Filippuksen evankeliumi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Filippuksen evankeliumi on Uuden testamentin apokryfisiin kirjoihin kuuluva gnostilainen kirjoitus. Sen ainoa yhteys apostoli Filippukseen on se, että hän on ainoa nimeltä mainittu apostoli (s. 73, 91). Kirja itse ei esitä olevansa hänen kirjoittamansa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filippuksen evankeliumi on selvästi yhteydessä varhaiskristillisiin gnostilaisiin perinteisiin. Evankeliumin koptinkielinen käsikirjoitus löydettiin Nag Hammadin kirjastosta vuonna 1945; kyseessä on ainoa säilynyt evankeliumin käsikirjoitus.

Tutkijat ovat erimielisiä siitä, oliko kirjoituksen alkuperäinen kieli syyria vai kreikka. James Robinson, joka on kääntänyt tekstin englanniksi, sijoittaa sen 200-luvun jälkimmäiselle puoliskolle ja Syyriaan, koska siinä on merkkejä syyrian kielen sanojen vaikutuksesta, itäisistä kastekäytännöistä ja asketismista. Marvin W. Meyer (The Ancient Mysteries: A Sourcebook 1987 p. 235.) on antanut ajoituksen toiselle tai kolmannelle vuosisadalle, ehkä vuosiin 180-250.

Wesley W. Isenberg (The Nag Hammadi Library in English, p. 141) on tulkinnut evankeliumin gnostilaiseksi kristilliseksi sakramentaaliseksi katekismukseksi kasteopetusta varten. Bentley Layton (The Gnostic Scriptures, p. 325) on tulkinnut kirjan valentinolaiseksi katkelmien antologiaksi. Elaine Pagels ja Martha Lee Turner ovat nähneet sen osoittavan valentinolaista teologiaa. Ian Wilson (Jesus: The Evidence, 2000 p.88) on sanonut, ettei kirjoitus esitä olevansa erityisen varhainen, vaan että se vaikuttaa pikemminkin kolmannelle ja neljännelle vuosisadalle tyypilliseltä apokryfisen fantasiakirjallisuuden tuotteelta. Enemmistö tutkijoista sijoittaa sen kuitenkin toiselle tai kolmannelle vuosisadalle ja valentinolaiseksi dokumentiksi.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filippuksen evankeliumi on kokoelma sanontoja tai aforistisia lausumia (logia), joista suurin osa vaikuttaa olevan lainauksia tai katkelmia kadonneista kirjoituksista, ilman mitään kertovaa kontekstia. Kirjan sisältö ei itsessään viittaa siihen, että opetukset olisivat juuri Jeesukselta. Kirjan opetukset esitetään puhtaammassa muodossa kuin Tuomaan evankeliumissa, koska niitä ei ole sijoitettu mihinkään kehyskertomukseen. Kirja koostuu vain peräkkäisistä opetuksista. Evankeliumi sisältää aforismeja, vertauksia, polemiikkia, kertovaa dialogia, raamatunselityksiä ja vertauskuvallisia tulkintoja (erityisesti koskien Ensimmäistä Mooseksen kirjaa) ja dogmaattisia väittämiä. Tekstin pääteemana on sakramenttien arvo.

Wesley Isenberg on tunnistanut kirjan opetuksista seitsemäntoista sanontaa (logia) jotka voisi laittaa Jeesuksen nimiin. Niistä yhdeksän löytyy myös kanonisista evankeliumeista (55,33-34; 57,3-5; 68,8-12; 68,26-27; 72,33-73,1; 77,18; 83,11-13; 84,7-9; 85,29-31). Uudet sanonnat (55,37-56,3; 58,10-14; 59,25-27; 63,29-30; 64,2-9; 64,10-12; 67,30-35; ja 74,25-27), hän identifioi ne aloittaneiden sanojen perusteella ("hän sanoi", "Herra sanoi" tai "Vapahtaja sanoi"). Ne ovat lyhyitä ja arvoituksellisia ja parhaiten tulkittavissa gnostilaisesta näkökulmasta.

