Felix Mendelssohn Bartholdy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Felix Mendelssohn Bartholdy.

Felix Mendelssohn (3. helmikuuta 1809 Hampuri4. marraskuuta 1847 Leipzig) oli saksalainen romantiikan ajan säveltäjä. Hänen koko nimensä on Jakob Ludwig Felix Mendelssohn Bartholdy. Mendelssohn oli Mozartin ohella yksi historian suurimmista musiikin lapsineroista, ja hän lukeutuu taidemusiikin suurimpien säveltäjien joukkoon. Hän nosti unohdetun musiikillisen esikuvansa Johann Sebastian Bachin arvostetuksi säveltäjäksi. Mendelssohn oli lisäksi taitava pianisti, urkuri ja kapellimestari.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mendelssohn syntyi 3. helmikuuta Hampurissa varakkaaseen juutalaisperheeseen. Hänen isänsä Abraham Mendelssohn oli pankkiiri ja isoisänsä puolestaan kuuluisa filosofi Moses Mendelssohn (17291786). Hänen siskonsa Fanny (18051847), jolla oli veljeensä hyvin läheinen suhde, oli myös lahjakas säveltäjä ja pianisti. Mendelssohnit muuttivat Berliiniin vuonna 1812 ja kääntyivät luterilaisuuteen, minkä johdosta he ottivat lisänimen Bartholdy.

Kuusivuotiaana Felix alkoi saada pianotunteja äidiltään, ja seitsemänvuotiaana hän sai ohjausta Marie Bigot'lta Pariisissa. Vuodesta 1817 alkaen hän opiskeli sävellystä Carl Friedrich Zelterin (17581832) johdolla. Yhdeksänvuotiaana hän esiintyi todennäköisesti ensimmäisen kerran julkisesti osallistumalla kamarimusiikkikonserttiin. 12-vuotiaasta lähtien hän alkoi säveltää hyvin varhaiskypsiä teoksia, ja vuotta myöhemmin hän julkaisi ensimmäisen teoksensa, varhaisen pianokvarteton. Nuori lahjakkuus sai perheeltään kaiken tarvitsemansa henkisen kannustuksen ja rahallisen tuen, ja hänen teoksiaan esitettiin usein kotona salongissa, jonne oli kutsuttu pieni yksityinen orkesteri. Musiikkiesityksistä tuli pian kuuluisia Berliinissä.

Mendelssohn vuonna 1821

Ensimmäiset kaksitoista jousisinfoniaansa Mendelssohn sävelsi 12–14-vuotiaana, ja 15-vuotiaana hän teki ensimmäisen täysimittaiselle orkesterille sävelletyn sinfonian (opus 11, c-molli), joka oli ensimmäinen täyden tunnustuksen saanut teos. Vuotta myöhemmin valmistunut jousioktetto oli hämmästyttävän kypsä saavutus, ja sitä pidetään yhä yhtenä säveltäjän arvostetuimmista töistä. Tämän ohella vuonna 1826 ilmestynyt alkusoitto Shakespearen Kesäyön unelmaan, joka sai innostuksensa Felixin luettua siskonsa kanssa kyseistä näytelmää, varmisti nuoren säveltäjälupauksen maineen Mozartin veroisena lapsinerona. 16 vuotta myöhemmin hän sävelsi alkusoiton jatkoksi lisää musiikkia samaiseen näytelmään. Tämä vokaaliosuuksiakin sisältävä teos on kenties viulukonserton ohella Mendelssohnin suosituin. Siihen sisältyy kuuluisa häämarssi, jonka melodia on kaikille tuttu.

Mendelssohn sävelsi nuorena myös useita oopperoita. Vuonna 1827 sävelletty Die Hochzeit des Camachon otettiin kuitenkin Berliinissä vastaan huonosti, eikä säveltäjä enää jatkanut oopperoiden tekoa. Häntä pidettiin muusikkopiireissä liian etuoikeutettuna ja egoistisena – mielipiteitä väritti myös antisemitismi, joka kohdistui säveltäjän juutalaistaustaan.

Mendelssohn oli Bachin musiikin suuri ihailija ja puolestapuhuja. Hänen johtamansa Matteuspassion lyhennetty esitys vuonna 1829 oli ensimmäinen sitten barokkisäveltäjän kuoleman vuonna 1750. Se merkitsi myös kansainvälistä tunnustusta 20-vuotiaalle Mendelssohnille ja toi unohduksiin vaipuneen Bachin jälleen suuren yleisön tietoisuuteen.

Etsiessään sopivaa työpaikkaa Mendelssohn lähti useille kiertomatkoille, ja vuoden 1829 lopussa hän saapui Lontooseen ensimmäisellä kymmenestä Englannin-vierailustaan. Hän matkusti myös Skotlantiin, jossa Staffan-saaren kivimuodostelmat tekivät häneen suuren vaikutuksen ja antoivat inspiraation Hebridit-alkusoitolle. Seuraavana vuonna hän vieraili jälleen Skotlannissa ja Italiassa, mikä tuotti kuvaukset kummankin maan luonteesta musiikin muodossa: Skotlantilaisen sinfonian (nro 3) ja Italialaisen sinfonian (nro 4). Näitä pidetään Mendelssohnin parhaina sinfonioina.

