Da Vinci -koodi
Sivulta puuttuu |
|
|||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
|
|||||||||
 |
|||||||||
|
Alkuperäisteos
|
|||||||||
| Kirjailija | Dan Brown | ||||||||
| Genre | trilleri | ||||||||
| Julkaistu | 2003 | ||||||||
|
Suomennos
|
|||||||||
| Suomentaja | Pirkko Biström | ||||||||
| Kuvittaja | t | ||||||||
| Kansitaiteilija | t | ||||||||
| Kustantaja | WSOY | ||||||||
| Julkaistu | 2004 | ||||||||
| Ulkoasu | t | ||||||||
| Sivumäärä | 520 | ||||||||
| ISBN | 951-0-29468-3 | ||||||||
|
|||||||||
| Edeltävä | Enkelit ja demonit | ||||||||
| Seuraava | Kadonnut symboli | ||||||||
 |
|||||||||
Da Vinci -koodi (englanninkielinen alkuteos The Da Vinci Code) on yhdysvaltalaisen Dan Brownin kirjoittama vuonna 2003 julkaistu romaani, joka rakentuu historiallisten arvoitusten ympärille. Teos on saavuttanut maailmanlaajuisesti valtavan myyntimenestyksen. Tähän mennessä se on käännetty 44 kielelle ja sitä on myyty 90 miljoonaa kappaletta (2011). Kirjasta on tehty myös elokuva.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kirjan lajityyppi
Lajityypiltään Da Vinci -koodi on trilleri, jossa on myös salapoliisiromaanin aineksia. Salaliittoteoriansa osalta teos muistuttaa jossain määrin useita Robert Ludlumin teoksia, mutta siinä käytetään myös runsaasti historiallista ja taidehistoriallista tietoa ja fiktiota. Da Vinci -koodi on tyyliltään melko lähellä Umberto Econ Foucaultin heiluria, mutta on sitä toimintapainottaisempi.
Da Vinci -koodi hyödyntää juonessaan lukuisia historiallisia tapahtumia, henkilöitä ja esineitä esittäen niille kiistanalaisia tulkintoja. Esimerkiksi Jeesuksesta annetaan teoksessa toisenlainen kuva kuin kristillisessä perinteessä. Leonardo da Vincin maalaamasta Viimeinen ehtoollinen -taulusta kirja paljastaa erikoisia yksityiskohtia. Teosta on kritisoitu epävarmojen teorioiden esittämisestä todellisina – usein ottamatta huomioon sitä, että Da Vinci -koodi on kirjoitettu fiktiiviseksi romaaniksi, ei tietokirjaksi.
[muokkaa] Historiantutkimuksen näkökulma
Dan Brown esittää kristinuskon alkuperästä ja varhaishistoriasta samoja väitteitä kuin Michael Baigent, Richard Leigh ja Henry Lincoln vuonna 1982 julkaistussa kirjassa Pyhä veri, pyhä Graal. Mainitun kirjan tekijät ovatkin syyttäneet Brownia tekijänoikeuksien rikkomisesta, mutta oikeus katsoi myöhemmin ettei Brown ollut syyllinen.
Teoria esittää, että Magdalan Maria olisi ollut Jeesuksen vaimo ja he olisivat saaneet tyttären, josta polveutui Merovingien kuningassuku. Kirjailija itse ei pidä näitä elementtejä fiktiona; hän itse julistaa tämän teoksensa nimisivulla.
Teoriaa tuetaan kirjassa analysoimalla tunnettuja taideteoksia ja legendoja.
