Ryhävalas

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ryhävalas
Humpback underwater.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Valaat Cetacea
Alalahko: Hetulavalaat Mysticeti
Heimo: Uurteisvalaat Balaenopteridae
Suku: Ryhävalaat
Megaptera
Laji: novaeangliae
Kaksiosainen nimi
Megaptera novaeangliae
(Borowski, 1781)
Levinneisyyskartta
Ryhävalaan levinneisyys
Ryhävalaan levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Ryhävalas Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Ryhävalas Commonsissa

Ryhävalas (Megaptera novaeangliae) on uurteisvalaiden heimoon kuuluva, oman sukunsa ainoa laji. Sitä tavataan kaikilla maailman merillä ja ne suosivat eniten matalia rannikkovesiä.

Ryhävalas tunnetaan erityisesti ruumiinkokoonsa nähden pitkistä kylkievistä, merirokoista ja poimuista kuonossa ja vatsassa sekä ennen kaikkea kauniista laulannasta.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhävalaan koko ihmiseen verrattuna

Ryhävalas poikkeaa ulkonäöltään selvästi muista uurteisvalaista. Niiden yläpuoli on musta, sinimusta tai tummanharmaa, alapuolella on myös valkoista, niillä on siipimäiset, varsin liikkuvat, ruumiinkokoon nähden erittäin pitkät (6 metriä) kylkievät sekä pyöreämpi ja tuhdimpi ulkomuoto kuin virtaviivaisilla sukulaisillaan. Myös pyrstö on keskiosaa leveämpi ja se on notkea ja voimakas. Selkäevä on vain pieni tynkä. Painoa niille kertyy keskimäärin muhkeat 25–48 tonnia ja pituus vaihtelee 12–19 metrin välillä. Kuten monilla muillakin valailla, naaras on urosta suurempi.

Ryhävalailla on ihossaan niin kutsuttuja ektoparasiiteja, eli eläimiä, jotka kiinnittyvät ihoon väliaikaisesti (kuten nahkiaiset) tai pysyvästi (merirokot). Vatsapuolella ja kuonossa niillä on myös paljon poimuja. Suuta reunustavissa kyhmyissä on herkkiä tuntokarvoja. Ryhävalaalla on kaksiosainen hengitysaukko.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhävalas esiintyy kaikilla maailman valtamerillä. Nykyisin kanta on vahvin Atlantin länsiosissa. Ryhävalas viettää kesät viileämmissä vesissä korkeammilla leveysasteilla ja lisääntyy talvisin trooppisilla ja subtrooppisilla vesillä. Poikkeuksena on kanta Arabianmerellä, joka pysyy trooppisilla vesillä vuoden ympäri. Laji puuttuu Välimeren itäosista.

Ryhävalas ui noin 25 000 km vuodessa edestakaisin. 5000 km keskimäärin lisääntymis- ja ruuanetsintäseutujensa välillä, reitit ovat säännöllisiä, eivätkä valaat yleensä seikkaile. Aikaisempi ennätys 6000 km rikkoutui, kun amerikkalaiset valtameritutkijat tekivät DNA-testin valaalle, jonka huomasivat Madagaskarilla. Valas oli lähtenyt Brasiliasta ja oli uinut 10 000 km matkan, tutkijat eivät vielä tiedä syytä tälle käytökselle.[2]

Pohjois-Atlantin itäosassa valaat vaeltavat kesäisin pitkin Norjan rannikkoa pohjoiseen ja palaavat syksyllä takaisin trooppisille alueille. Ryhävalaita harhautuu joskus Itämerelle.[3] Suomen vesillä ryhävalas on tavattu varmuudella kaksi kertaa. Vuonna 1978 "Valpuri"-valas seikkaili Itämerellä yli puoli vuotta, kunnes se kuoli talvella ilmeisesti nälkään.[4][5] Perämerellä tehtiin ryhävalashavainto kesällä 2006.[6] Tämä "Veetiksi" kutsuttu nuori yksilö löydettiin lopulta kuolleena Riianlahdelta sen törmättyä alukseen.[6]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhävalas näyttää hyppytaitojaan.

Ryhävalaat ovat kuuluja pitkistä, jopa 8000 kilometriä käsittävistä ruoka- ja lisääntymisvaelluksistaan. Trooppisilla ja lämpimillä lisääntymisalueilla urokset ottavat toisistaan mittaa monella eri tavalla: laulamalla, uhkailueleillä, pelotteluäänillä, pienimuotoisilla takaa-ajoilla ja jopa läiskimällä evillä ja pyrstöillä toisiaan. Ne saattavat myös jopa puskea ja töniä kuonoillaan ja ponnahtaa ilmaan hypätäkseen sieltä toisen uroksen päälle. Kiihkeän, parikin kuukautta kestävän lisääntymisvaiheen aikana valaat eivät ruokaile. Ne ovatkin tätä ennen varastoineet rasvaa elimistöihinsä, tosin niillä on erittäin paksu ihonalainen rasvakerros jo omasta takaa.

