Ron Howard
Wikipedia
Ronald William "Ron" Howard (s. 1. maaliskuuta 1954) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, näyttelijä ja tuottaja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ura
[muokkaa] Näyttelijänura
Howard aloitti näyttelijänuransa jo lapsena 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Hänen tunnetuin roolinsa lapsinäyttelijänä oli Opie Taylorin rooli suositussa tilannekomediasarjassa The Andy Griffith Show, jota esitettiin vuosina 1960–1968. Hän myös vieraili monissa muissa televisiosarjoissa ja esiintyi myös sekä televisio- että teatterielokuvissa. Sarjojen ja elokuvien tekijätietoihin hänen nimekseen merkittiin tuolloin "Ronny Howard".
Howardin tunnetuin roolityö aikuisena on Richie Cunninghamin rooli 1970-luvun menestyssarjassa Onnen päivät. Howard näytteli sarjassa vakituisesti vuodesta 1974 vuoteen 1980, jolloin hän jätti sarjan keskittyäkseen ohjaajanuraansa. Hän kuitenkin vieraili sarjassa muutaman kerran myös seuraavina vuosina. Tunnetuin elokuva, jossa Howardilla on merkittävä rooli, on George Lucasin ohjaama Svengijengi -62 (American Graffiti) vuodelta 1973, jossa hänen roolihenkilönsä on Steve Bolander.
[muokkaa] Ohjaajanura
Ensimmäinen Howardin ohjaama pitkä elokuva on vuonna 1977 ensi-iltansa saanut pienen budjetin komedia- ja toimintaelokuva Suuri autopuhallus (Grand Theft Auto), jossa Howardilla itsellään oli miespäähenkilön, Sam Freemanin rooli. Suurta autopuhallusta seurasi kolme televisioelokuvaa ja vuonna 1982 oli seuraavan teatterielokuvan vuoro, kun Michael Keatonin ja Henry Winklerin tähdittämä komediaelokuva Yövuoro (Night Shift) ilmestyi.
Myöhemmällä urallaan Howard on ohjannut useita menestyselokuvia, kuten Tom Hanksin ja Daryl Hannahin tähdittämä romanttinen komedia Splash, tieteiselokuva Cocoon – nuoruudenlähde (Cocoon), joka voitti Oscarit visuaalisista efekteistä ja miessivuosasta (Don Ameche) sekä Hanksin, Kevin Baconin ja Bill Paxtonin tähdittämä Apollo 13, joka sai yhdeksän Oscar-ehdokkuutta ja voitti kaksi palkintoa, äänityksestä ja leikkauksesta. Howardille Apollo 13 toi parhaan ohjaajan Golden Globe -ehdokkuuden. Vuonna 2002 Howard voitti parhaan ohjaajan Oscarin draamaelokuvasta Kaunis mieli (A Beautiful Mind) ja oli ehdolla myös muun muassa BAFTAn ja Golden Globen saajaksi. Elokuva sai myös parhaan elokuvan, parhaan naissivuosan (Jennifer Connelly) ja parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscarit.
Vuonna 2006 sai ensi-iltansa Howardin ohjaama Da Vinci -koodi (The Da Vinci Code), joka perustuu Dan Brownin saman nimiseen romaaniin. 125 miljoonan Yhdysvaltain dollarin budjetilla tehty elokuva on kaupallisesti menestynein Howardin ohjaama elokuva oltuaan maailmanlaajuisesti vuoden 2006 toiseksi katsotuin elokuva ja tuotettuaan yli 758 miljoonaa dollaria.
[muokkaa] Tuottaja
Ohjaamisen ohella Howard on toiminut myös elokuva- ja televisiotuottajana. Vuonna 1986 hän perusti Brian Grazerin kanssa tuotantoyhtiö Imagine Entertainmentin. Yhtiö on tuottanut monia Howardin ja muiden tekijöiden elokuvia sekä muun muassa televisosarjoja 24, Felicity ja Sukuvika. Hän on toiminut Sukuviassa myös kertojaäänenä.
[muokkaa] Yksityiselämä
Howard on ollut vuodesta 1975 lähtien naimisissa Cheryl Howardin (o.s. Alley) kanssa. Heillä on neljä lasta, vuonna 1981 syntynyt tytär Bryce Dallas Howard, joka myös on tunnettu näyttelijä, vuonna 1985 syntyneet kaksostyttäret sekä vuonna 1987 syntynyt poika.
Howardin isä Rance Howard ja veli Clint Howard ovat molemmat näyttelijöitä. Myös hänen äitinsä, vuonna 2000 kuollut Jean Speegle Howard oli näyttelijä. Kaikki kolme ovat myös näytelleet monissa Ron Howardin ohjaamissa elokuvissa.
[muokkaa] Filmografia ohjaajana
- Suuri autopuhallus (Grand Theft Auto) (1977)
- Yövuoro (Night Shift) (1982)
- Splash (1984)
- Cocoon – nuoruudenlähde (Cocoon) (1985)
- Gung Ho – autoja, autoja (Gung Ho) (1986)
- Willow – suuri seikkailu (Willow) (1988)
- Perhe on paras (Parenthood) (1989)
- Tulimyrsky (Backdraft) (1991)
- Kaukainen maa (Far and Away) (1992)
- Etusivu (The Paper) (1994)
- Apollo 13 (1995)
- Ransom – lunnaat (Ransom) (1996)
- Edtv (1999)
- The Grinch (How the Grinch Stole Christmas) (2000)
- Kaunis mieli (A Beautiful Mind) (2001)
- Kadoksissa (The Missing) (2003)
- Cinderella Man (2005)
- Da Vinci -koodi (The Da Vinci Code) (2006)
- Enkelit ja demonit (Angels & Demons) (2009)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Ron Howard Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)