Legendan mukaan Magdalan Maria vei Graalin maljan Marseilleen. Koska "San Greal" eli "Pyhä Graal" muistuttaa sanaa "Sang Real", joka tarkoittaa kuninkaallista verta, kirjailija esittää että Magdalan Maria kantoi maljana kohtuaan ja siinä Jeesuksen lasta. Kriitikot ovat huomauttaneet, että tällaisella sanojen analysoinnilla löydetään salaisia merkityksiä sanasta kuin sanasta. Kirjailija pitää myös mahdottomana ajatusta siitä, että Jeesus olisi ollut naimaton. Tosin sen ajan juutalaisessa yhteiskunnassa oli uskonnollisia liikkeitä, joissa toimi naimattomina pysytelleitä miehiä, kuten ilmeisesti ns. Kuolleenmeren kääröjä käyttänyt juutalaisyhteisö. Myöskään Paavali ei ilmeisesti ollut naimisissa.[1]
Brownin mukaan valtaan noussut kristinuskon haara ei hyväksynyt tällaista Jeesuksen inhimillisyyttä ja pyrki tukahduttamaan tiedon siitä. Da Vinci -koodin mukaan varhainen katolinen kirkko muun muassa vaati Magdalan Mariaa kutsuttavan huoraksi. Tämä on täysin ristiriidassa virallisen elämäkerran kanssa; elämäkerran ovat hyväksyneet molemmat katoliset kirkot ja suomeksi se on ilmestynyt kaksiosaisessa teoksessa Kirkkovuoden Pyhät.
Da Vinci -koodissa mainitaan sensuroimattomana tietolähteenä gnostilainen Filippuksen evankeliumi, jossa Jeesus suutelee Mariaa. Gnostilaisuuden asiantuntijat pitävät kirjan väitteitä usealta osin väärinä.[2] Gnostilaisessa kirjallisuudessa suudelma muun muassa symboloi salaisen, pelastavan tiedon välittämistä. Eräässä toisessa gnostilaisessa evankeliumissa Jeesus suutelee veljeään Jaakobia, ja Jaakob vastaanottaa ja ymmärtää pelastavan tiedon.
Kirjassa myös pidetään gnostilaisuutta valtakirkon nujertamana uskonnollisena liikkeenä, joka ymmärsi Jeesuksen inhimillisyyden.
Tämä on sikäli kummallinen näkemys, että gnostilainen kirjallisuus piti Jeesusta puhtaasti hengellisenä, materian kahleista vapaana olentona.[3] Gnostilaisuus piti esimerkiksi Jeesuksen kärsimyksiä ristillä näennäisinä. Gnostilaisuudessa myös pidettiin suvunjatkamista valitettavana asiana. Tämä johtui luultavasti seksuaalikielteisyydestä tai kielteisestä suhtautumisesta olemassaoloon aineellisessa maailmassa.
Juuri sovitustyön kannalta suorastaan elintärkeän inhimillisen luonnon gnostilaisuus kielsi silloin ja kieltää yhä.
Muita kirjassa olevia virheellisiä väitteitä tai osatotuuksia ovat muun muassa seuraavat:
- Nag Hammadin kirjoitukset ja Kuolleenmeren kääröt olisivat varhaisimmat kristilliset kirjoitukset, ja että Kuolleenmeren kääröillä olisi jotain tekemistä gnostilaisuuden kanssa.[3] Tosiasiassa Kuolleenmeren kääröt eivät ole kristillisiä vaan juutalaisia ja Nag Hammadin gnostilaiset kirjoitukset ovat enimmäkseen toiselta ja kolmannelta vuosisadalta.
- Uuteen testamenttiin olisi ollut ehdolla kahdeksankymmentä evankeliumia.[3] Tosiasiassa erilaisia apokryfisiä kirjoituksia on kyllä useita, mutta varsinaisia evankeliumeja oli olemassa korkeintaan noin 50; niistä kelpuutettiin vain ne, jotka olivat peräisin viimeistään niin sanotun juutalaissodan ajalta eli noin vuosilta 70–75 jaa. Loput olivat yli sata vuotta uudempia.
- Raamatun kaanonista olisi päättänyt vasta keisari Konstantinus Suuri 300-luvulla. Tosiasiassa kaanon oli pääosiltaan vakiintunut jo vuoteen 150 mennessä, ja sen hyväksyivät sekä "oikeaoppiset" katoliset että "harhaoppiset" valentinolaiset kristityt.[3]
- Kirjassa mainittua täpärää äänestystä ei käyty suinkaan Jeesuksen jumaluudesta vaan eräästä heprean sanamuodosta: tarkoittiko kyseinen sana uskontunnustuksessa "neitsyttä" vai "nuorta naista". Muoto "neitsyt" voitti äänestyksen. Lisäksi Jeesuksen jumaluus on ns. universaalinen totuus – on ollut sitä aivan alusta asti – joten siitä ei edes keskusteltu.
