Hetulavalaat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hetulavalaat
Humpbackwhale37.jpg
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Valaat Cetacea
Alalahko: Hetulavalaat
Mysticeti
Heimot
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Hetulavalaat Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Hetulavalaat Commonsissa

Hetulavalaat (Mysticeti) ovat toinen valaiden alalahkoista. Hetulavalaisiin kuuluu nykyään 15 lajia neljässä heimossa. Alalahkon tieteellinen nimi tulee kreikan sanoista cetus, joka merkitsee valasta ja sanasta mystax, joka tarkoittaa viiksiä[1].

Hetulavalaiden tunnusomaisin piirre on niiden sarveisaineesta rakentuneet levyt eli hetulat, joiden avulla valaat siivilöivät ravinnokseen pikkukaloja ja planktonia.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hetulavalaisiin kuuluvat kaikkein suurimmat valaslajit ja samalla suurimmat koskaan eläneet eläimet. Pohjoisen pallonpuoliskon hetulavalaiden on huomattu olevan hieman pienempiä kuin niiden eteläiset lajitoverit tai vastinlajit. Ne ovat pituudeltaan 6-30 metriä,[2] suurin lajeista on 30 metriseksi kasvava sinivalas, kun taas pienin on kuusimetrinen kääpiövalas. Naaraat ovat yleensä noin viisi prosenttia koiraita kookkaampia.

Hetulat ovat kehittyneet suulaen ihosta erilaistuneina sarveislevyinä korvaamaan hampaat. Hetulat koostuvat sarveislevyistä, joissa on harjasmaiset ripset. Ne ovat kiinnittyneet kitalakeen ja riippuvat alas alaleukaan, joka on hyvin tilava ja ulottuu yläleuan reunojen yli. Hampaita on vain sikiöasteella, jolloin nekin ovat heikosti kehittyneet eivätkä puhkea ikenen läpi. Hampaanalut katoavat ennen valaan syntymää.

Sierainaukko sijaitsee päälaella kuten hammasvalailla, mutta siinä on säilynyt kaksi sierainta, minkä vuoksi niiden henkäisemä höyrysuihku on kaksinkertainen. Aivoissa on yhä jäänteitä hajukeskuksesta[3].

Pää on symmetrinen, ja se on noin neljäs- tai kolmasosan ruumiinpituudesta. Väritys on yleensä harmaan ja mustan välillä. Selkäpuoli on useimmilla lajeilla tummempi kuin vatsapuoli. Etuevässä on 4-5 sormea, eikä peukaloa ole kehittynyt. Luita suojaa rustopehmuste. Selkäevä puuttuu harmaavalaalta ja silovalailta. Niiden kapeat yläleuan ja alaleuan luut kaartuvat monilla lajeilla hyvin paljon. Iho on sileä ja siitä puuttuvat hiki- ja öljyrauhaset. Monilla lajeilla on ihossaan muistona niiden maalla eläneiltä kantamuodoilta joitain karvoja kuonossa ja leuoissa. Kaikilla paitsi silovalailla on kurkussa uurteita, jotka voivat jatkua eturaajoihin asti tai pidemmälle. Ne laajentavat kurkun tilavuutta ruokailun aikana. Uurteiden määrä vaihtelee lajin mukaan kahdesta noin sataan[4].