Monet kirjan opetuksista ovat mitä selvimmin gnostilaisia ja ovat usein hyvin mystisiä ja arvoituksellisia:

  • "Onnellinen se, joka on ollut olemassa ennen kuin on syntynyt. Se joka on, on ollut ja on oleva" (s. 64, 57)
  • "Ekhamot ja Ekhamot ovat kaksi eri asiaa. Ekhamot on varsinainen viisaus, Ekhamot puolestaan kuoleman viisaus eli se, joka tuntee kuoleman. Tätä viisautta kutsutaan myös pieneksi viisaudeksi." (s. 60, 39)
  • "Jeesushan tuli naulitakseen maailman ristille." (s. 63, 53)

Kirjasta käyvat ilmi gnostilaisen initiaation tasot:

Jeesus voidaan selvästi löytää evankeliumin keskipisteestä:

  • "Jeesus teki kuoleman tyhjäksi samalla tavalla kun hän teki kasteveden täydelliseksi. Siksi me tosin menemme veteen, mutta emme joudu kuolemaan eikä maailman henki voi tyhjentää meitä." (s. 77, 109)
  • "Pyhä Henki synnyttää meidät uudelleen, mutta Kristus synnyttää meidät kahdella tavalla. Henki voitelee meidät." (s. 69, 74-75)
  • "Tällainen ihminen ei näet enää ole kristitty vaan Kristus." (s. 67, 67)

Näin Meyerin mukaan on selvää, että ilman Jeesusta evankeliumin mainitsemat rituaalit ja mysteerit olisivat ilman kontekstia. Teksti vaikuttaa myös seuraavan valentinolaisten, jotka palvoivat gnostilaista Kristusta, uskomuksia. Kirjoitusta verrataan usein Valentinoksen omaan evankeliumiin, Totuuden evankeliumiin.

Magdalan Maria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Populaarikulttuurissa, kuten Dan Brownin menestyskirjassa Da Vinci -koodi, on viitattu kahteen Filippuksen evankeliumin osittain vaurioituneeseen kohtaan, jossa Magdalan Maria esitetään Jeesuksen kumppanina ja rakkaimpana opetuslapsena:

"Herran seurassa kulki aina kolme naista: Maria, hänen äitinsä, tämän sisar ja Magdalan Maria, jota kutsutaan hänen kumppanikseen." (s. 59, 32)
"Hedelmättömäksi kutsuttu viisaus on [enkelien] äiti, ja [Vapahtajan] kumppani [on] Magdalan Maria. [Vapahtaja rakasti] häntä enemmän kuin [kaikkia] opetuslapsia [ja] suuteli hänen [...] monta kertaa." (s. 63, 55-56)

Näitä kohtia on käytetty tukemaan väitteitä siitä, että Magdalan Maria olisi ollut Jeesuksen puoliso. Samassa evankeliumissa käytetään kuitenkin muualla vaimosta sanaa šime ja mainituissa kohdin Mariasta kreikan sanaa koinônos, joka voi tarkoittaa yhtä hyvin aviopuolisoa, uskontoveria tai liikekumppania. Näin Mariaa ei todennäköisesti haluttu kuvata Jeesuksen puolisoksi[1]. Myös monissa muissa varhaiskristillisissä teksteissä tietty Jeesuksen oppilas kuvataan Jeesukselle erityisen rakkaaksi tai tärkeäksi[2]. On oletettu kyseen olevan siitä, että jokin tietty kristillinen ryhmä katsoi periytyvänsä nimenomaan tietyn oppilaan tai apostolin toiminnasta, ja pyrki vahvistamaan omaa identiteettiään kuvaamalla omaa perustajaansa Jeesuksen tärkeimmäksi oppilaaksi.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dunderberg, Marjanen, 2005, s. 183
  2. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumin ”lempioppilas”, Joh. 13:21-28, 21:20-24

Kirjallisuutta / Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dunderberg, Ismo; Marjanen, Antti: Filippuksen evankeliumi teoksessa Nag Hammadin kätketty viisaus - gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä, 2. täydennetty painos. WSOY, Helsinki 2005. ISBN 951-0-30859-5.
  • Leloup: The Gospel Of Philip: Jesus, Mary Magdalene, And The Gnosis Of Sacred Union 2004.
  • Robinson, James M.: The Nag Hammadi Library HarperCollins 1990.
  • Smith, Andrew Phillip: 'The Gospel of Philip: Annotated and Explained,' Skylight Paths, 2005.
  • Turner ja McGuire: Nag Hammadi Library After Fifty Years,: Martha Lee Turner, "On the coherence of the Gospel according to Philip, pp 223 – 50 ja Einar Thomasson, "How Valentinian is the Gospel of Philip?" pp 251 – 279.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]