Saksan laivasto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Deutsche Marine)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saksan laivasto
Toiminnassa 1956–
Valtio  Saksa
Puolustushaarat merivoimat
Rooli puolustushaara
Osa joukkoa Bundeswehr
Koko 16 186 henkeä (2022)[1]
Vuosipäivät 14. kesäkuuta
Komentajat
Nykyinen komentaja vara-amiraali
Jan Christian Kaack [2]
Saksan laivastolippu

Saksan laivasto (saks. Deutsche Marine) on yksi kolmesta Saksan asevoimien puolustushaarasta vastaten meripuolustuksesta. Se on noin 17 300 sotilaallaan pienin puolustushaaroista. Laivaston tehtävinä ovat Saksan aluevesien ja rannikon puolustaminen sekä meriliikenteen suojaaminen. Näiden lisäksi laivasto osallistuu rauhanturvaamisoperaatioihin sekä humanitaarisiin tehtäviin. Nimitys Deutsche Marine on ollut käytössä vuodesta 1995 lähtien, sitä ennen liittotasavallan merivoimien epävirallinen nimitys oli Bundesmarine. Laivasto on tiiviisti liitetty Natoon.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan laivaston historia juontaa juurensa demokraattisesti valitun Frankfurtin parlamentin 14. kesäkuuta 1848 perustamasta keisarillisesta laivastosta Reichsflotteen, joka lakkautettiin vallankumouksen kariutuessa 2. huhtikuuta 1852.

Toisen maailmansodan päättäneessä rauhassa Saksalta kiellettiin aluksi merivoimien ylläpito. Toukokuusta 1945 aina vuoteen 1956 Saksan miinanraivaushallinto (saks. Deutscher Minenräumdienst) ja sitä seuranneet järjestelmät muodostettiin aiemman Kriegsmarinen henkilöstöstä. Hallinto muodostui osaltaan siirtymiseksi varsinaiseen laivastoon mahdollistaessaan koulutetun meriväen palkkaamisen ja edelleen kouluttamisen.

Länsi-Saksan liityttyä 1956 Natoon liittotasavallalle perustettiin jälleen laivasto, Bundesmarine. Samana vuonna perustettiin itäisessä Saksan demokraattisessa tasavallassa Volkspolizei See, josta myöhemmin muodostui Volksmarine.

Saksojen yhdistyessä vuonna 1990 sulautettiin Saksan demokraattisen tasavallan asevoimat liittotasavallan asevoimiin, jolloin Bundesmarineen liitettiin entisen Itä-Saksan merivoimien Volksmarinen osat. Vuodesta 1995 lähtien yhdistyneiden merivoimien kansainvälisenä nimenä on ollut Saksan laivasto (saks. Deutsche Marine), vaikka virallinen nimi on ollut jo vuodesta 1956 alkaen Marine ilman lisämääreitä.

Saksan alueella on toiminut useita muitakin laivastoja, mutta niiden ei katsota vaikuttaneen suoraan laivaston perinteisiin. Vuosina 1701–1867 Preußische Marineen eli Preussin kuninkaalliseen laivastoon, josta myöhemmin kehittyi Norddeutsche Bundesmarine (1866–1871) ja Saksan keisarikunnan laivasto (saks. Kaiserliche Marine) (1872–1918). Ensimmäisen maailmansodan päättäneessä Versailles’n rauhansopimuksessa asetettiin laivastolle tiukat rajat. Vuodesta 1919 vuoteen 1921 laivasto kantoi nimitystä Vorläufige Reichsmarine eli tilapäinen valtakunnanlaivasto, kunnes muuttui Reichsmarineksi. Vuodesta 1935 vuoteen 1945 laivastoa nimitettiin Kriegsmarineksi.

Nykyinen laivasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berliinin muurin sortuminen ja rajalle luodun tuhannen kilometrin miinakentän purkaminen marraskuussa 1989 ja Saksojen yhdistyminen 3. lokakuuta 1990, joka samalla yhdisti Saksan demokraattisen tasavallan ja Saksan liittotasavallan laivastot yhdeksi Saksan laivastoksi. Yhdistymisen aikana ja sen jälkeen piti asevoimissa palvelevan henkilöstön määrä laskea vuoteen 1994 mennessä 370 000 henkeen. Tähän liittyen kaikki Volksmarinen yksiköt lakkautettiin vuorokautta yhdistymisen jälkeen ja ainoastaan muutama alus otettiin seuraavana päivänä uudelleen palvelukseen yhdistyneessä laivastossa. Palveluksesta poistetut joko myytiin tai romutettiin vuoden 1991 loppuun mennessä. Vuoden 1995 alkuun mennessä Bundeswehrin vahvuus oli laskenut noin 320 000 henkeen.[3]

Volksmarinen siirtyneistä aluksien kohtaloita[4]:

  • Kaksi Koni-luokan fregattia jäivät 1991 ankkuriin.
  • Sassnitz siirrettiin rajavartiostolle nimellä Neustrelitz.
  • Tarantul-luokan ohjuskorvetti Hiddensee luovutettiin Yhdysvalloille.
  • Parchim-luokan korvetit myytiin Indonesiaan.
  • Kondor-luokan miinanraivaajista kolme myytiin Uruguayhyn ja kaksi Indonesiaan.

Kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivastossa on käytössä noin 50 alusta.  Rhön-luokka korvataan 707-luokalla vuodesta 2025 alkaen.[5] Rakenteilla on kolme 424-luokan tiedustelualusta (Oste-luokan korvaava alus)[6] ja neljä (+ kaksi vaihtoehtoa) F126-fregattia (Brandenburg-luokan korvaava alus).[7]

Merivoimien lentäjillä on käytössään yhteensä noin 60 lentokonetta ja helikopteria. Orion korvataan P-8A Poseidon vuoden 2024 lopussa/vuoden 2025 alussa. Sea Lion korvaa Sea King kokonaan lähitulevaisuudessa. SeaLynx korvataan 31:llä NH90 Sea Tiger vuodesta 2025 alkaen.

Laivat ja veneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilma-alus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivaston komentajana on merivoimien tarkastaja (saks. Inspekteur der Marine), jonka tukena on Rostockiin sijoitettu esikunta (saks. Marinenkommando). Kielissä olevaan merivoimien 1. laivastoon kuuluvat 3. miinantorjuntalaivue ja tukilaivue sekä Eckenfördessä olevat 1. sukellusvenelaivue, meripataljoona ja erikoisjoukkoyksikkö ja Warnemünden 1. korvettilaivue. Merivoimien 2. laivastoon Wilhelmshavenissa kuuluvat 2. ja 4. fregattilaivue sekä huoltolaivue. Meri-ilmavoimat muodostuu 3. ja 5. merilennostosta, jotka ovat Nordholzin lentotukikohdassa. Näiden lisäksi on vielä merivoimien huolto-osasto Wilhelmshavenissa, merisotakoulu Flensburgissa, merivoimien aliupseerikoulu Plönissä, merivoimien tekninen koulu Parowissa ja merivoimien operatiivinen koulu Bremerhavenissa sekä pelastuskeskus Neustadtissa, merilääkintäkeskus Kielissä ja erilaisia agentuureja.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1947-1995. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1995. ISBN 0-85177-605-1. (englanniksi)
  • Stockfisch, Dieter: Fleet Review: The German Navy - The fleet is growing. Seaforth World Naval Review 2020, 2019, s. 79-91. Barnsley, UK: Seaforth Publishing. ISBN 978-1-5267-6062-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aktuelle Personalzahlen der Bundeswehr bundeswehr.de. Viitattu 16.4.2022.
  2. Jan Christian Kaack ist neuer Inspekteur der Marine 11.3.2022. bundeswehr.de. Viitattu 19.2.2024. de
  3. Gardiner 1995, s. 142
  4. Gardiner 1995, s. 141
  5. Neue Tankschiffe für die Marine: Baubeginn in Rostock www.bundeswehr.de. 9.8.2023. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  6. Startschuss zum Bau von drei neuen Flottendienstbooten - bundeswehr-journal bundeswehr-journal.de. 11.7.2023. Viitattu 19.2.2024. (englanniksi)
  7. Bau der ersten Fregatte F126 in Wolgast hat begonnen www.bundeswehr.de. 7.12.2023. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  8. U-Boot-Klasse 212 A www.bundeswehr.de. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  9. Brandenburg-Klasse F123 www.bundeswehr.de. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  10. Fregatten der Sachsen-Klasse www.bundeswehr.de. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  11. Baden-Württemberg-Klasse F125 www.bundeswehr.de. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  12. Braunschweig-Klasse K130 www.bundeswehr.de. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  13. ES&T Redaktion: Korvetten K 130: Zweite Einheit des zweiten Loses getauft esut.de. 4.5.2023. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  14. Frankenthal-Klasse MJ332B/C/CL www.bundeswehr.de. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  15. Einsatzgruppenversorger der Berlin-Klasse www.bundeswehr.de. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  16. Betriebsstofftransporter der Rhön-Klasse www.bundeswehr.de. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  17. Tender Typ 404 www.bundeswehr.de. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  18. Flottendienstboote www.bundeswehr.de. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  19. Volker Poley: „Lachs“ auf Abschiedstour: So geht’s fürs Marine-Boot weiter www.waz.de. 18.6.2023. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  20. Neuer Hochseeschlepper „Rügen“ kommt in Rekordzeit zur Truppe www.bundeswehr.de. 23.8.2023. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  21. Das Forschungsschiff „Planet“ www.bundeswehr.de. 31.8.2022. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  22. Segelschulschiff „Gorch Fock“ www.bundeswehr.de. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  23. Seefernaufklärer der Deutschen Marine: Wechsel von der P-3C Orion zur P-8A Poseidon defence-network.com. 12.2.2024. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  24. Der Ölaufklärer DO 228 LM www.bundeswehr.de. Viitattu 19.2.2024. (saksaksi)
  25. Stockfisch 2019 s. 87

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]