Hetula

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hetulavalaita tavataan kaikkialla maailman valtamerissä napa-alueilta tropiikin vesille. Osa lajeista elää lähes kaikilla merialueilla, mutta joitain tavataan vain tietyillä alueilla. Ne saattavat elää vain tietyn tyyppisissä vesissä. Hetulavalaita elää sekä rannikolla, että avomerellä[5]. Hetulavalaat ovat harvinaistuneet monin paikoin rajusti valaan pyynnin takia, ja ne ovat olleet pyytäjien yleisin saalistuskohde. Niitä pyydettiin ennen kaupallisen valaanpyynnin kieltoa valaiden traanin, lihan ja hetuloiden vuoksi. Hetuloita on aiemmin käytetty muun muassa korseteissa, sateenvarjoissa ja vaunujen jousina. Kannat ovat alkaneet elpyä pyyntikiellon ansiosta[3]. Uudeksi uhaksi on tullut liiallinen kalastus ja merten saastuminen.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hetulavalaiden seurallisuus vaihtelee, ja jotkut elävät yksin, jotkin ryhminä. Hetulavalaista useimmat tekevät vaelluksia vuodenaikojen mukaan, jotkin lajit erittäin pitkiäkin, mutta on myös paikallaan pysyviä valaskantoja. Pisimmät vaellukset tekevät harmaavalaat, jotka vaeltavat vuodessa 20 000 kilometriä. Se on pidempi kuin millään muulla nisäkkäällä. Osa lajeista vaeltaa talveksi lämpimille vesille, missä on hyvä synnyttää poikaset. Kesäksi ne palaavat lähemmäksi napoja, missä on paremmat ruokailualueet. Muutamat lajit, kuten grönlanninvalas, pysyvät pohjoisessa, kun taas brydenvalas pysyy aina lämpimissä vesissä eikä tee pitkiä vaelluksia. Ääntely on voimakasta, ja erityisesti ryhävalas tunnetaan laulustaan. Laulu on erittäin monipuolista. Hetulavalaat päästävät muun muassa valittavia, matalia törähdyksiä, visertäviä, kuorsaavia ja naksuttavia ääniä. Ääntely liittyy erityisesti lisääntymiseen, mutta sitä käytetään myös varoitukseksi lajitovereille ja lauman keskinäiseen viestintään[6].

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hetulavalaat syövät pienikokoista eläinravintoa. Ravinto koostuu pienistä planktoneläimistä kuten hankajalkaisista ja krilleistä, ja parvikaloista kuten silleistä ja sardiineista. Eteläisellä jäämerellä kaikkien hetulavalaiden pääravintoa on krilli. Hetuloiden pituus, leveys ja sukasmäärä vaihtelevat ravinnon mukaan. Harmaavalaan lyhyet ja paksut hetulat sopivat ravinnon hankkimiseen pohjasta. Silovalaiden suuret hetulat sopivat planktonin syöntiin ja uurteisvalaiden lyhyemmät ja paksummat hetulat sopivat parvikalojen syöntiin. Niiden ruokailutavat eroavat jyrkästi hammasvalaista. Hetulavalas ahmaisee suuren määrän vettä, joka sisältää paljon ravintoeläimiä. Vesi puristetaan pois ja ravinto jää hetuloiden sukasiin, mistä ravinto siirretään kielen avulla vatsaan. Suuren kokonsa takia hetulavalaat tarvitsevat paljon ravintoa. Ne syövät ruokailualueillaan päivittäin 2-3 prosenttia ruumiinpainostaan. Hetulavalaat syövät tällöin enemmän kuin kuluttavat ja keräävät siten suuria rasvavarastoja ihonsa alle. Rasva eli traanin määrä voi olla jopa yli puolet ruumiinpainosta, ja rasvakerros voi olla puoli metriä paksu. Rasvakerros toimii sekä rasvavarastona niukempia aikoja varten että eristeenä[6].

