Terentius Varro

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Marcus Terentius Varro tai Varro Reatinus (116-27 eaa.) oli roomalainen kirjailija. Häntä pidetään Rooman tuotteliaimpana oppineena kirjailijana. Hänen tiedetään kirjoittaneen 74 teosta, joista 55:n nimet tunnetaan. Kaikkiaan teoksia lienee ollut 600 "kirjaa" eli papryrusrullaa. Hän kirjoitti teoksia muun muassa maanviljelyksestä ja latinan kielestä. Hänen kirjoittamansa 21 komediaa ovat säilyneet miltei kokonaisina.[1] Muut hänen kirjoittamansa teokset ovat kadonneet.

Varro oli kotoisin sabiinilaisalueelta. Hänen opettajiaan olivat Aelius Stilo ja Antiokhos Askalonilainen. Vuonna 68 hän toimi preetorina ja osallistui Pompeiuksen sotaan merirosvoja vastaan. Sen perusteella hän kirjoitti teoksen merenkulusta ja meteorologiasta. Yksi Varron huomattavista teoksista oli Disciplinae, jossa hän määritteli roomalaisen tieteen seitsemän aluetta: (humanistiset) grammatiikan, retoriikan ja dialektiikan sekä (matemaattiset) geometrian, aritmetiikan, astronomian ja musiikin.[1]

Varrolta on peräisin käsitys, että Rooma olisi perustettu vuonna 753 eaa. Tähän hän pääsi laskemalla yhteen epävarmojen lähteiden tiedot Rooman kuninkaiden lukumäärästä ja hallitusaikojen pituudesta. Varro esitti laskelmansa teoksissa De vita populi Romani ja De gente populi Romani. Rooman todellista perustamisvuotta ei voi esittää, koska kyse on vähittäisestä kehittymisestä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 85–86, 316, 363. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säilyneet teokset:

  • De lingua latina libri XXV (Latinan kielestä, 25 kirjaa)
  • Rerum rusticarum libri III (Maanviljelyksestä, kolme kirjaa)

Kadonneita teoksia:

  • Saturarum Menippearum libri CL (Menippolaisia satiireja, 150 kirjaa)
  • Antiquitatum rerum humanarum et divinarum libri XLI
  • Logistoricon libri LXXVI
  • Hebdomades vel de imaginibus
  • Disciplinarum libri IX