Neljäs makkabilaiskirja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Neljäs makkabilaiskirja on apokryfikirjoihin kuuluva kirja, joka on ollut mukana joissakin Septuagintan käsikirjoituksissa,[1] mutta jota nykyisin mikään kirkkokunta ei lue Raamatun kaanoniin kuuluvaksi.[2] Kirjasta on vanhalla ajalla käytetty myös nimeä Järjen itse­valtiudesta[2] tai Kirja järjen täydellisestä herruudesta.[3]

Luonteeltaan kirja on yhdistelmä filosofista tutkielmaa, muistokirjoitusta, juuta­laista lakihurskautta ja marttyyrilegendaa.[2] Vaikka sen kirjoittaja on ollut oikea­uskoinen juutalainen, hän on käyttänyt stoa­laisen filosofian kieltä ja yrittänyt osoittaa, että juutalaiset elävät täysin sen ohjeiden mukaisesti[4] Hän on myös yrittänyt todistaa, että Mooseksen laki on samaa alkuperää kuin yleis­inhimillinen järki, eivätkä nämä sen vuoksi voi olla keskenään risti­riidassa.[2]

Kirjan tekijää ei tunneta, mutta se on toden­näköisesti kirjoitettu Antiokiassa[2] tai Aleksandriassa[4] ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. [2] Vanhalla ajalla muun muassa Eusebius ja Hieronymus arvelivat sitä Josefuksen kirjoittamaksi[3][5], ja se onkin julkaistu joissakin Josefuksen koottujen teosten laitoksista, mutta nykyisin tätä pidetään kirjan tyylin ja historiallisten epä­tarkkuuksien vuoksi epä­uskottavana.[3]

Muiden makkabilaiskirjojen tavoin kirja on saanut nimensä makka­bea­laisista, jotka ryhtyivät kapinaan Antiokhos Epifanesta vastaan. Neljännessä makkabilais­kirjassa ei sen nimestä huolimatta makka­bea­laisia edes mainita[4], mutta sen tapahtumat on sijoitettu samaan aikakauteen.

Juutalaisten keskuudessa kirja ei ole ollut kovin tunnettu, mutta jo varhain se tuli suosituksi kristittyjen keskuudessa,[3]. Sitä ei ole pidetty Raamattuun kuuluvana, mutta esimerkiksi Kreikan orto­doksisen kirkon Raamatussa se on yleensä liitteenä. Eräiden rakenteellisten ja sanastol­listen yhtä­läi­syyksien perusteella on päätelty, että jo evankelista Luukas tunsi sen, kuten myös Antiokian patriarkka Ignatios.[3] Kirja on ollut myös monien kristillisten marttyyrikertomusten ilmeisenä esikuvana.[3]

Sisällöltään kirja jakautuu kolmeen osaan. Sen alussa on filosofisesti painottuva johdanto, jota seuraa lyhyt historiallinen katsaus. Pää­osan kirjasta muodostavat kertomukset juutalaisista marttyyreistä, jotka surmattiin Antiokhos IV Epifaneen määräyksestä.[3] Nämä kertomukset ovat samat, jotka esiintyvät jo toisessa makkabilais­kirjassa, mutta niitä on laajennettu ja kirjoittaja on myös yrittänyt pohtia, mitä olisi voinut tapahtua, jos henkilöt olisivat toimineet toisin.[3] Marttyyrit ovat iäkäs pappi Elieser sekä seitsemän nuorta veljestä ja heidän äitinsä. Heidät esitetään esimerkkeinä siitä, kuinka luja luonne ja järki voivat voittaa suuretkin houkutukset ja auttaa kestämään ankarassa vainossakin.

Antiokhos Epifanes yritti väki­pakolla saada juutalaiset luopumaan Mooseksen laista ja omaksumaan kreikkalaisten tavat. Tooran ruoka­säännöksissä oli muun muassa sian­lihan syöminen kielletty.[6], mutta Antiokhos yritti sekä suostuttelemalla että pakottamalla saada juutalaiset hylkäämään tämän säännöksen. Elieser, veljekset ja heidän äitinsä tuotiin kukin vuorollaan kuninkaan eteen, joka lupasi säästää Elieserin hengen ja nimittää veljekset korkeisiin virkoihin, mikäli nämä suostuisivat syömään sian­lihaa, mutta uhkasi muussa tapauksessa kiduttaa heidät hengiltä. Sekä Epifanes että veljekset ja heidän äitinsä kuitenkin kieltäytyivät ehdottomasti rikkomasta lakia, minkä vuoksi heitä kuninkaan määräyksestä kidutettiin mitä julmimmalla tavalla ja lopulta surmattiin. Lopuksi kuningas kuitenkin sanoi sotilailleen, että olisi hyvä, jos hekin osoittaisivat saman­laista rohkeutta.

Kertomukset siinä muodossa, jossa ne kirjassa esiintyvät, ovat epäilemättä osittain legendamaisia, mutta niillä on todenmukainen historiallinen tausta. Antiokhos Epifaneen juutalaisiin kohdistama vaino todella oli ankara, mutta se kestettiin sankarillisesti. Lisäksi sianlihan syöminen todella oli ympäri­leikkauksen ohella toisena ratkaisevana kiistan­aiheena hänen ja hänen juutalaisten alamaistensa välillä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jarmo Kiilunen, Aarre Huhtala: ”Mitkä kirjat katsotaan apokryfikirjoiksi”, Urhea Judit, viisas Sirak: Johdatus Vanhan testamentin apokryfikirjoihin, s. 23-24. Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-745-4.
  2. a b c d e f ”Neljäs makkabilaiskirja, johdanto”, Vanhan testamentin apokryfikirjat, s. 565-566. Kirjapaja, 2009.
  3. a b c d e f g h Jarmo Kiilunen, Aarre Huhtala: ”Neljäs makkabilaiskirja”, Urhea Judit, viisas Sirak: Johdatus Vanhan testamentin apokryfikirjoihin, s. 240-155. Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-745-4.
  4. a b c d Bertnand Russel: ”Juutalaisten uskonnollinen kehitys”, Länsimaisen filosofian historia poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden yhteydessä varhaisimmista ajoista nykyaikaan asti, osa 1, s. 377-378. Suom. J. A. Hollo. WSOY, 1999. ISBN 951-0-17867-5.
  5. Maccabees, books of Jewish Encyclopedia. Viitattu 4.11.2013.
  6. 3. Moos. 11:1-8

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Neljäs makkabilaiskirja”, Vanhan testamentin apokryfikirjat, s. 566-595. Kirjapaja, 2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]