Uurteisvalaat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Uurteisvalaat
Sillivalas
Sillivalas
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Valaat Cetacea
Alalahko: Hetulavalaat Mysticeti
Heimo: Uurteisvalaat Balaenopteridae
Gray, 1864
Suvut
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Uurteisvalaat Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Uurteisvalaat Commonsissa

Uurteisvalaat (Balaenopteridae) on yksi neljästä hetulavalasheimosta. Heimoon kuuluu nykykäsityksen mukaan 9 lajia kahdessa suvussa.

Uurteisvalaiden nimi tulee niiden uurteisesta kurkkunahasta, joka ulottuu alaleuasta vatsan keskivaiheille. Kurkkunahan oietessa myös kurkunseutu paisuu. Myös suuontelo laajenee, joten siihen mahtuu tällöin valtavasti ravintoa. Hetulat ovat lyhyemmät, jäykemmät ja leveämmät kuin silovalailla. Kaikista muista hetulavalaista poiketen uurteisvalailla on pienehkö selkäevä. Kiilanmuotoinen[1] pää on ylhäältä katsottuna leveä, sivuilta litteä ja pienempi kuin silovalailla. Keskellä päätä kuonosta sierainaukkoon päättyvä harju. Suu ei kaareudu yhtä voimakkaasti ylöspäin kuin silovalailla[2]. Rasvakerros on melko ohut ja virtaviivaisen ruumiinmuotonsa ansiosta uurteisvalaat ovat melko nopeita uimareita[3].

Uurteisvalaita tavataan kaikissa valtamerissä. Suurin osa lajeista vaeltaa kesäksi napa-alueiden tuntumaan. Vain bryden- ja edeninvalaat pysyttelevät ympäri vuoden lämpimissä ja lauhkeissa vesissä[2]. Napa-alueilla ne yleensä ruokailevat, mutta vaeltavat lämpimämmille vesille parittelemaan. Kantavat naaraat vaeltavat muiden mukana ruokailualueille ja palaavat seuraavana vuonna synnyttämään. Poikasia imetetään yleensä 6–7 kuukautta, jolloin ne ovat jo palanneet ruokailualueille.

Uurteisvalaiden mieluisinta ravintoa ovat krillit, mutta ne syövät paljon myös hankajalkaisia ja kaloja, kuten makrillia, silliä ja turskaa[4]. Lämpimillä seuduilla ravintoa on vähemmän kuin navoilla, ja valaat saattavat joutua paastoamaan tropiikissa vietetyn ajan. Ne liikkuvat yleensä pienissä ryhmissä[5].

Ruokailevia ryhävalaita Alaskassa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eläinten maailma – Meret. Suom. Jääskeläinen, Seija & Pöyhönen, Otto. Italia: Valitut Palat, 1993. ISBN 951-8933-97-9.
  2. a b Koivisto, I., & Sarvala, M.: ”Valaat”, Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 2: Nisäkkäät, s. 76. Weilin + Göös, 1991. ISBN 951-35-4687-X.
  3. Lahti, S., Lahti, T. & Raasmaja, A. (toim): ”Valaat”, Zoo Suuri eläinkirja 2: Nisäkkäät, s. 482. WSOY, 1978. ISBN 951-0-08247-3.
  4. Robin kerrod, Martin Branwell, Steve Parker, John Stidworthy, Christopher O`Toole, Jill Baley: Koko perheen eläinkirja. Gummerus Kustannus, 1991. ISBN 951-20-3804-8.
  5. Phil Myers: ADW:Balaenopteridae 1999. University of Michigan. Viitattu 3. 1. 2008.