Emo imettää 4–5 metristä poikastaan vähintään puolen vuoden ajan. Naaras saattaa olla yhtä aikaa tiineenä ja nuoren poikasen emo. Ryhävalaat eivät ole yksiavioisia, eli parittelukumppanit vaihtelevat.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Humpback stellwagen edit.jpg

Ryhävalaat tekevät pitkiä ruokavaelluksia kylmävetisille alueille etelään. Pintavedestä ne pyytävät pääasiassa krillejä tai kalaparvia mutta myös pieneläinplanktonia. Kuten muutkin uurteisvalaat, ryhävalas ui kita avoinna pieneläinparven läpi, sulkee sitten suunsa ja painaa kielensä vasten kitalakea siivilöiden veden pois pitkien hetuloidensa läpi, seuloen samalla ravinnon talteen. Se laajentaa muidenkin uurteisvalaiden tapaan kitaansa kurkun uurteiden avulla. Ryhävalaat voivat kalastaa myös ilmakuplaverkon avulla saalista; tällöin ne uivat parven alapuolelle ja puhaltavat ilmaa ulos. Tämä hätäännyttää kalat ja näin kuplaverkon keskelle kerääntyy runsaammin ravintoeläimiä, jotka valas sitten pintaan noustessaan hotkaisee suuhunsa.

Kanta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihminen on huomattavasti vaikuttanut kaikkien ryhävalaskantojen pienenemiseen. Vielä 1800-luvulla maailman merissä eli 100 000 ryhävalasta, mutta pian tämän jälkeen ne pyydystettiin lähes sukupuuttoon. Pelkästään vuosien 1905 ja 1965 välillä tapettiin noin 168 000 ryhävalasta. Jo 1960-luvun alussa kokonaismäärä oli pienentynyt alle 10 000 yksilöön. Laji rauhoitettiin vuonna 1966. Kannat ovat siitä pitäen kasvaneet 4–9 prosentin vuosivauhtia nykyiseen noin 25 000 yksilöön. Ihmisen lisääntynyt toiminta rannikkovesillä sekä monen kilometrin mittaiset kalaverkot aiheuttavat ryhävalaille merkittävää haittaa. Lisäksi merien äänisaasteen lisääntyminen häiritsee valaiden keskinäistä yhteydenpitoa ja suunnistamista, mikä on niille erittäin vakava uhka.

Ääntely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhävalaista vain urokset laulavat ja nekin vain lisääntymisaikaan. Tällöin yhtämittaista laulantaa saattaa kestää jopa vuorokauden ajan, mutta yleensä yksittäinen laulu kestää 5–40 minuuttia. Aikoinaan merenkävijät luulivat tätä merenneidon tai aaveen lauluksi.

Laulut koostuvat sävelkorkeudeltaan vaihtelevista ulinoista, viserryksistä, murahduksista ja voihkaisuista. Koska laulut ovat monimutkaisia, niiden arvellaan vahvasti sisältävän runsaasti muutakin informaatiota kuin vain lisääntymiseen liittyviä viestejä. On jopa esitetty, että niissä olisi mukana aikaisempien sukupolvien historiaa, mitä siirretään nuorille yksilöille.

Toisaalta sekä urokset, naaraat että poikaset ääntelevät esimerkiksi varoitustarkoituksessa, ilmaistakseen läsnäolonsa toisille valaille ja kutsuakseen toisiaan koolle.

Ryhävalaiden laulua on äänitetty runsaasti CD-äänilevyille ja Norjassa laulantaa esitetään jopa radioasemilla.

Ryhävalaiden ääntelyä Alaskan vesillä

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiuutiset
Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Reilly, S.B., Bannister, J.L., Best, P.B., Brown, M., Brownell Jr., R.L., Butterworth, D.S., Clapham, P.J., Cooke, J., Donovan, G.P., Urbán, J. & Zerbini, A.N.: Megaptera novaeangliae IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 1.8.2014. (englanniksi)
  2. Ryhävalas teki uintiennätyksen 13.10.2010. HS. Viitattu 13.10.2010.
  3. Lauri Siivonen: Pohjolan nisäkkäät. Otava, 1974. ISBN 951-1-01443-9.
  4. Haukkovaara, Olli, 1997: Suomen ja pohjoisen Itämeren valaat, ver. 2.0. Nisäkäsverkko-postituslista ja uutisryhmä, 7.4.1997. URL: http://www.metla.fi/org/snis/suomen.valaat.html#meganova. Luettu 6.1.2011
  5. Suhonen, Laura: Perämeren ryhävalas saattaa selvitä. Suomen Luonto, 2006, nro 8, s. 17. Suomen luonnonsuojeluliitto.
  6. a b Halkka, Antti: Korppoon delfiinien visiitti jäi lyhyeksi. Suomen Luonto, 2006, nro 12, s. 12. Suomen luonnonsuojeluliitto.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]