBN 951-884-416-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]