- Magdalan Maria olisi ollut Jeesuksen vaimo ja he olisivat saaneet tyttären, josta polveutui Merovingien kuningassuku. Tosiasiassa historiankirjoista ei löydy mitään todisteita tai viittauksia sille, että Jeesus olisi ollut naimisissa tai, että hän olisi saanut lapsen.
- Kirjassa väitetään että Leonardo da Vincin maalaus Pyhä ehtoollinen olisi sitova todiste Raamatussa kerrottuja vastaan.
Da Vinci -koodi on oikeassa muun muassa siinä, että jotkut ryhmät pitivät gnostilaisia kirjoituksia arvovaltaisina, ja että näitä kirjoituksia tuhottiin kristinuskon saatua suosituimmuusaseman.[3]
[muokkaa] Katso myös
- Da Vinci -koodi, kirjasta tehty elokuva
- Murtamaton linnake
- Enkelit ja demonit
- Meteoriitti
- Va Dincin viimeinen turskahdus, parodia kirjasta
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Brown, Dan: Da Vinci -koodi. (The Da Vinci -code, 2003.) Suomentanut Pirkko Biström. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-30317-8.
- Brown, Dan: Da Vinci -koodi: Kuvitettu laitos. (The Da Vinci -code: Special illustrated edition, 2003.) Suomentanut Pirkko Biström. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30964-8.
- Burstein, Dan (toim.): Koodin salaisuudet: Epävirallinen opas Da Vinci -koodin mysteereihin. (Secrets of the code: The unauthorized guide to the mysteries behind the Da Vinci code, 2006.) Kirjoittavat toimittajat: John Castro, David A. Shugarts, Brian Weiss. Suomentanut Laura Jänisniemi. Helsinki: Bazar, 2005. ISBN 951-9107-33-9.
- Cox, Simon: Da Vinci -koodin aakkoset. (Cracking the da Vinci Code: The unauthorized guide to the facts behind Dan Brown's bestselling novel, 2004.) Suomentanut Jarkko Laine. Helsinki: Johnny Kniga, 2005. ISBN 951-0-30420-4.
- Cox, Simon: Dan Brown -kumppani: Totuus Da Vinci -koodista sekä Enkeleistä ja demoneista laajennettuna romaanien henkilöiden ja paikkojen kuvauksilla. (Dan Brown companion: The truth behind the fiction, 2006.) Kääntäjä: Riitta Santala-Köykkä. Helsinki: Readme.fi, 2006. ISBN 952-5592-59-6.
- Dunderberg, Ismo: Jälkisanat: Dan Brownin Da Vinci -koodi ja Nag Hammadin kirjasto, teoksessa Dunderberg, Ismo; Marjanen, Antti: Nag Hammadin kätketty viisaus - gnostilaisia ja muita varhaiskristillisä tekstejä, 2. täydennetty painos. WSOY, 2005. ISBN 951-0-30859-5.
- Price, Robert M. & Lowder, Jeffery: The Da Vinci fraud: Why the truth is stranger than fiction. Amherst, New York: Prometheus Books, 2005. ISBN 1591023483. (englanniksi)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Da Vinci -koodi ja historia
- Robert M. Price: Da Vinci -huijaus. Vapaa ajattelija 5/2004.
- Da Vinci -koodi ja historian tutkimus
- Kritiikkiä Dan Brownin Da Vinci -koodi kirjasta
- Kristillinen Da Vinci -sivusto
- Leadership U - Was Jesus Married? by Prof. Darrell Bock, Ph.D.
- The Da Vinci Hoax: Exposing the Errors in The Da Vinci Code by Carl Olson and Sandra Miesel, from Ignatius Press
- Answers In Genesis - The Da Vinci Code: Secret hidden truth? by Alex Williams
- 'Church fights Da Vinci Code novel ' by the BBC
- Article on the Da Vinci Code by Prof Witherington, from Leadership U
- 'Christianity Today' - Breaking The Da Vinci Code
- Da Vinci Code: Dan Brown and The Grail That Never Was by Professor. Norris Lacy
- The Daily Telegraph - The Da Vinci Code by journalist Christopher Howse
- The Da Vinci Code: Of Magdalene, Gnostics, the Goddess and the Grail by Editor Byron Barlowe, from Leadership U
- Da Vinci-koodin sanoma