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hetulavalaat lisääntyvät varsin hitaasti ja tulevat sukukypsiksi lajista riippuen 4-11-vuotiaina, mutta kaikista lajeista ei ole vielä tietoa. Sukukypsyys on päätelty usein vain pituudesta. Lisääntymiskausi on sidoksissa paljolti valaiden vaelluksiin. Monet lajit tulevat synnyttämään ja parittelemaan lämpimiin vesiin, jonne koiraat tulevat naaraiden perässä. Naarailla saattaa olla vain yksi kiimakausi vuodessa, mahdollisesti kaksi. Silo- ja harmaavalasnaaraat saattavat paritella usean koiran kanssa parittelukauden aikana, eivätkä koiraat taistele naaraista vaan parittelevat vuorollaan. Monien lajien keskuudessa koiraiden täytyy kuitenkin taistella naaraista muiden koiraiden kanssa. Vaikka hetulavalailla ei ole hampaita, ne voivat silti joskus vahingoittaa toisiaan, kun ne pakkaantuvat yhteen nahistellessaan naaraasta. Naaras voi paritella vahvimman koiraan kanssa, mutta myös ajaa epämieluisan koiraan tiehensä suuremman kokonsa turvin. Koiraiden laululla on myös merkitystä lisääntymiskaudella, mutta sitä ei vielä tunneta kunnolla[7].

Hetulavalasnaaraat synnyttävät tavallisesti 2-4 vuoden välein. Naaraiden kanto-aika on noin 10-14 kuukautta riippuen lajista. Naaraat tarvitsevat hyvin paljon ruokaa kehittyvälle sikiölleen. Naaraiden energiankulutus voi lisääntyä jopa yli puolella ensimmäisen puolen vuoden aikana. Tarvitsemansa ravinnon ne saavat palatessaan kesän ruokailualueille. Poikaset syntyvät yleensä talvella ja keväällä, kun valaat ovat siirtyneet pois ruokailualueiltaan lämpimämpiin vesiin. Lämpimissä vesissä energian tarve on pienempi ja poikasella on aikaa kerätä suojaava rasvakerros ennen paluuta lähemmäs napa-alueita. Synnytys tapahtuu usein suojaisilla rannikkoalueilla. Poikasia syntyy lähes aina yksi, ja kaksoset ovat erittäin harvinaisia. Poikasen pituus noin neljännes emon pituudesta, mutta vain noin 3-4 prosenttia sen painosta. Niillä on jo syntyessään pienet hetulat. Poikasen paino kasvaa nopeasti 4-11 kuukautta kestävän imetyksen aikana. Maidon rasvapitoisuus on 40-50 prosenttia. Imetysajan aikana poikanen ja emo pysyvät tiiviisti yhdessä. Poikanen myös ui aluksi emon vanavedessä. Petojen, kuten miekkavalaiden uhatessa emo puolustaa poikastaan aggressiivisesti. Naaras todennäköisesti opettaa poikaselleen monimutkaisia lajille ominaisia tapoja naaraan ja poikasen yhdessäolon aikana[8].

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Baleen Whales Scientific Classification 2002. Sea world/Busch Gardens Animal Information Database. Viitattu 18. 1. 2008.
  2. Suuri eläintieto: Eläinten kiehtova maailma 12 (U-Ö), s. 33. Weilin+Göös, 1990. ISBN 951-35-5142-3.
  3. a b Lahti, S., Lahti, T. & Raasmaja, A. (toim): ”Valaat”, Zoo Suuri eläinkirja 2: Nisäkkäät, s. 475. WSOY, 1978. ISBN 951-0-08247-3.
  4. Baleen Whales Physical Characteristics 2002. Sea world/Busch Gardens Animal Information Database. Viitattu 18. 1. 2008.
  5. Baleen Whales Habitat and Distribution 2002. Sea world/Busch Gardens Animal Information Database. Viitattu 18. 1. 2008.
  6. a b Koivisto, I., & Sarvala, M.: ”Valaat”, Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 2: Nisäkkäät, s. 65. Weilin + Göös, 1991. ISBN 951-35-4687-X.
  7. SeaWorld-Busch Gardens: BALEEN WHALES - Reproduction - Sea World 2008. Busch Entertainment Corporation. Viitattu 26. 1. 2008.
  8. Baleen Whales Birth and Care of Young 2002. Sea world/Busch Gardens Animal Information Database. Viitattu 26. 1. 2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]