Elohim

Wikipedia

Elohim (hepreaksi ‏אלהים‎) on kollektiivimuoto heprean sanasta eloah (אלוה), "jumala", ja tarkoittaa "jumaluutta" tai "kaikkia jumalia yhdessä". Se on Vanhassa testamentissa (Toorassa) käytetty nimi heprealaisten jumalasta. Muita heprealaisten jumalasta käytettyjä nimiä ovat Jahve, ”Hän Joka On”, sekä Adonai, Herra. "Elohim" on kuitenkin appellatiivi eikä erisnimi. Koska heprea ja arabia ovat molemmat seemiläisiä kieliä ja sukulaiskieliä, sanan yksikkömuoto eloah on kielellisesti samaa alkuperää kuin arabian ilah, joka määräisen artikkelin kanssa on kehittynyt muodoksi Allah eli Jumala.

Ensimmäinen Mooseksen kirja (Genesis) alkaa sanoilla Bereshit bara Elohim... eli Alussa Jumaluus loi. Koska "elohim" on kollektiivimuoto, se on kristillisessä perinteessä tavallisesti tulkittu Pyhäksi Kolminaisuudeksi (kaikki yhdessä) tai modernissa akateemisessa tutkimuksessa monijumalisuuden ilmentymäksi. On oletettu, että heprealaiset olisivat olleet henoteisteja, eli tunnustaneet monien jumalten olemassaolon, mutta valinneet niistä yhden omakseen ja palvoneet häntä.

Pronssi- ja rautakauden seemiläisissä kulttuureissa on palvottu muiden jumalten ohella luojajumalaa nimeltä El. On myös arveltu, että Elohim tarkoittaisi Eliä. Eräät kulttuuriantropologit ovat myös arvelleet, että henoteismin aikana Elohim olisi ollut pohjoiskuningaskunnan (Israelin) jumala, kun taas Jahve olisi ollut eteläisen Juudan jumala. Myöhemmin pakkosiirtolaisuuden aikana uskonto olisi lopullisesti kiteytynyt yksijumalaiseksi ja Elohim ja Jahve ymmärretty samaksi jumalaksi.

[muokkaa] Lähteet

• Pekka Ervast, Christosophian peruskysymyksiä II.
• Raamattu