Idolatria

Wikipedia
Ohjattu sivulta Epäjumala
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nicolas Poussin, Kultaisen vasikan ylistys, 1633-4. Heprealaiset palvomassa kultaista vasikkaa. Vanhan testamentin mukaan vieraan jumalan palvonta raivostutti jumalan.

Idolatria on kuvien, esineiden, asioiden, ajatusten, yms. uskonnollista palvontaa. Idolatrian kohde on idoli, joka nykykielessä on alkanut tarkoittaa varsinaista palvontaa arkisemman ihannoinin kohdetta. Sanan juurena on kreikan eidololatria, joka on yhdistetty sanoista eidolon, kuva tai hahmo, ja latreia, palvonta. Varhaisempi kanta saattaa olla heprean avodat elilim.

Epäjumala on leimaava ja halventava nimitys toisen uskonnon jumaluudesta tai tällaisen kuvasta tai patsaasta. Epäjumala tarkoittaa jumalaa, jota ei ole (jumalana) olemassa, mutta jota palvotaan. Epäjumala saattaa kuitenkin olla muutoin olemassa, esimerkiksi esineenä kuten idolina eli jumalankuvana tai joskus harvemmin jumalaa mitättömämpänä pahana henkenä. Suomen sana epäjumala on ollut käytössä lähes yksinomaan kristityssä merkityksessä, mutta viime aikoina myös jonkin verran islamilaisessa.

Sana idolatria sisältää usein kielteisen sävyn, sillä sitä on käytetty kuvaamaan juutalais-kristillisessä perinteessä synnillistä esineiden, asioiden ja kuvitelmien palvontaa oikeana pidetyn jumalan sijaan. Se minkä palvominen on uskontoa ja minkä idolatriaa, vaihtelee kulttuurista ja uskonnosta toiseen. Esimerkiksi kristinusko, islam ja juutalaisuus leimaavat kaikki muut jumalat kuin Jahven epäjumaliksi. Näissä yhteyksissä käsitykset epäjumalista on toisinaan pelkistetty siihen, että kaikki muut jumalat ovat pelkkiä esineitä, joita palvotaan. Tämä käsityksen mukaista väitettyä toimintaa nimitetään myös kuvainpalvonnaksi. Kuitenkin suurin osa eri uskontojen jumalankuvista tai muista pyhistä kuvista on vain vertauskuvallisia, samaan tapaan kuin esimerkiksi kristittyjen krusifiksit. Kuvia ei siis palvota niiden itsensä vuoksi, vaan niiden olentojen tai asioiden vertauskuvina, joita ne edustavat.

Agricolan epäjumalien luettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikael Agricola kirjoitti suomentamansa vanhan testamentin psalmikokoelman eli Psalttarin (1551) esipuheeseen runomuotoisen luettelon suomalaisista "epäjumalista" eli palvotuista henkiolennoista. Sana "epäjumala" saattoi olla Agricolan omaa keksintöä. Hän luetteli yhteensä 24 epäjumalaa, 12 karjalaisilta ja 12 hämäläisiltä. Suurin osa näistä on myös uudemman tutkimuksen mukaan ollut suomalaisten uskomusolentoja.

Hän aloittaa luettelonsa näin:

Epejumalat monet tesse muinen palveltin caucan ja lesse.

"Epäjumalat monet tässä muinoin palveltiin kaukana ja läsnä"

Hän lisää:

Eikö se Cansa wimmattu ole joca neite wsko ja rucole.

"Eikös se kansa vimmattu ole joka näitä uskoo ja rukoilee?"

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]