Nikean ensimmäinen kirkolliskokous

Wikipedia
Ohjattu sivulta Ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Nikean kirkolliskokous” ohjaa tänne. Vuoden 787 kirkolliskokouksesta kertoo artikkeli Nikean toinen kirkolliskokous.
Ekumeeniset kirkolliskokoukset
  1. Nikean ensimmäinen kirkolliskokous
  2. Konstantinopolin ensimmäinen kirkolliskokous
  3. Efesoksen kirkolliskokous
  4. Khalkedonin kirkolliskokous
  5. Konstantinopolin toinen kirkolliskokous
  6. Konstantinopolin kolmas kirkolliskokous
  7. Nikean toinen kirkolliskokous
  8. Konstantinopolin neljäs kirkolliskokous
  9. 1. Lateraanikonsiili
  10. 2. Lateraanikonsiili
  11. 3. Lateraanikonsiili
  12. 4. Lateraanikonsiili
  13. Lyonin ensimmäinen kirkolliskokous
  14. Lyonin toinen kirkolliskokous
  15. Viennen kirkolliskokous
  16. Konstanzin kirkolliskokous
  17. Firenzen kirkolliskokous
  18. 5. Lateraanikonsiili
  19. Trenton kirkolliskokous
  20. Vatikaanin ensimmäinen kirkolliskokous
  21. Vatikaanin toinen kirkolliskokous

Nikean kirkolliskokous eli Ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous eli yleinen, koko ”yhdeksi, pyhäksi, yhteiseksi ja apostoliseksi” tunnustetun kirkon piispojen kirkolliskokous pidettiin vuonna 325 Nikeassa Bitynian pääkaupungissa, nykyisen Turkin alueella. Tämä oli historiallisesti ensimmäinen yritys saavuttaa yksimielisyys kaikkia kristittyjä edustavassa kirkossa[1].

Ikonissa Konstantinus Suuri ja kirkkoisät pitelevät Nikean uskontunnustusta.

Keisari Konstantinus Suuri kutsui kirkolliskokouksen koolle Hosius Kordubalaisen ja paavi Sylvester I:n suosituksesta, koska aleksandrialaisen presbyteerin Areioksen oppi areiolaisuus herätti kirkossa suuria erimielisyyksiä. Areios väitti, että Poika, Kristus, on luotu eikä siten samanarvoinen kuin Isä Jumala. Kokouksessa Areios tuomittiin harhaoppiseksi. Raamatun pohjalta muotoiltiin kristillinen kolminaisuusoppi: ”Jumala on kolmiyhteinen – Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kolme persoonaa, mutta vain yksi Jumala.”

Koolla oli 318 kirkkoisää, joista huomattavimmat olivat Aleksandrian piispa Aleksander, Antiokian piispa Eustatios ja Jerusalemin piispa Makarios. Paavi Sylvester I ei voinut sairautensa vuoksi osallistua kokoukseen mutta lähetti edustajakseen Korduban piispan Hosiuksen ja papit Vincentiuksen ja Vituksen. Armeniaa edusti Aristakes. Muita osallistujia olivat esimerkiksi Nikolaus Myrralainen, Spyrídon Kyproslainen ja Pafnutios Teebeläinen.

Piispojen lisäksi kirkolliskokoukseen osallistui myös presbyteerejä eli pappeja ja diakoneja. Myöhemmin Aleksandrian piispaksi valittu kirkkoisä Athanasios Suuri osallistui kokoukseen Aleksandrian piispa Aleksanderin avustajana ollessaan vielä nuori diakoni. Puheenjohtajana toimi todennäköisesti paavi Sylvester I:n legaatteja johtava Korduban piispa Hosius, mutta myös Antiokian piispalla Eustatioksella ja Alekrandrian piispalla Aleksanderilla oli merkittävä osuus kokouksessa. Kokouksen kunniapuheenjohtaja oli keisari Konstantinus Suuri. Täyttä historiallista varmuutta kokouksen hierarkiasta ei ole, koska arviot perustuvat myöhempien sukupolvien lausuntoihin ja allekirjoitusten järjestykseen kokouksen päätöksissä. Aikaisimmat tarkat käytetyt muistiinpanot termeistä l. asioista kirkolliskokouksessa ovat Eusebiuksen Life of Constantine 3.6 vuodelta 338, Athanasioksen 'AD Afros Epistola Synodien vuonna 369, ja kirje paavi Damasus I:lle vuonna 382 ja latinalaisten piispojen Konstantinopolin kirkolliskokouksesta.

Kirkolliskokouksessa annettiin kirkkoa sitova uskontunnustus, joka täydennettiin vuonna 381 järjestetyssä Konstantinopolin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa muotoon, ja nykyään se tunnetaan Nikean uskontunnustuksena. Uskontunnustus sisältää Areiosta vastaan suunnatun oppituomion eli anateeman. Lisäksi kokouksessa annettiin 20 kanonia eli sääntöä.

318 isän uskontunnustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nikeassa päätetty kirkon uskontunnustuksen muoto ja anateema on seuraava:

Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, kaikkien näkyvien ja näkymättömien luojaan. Ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainosyntyiseen Poikaan, Isästä syntyneeseen, joka on peräisin Isän olemuksesta, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä, jonka kautta kaikki on tehty niin taivaassa kuin maan päällä; meidän ihmisten ja tähden ja meidän pelastuksemme tähden hän astui alas ja tuli lihaksi, tuli ihmiseksi, kärsi ja nousi ylös kolmantena päivänä, astui ylös taivaisiin, tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja Pyhään Henkeen.

Ja heidät, jotka sanovat "oli aika, jolloin häntä ei ollut olemassa", ja "ennen kuin hän syntyi, häntä ei ollut", ja että hän tuli olevaiseksi olemattomista asioista, tai toisesta hypostaasista tai olemuksesta, vakuuttaen, että Jumalan Pojassa tapahtuu muutoksia tai erilaistumisia, katolinen ja apostolinen kirkko erottaa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Richard Kieckhefer 1989. "Papacy" Dictionary of the Middle Ages. ISBN 0-684-18275-0 Viitattu 6.5.2009