Kapellimestari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useiden matkojen jälkeen Mendelssohn sai lopulta vakituisen musiikillisen johtajan paikan Düsseldorfista vuonna 1833. Hän sävelsi sinä aikana yhden Sanattomien laulujen sarjoistaan, jotka ovat nykyään suosittuja pianolle kirjoitettuja tunnelmakappaleita. Hänen yksinvaltainen ja määräilevä lähestymistapansa johtajana kohtasi pian vastustusta, ja jo 1835 hän muutti Leipzigiin saatuaan sieltä kapellimestarin paikan kuuluisasta Gewandhausista, missä hän pysyi seuraavat yksitoista vuotta. Konsertteihin hän sisällytti aikalaistensa ohella Bachin, Händelin ja suurten wieniläisten klassikoiden (Haydn, Mozart ja Beethoven) teoksia. Vuonna 1836 hän johti Paulus-oratorionsa kantaesityksen Düsseldorfissa.

Mendelssohn tapasi elämänsä aikana useita kuuluisuuksia, joista ensimmäisenä Goethen. Tämän tiedetään sanoneen nuorelle muusikolle: "Kun olen alla päin, tule ja piristä minua soitollasi". Hän tunsi myös Hector Berliozin, jonka hän tapasi ensin ranskalaisten taiteiden akatemiassa Roomassa ja myöhemmin Saksassa. Myös Berlioz mainitsee hänet muistelmissaan. Matkallaan Pariisiin vuonna 1831 hän tapasi Chopinin ja Lisztin. Mendelssohn eli säveltäjätovereihinsa verrattuna varsin säädyllistä ja tasapainoista elämää: hän oli onnellisesti naimisissa Cécile Jeanrenaudin kanssa vuodesta 1837 lähtien, ja he saivat neljä lasta.

Vuonna 1840 Mendelssohn ehdotti konservatorion perustamista Leipzigiin. Neuvottelut suunnitelmasta keskeytti Preussin kuninkaan Fredrik Vilhelm IV:n kutsu (käytännössä kuninkaallinen käsky) Mendelssohnille tulla kapellimestariksi Berliiniin hänen palvelukseensa. Siellä Mendelssohn sai jälleen nuivan vastaanoton sekä yleisöltä että muusikoilta, ja niinpä hänen eronpyyntönsä hyväksyttiin jo parin vuoden kuluttua. Hän palasi Leipzigiin, jossa suunniteltu konservatorio perustettiin vuonna 1843.

Myöhäinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mendelssohn jatkoi kapellimestarin tehtäviään Gewandhausissa, jonka orkesterin johtohahmoja oli maineikas viulisti Ferdinand David. Hänestä tuli Mendelssohnin hyvä ystävä. David inspiroi Mendelssohnia säveltämään viulukonserttonsa (opus 64) vuonna 1844. Viulukonsertto on nykyään yksi säveltäjän useimmin esitetyistä teoksista. Muita myöhäisen kauden teoksia ovat pianomuunnelmateos Variations sérieuses (1841), kuusi urkusonaattia (1844–1845) sekä suuri oratorio Elias, joka sai ensiesityksensä Birminghamissa vuonna 1846 ja jossa Mendelssohn antaa kaikkensa dramaattisesta ja romanttisesta puolestaan. Teos on Händelin ja Haydnin oratorioiden rinnalla tunnetuin teos lajissaan.

Viimeisinä elinvuosinaan Mendelssohn kärsi jatkuvan matkailun ja ylitöiden aiheuttamasta liikarasituksesta. Kun Fanny kuoli veljensä oratorion harjoituksissa toukokuussa 1847, Mendelssohn masentui syvästi. Hän kärsi värinä- ja päänsärkykohtauksista, ja kuoli sydänkohtaukseen marraskuussa 1847 Leipzigissä vain 38-vuotiaana. Häntä suremaan jäi erityisesti Robert Schumann, joka oli nähnyt hänessä mahdollisen Beethovenin seuraajan.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mendelssohn oli säveltäjänä puhdas romantikko. Hän ei kuitenkaan hakenut innoitteita tyylisuunnan pimeistä ja dramaattisista puolista, vaan löysi siitä sävellyksiinsä sadunomaisen ilmaisutavan. Mendelssohn tutki tarkoin suurten wieniläisklassikoiden töitä ja sai heiltä runsaasti vaikutteita. Siksi hänen musiikkinsa on klassisen sopusuhtaista ja monella tapaa klassismin periaatteiden mukaan sävellettyä – hänellä oli tapana säveltää teokset ensin pianolle ja vasta sitten suuremmille kokoonpanoille, mikä ilmensi säveltäjän mieltymystä pitää rakennetta soitannan värikkyyttä tärkeämpänä tekijänä. Hän suosi myös perinteisiä klassisia sävellysmuotoja, kuten sinfoniaa, konserttoa ja kamarimusiikkia. Tästä huolimatta Mendelssohnin musiikki henkii aitoa romantiikkaa.

Teosluettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täydellinen teosluettelo verkossa - Heikki Poroila: Yhtenäistetty Felix Mendelssohn Bartholdy

Sävellyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Andante ja Rondo capriccioso pianolle, op. 14
  • Alkusoitto Shakespearen Kesäyön unelmaan op. 17
  • Lieder ohne Worte (48. kpl) pianolle, mm. op. 19, 62 ja 109
  • Jousikvartetto nro 4 e-molli, op. 44, nro 2.
  • Jousioktetto Es-duuri, op. 20
  • Hebridit-alkusoitto op. 26
  • Lied Auf Flügeln des Gesanges op. 34 nro. 2
  • Variations sérieuses pianolle, op. 54
  • Sinfonia nro 3 a-molli, "Skottilainen sinfonia" op. 56
  • Musiikkia Shakespearen Kesäyön unelmaan op. 61
  • Viulukonsertto e-molli op. 64
  • Urkusonaatti B-duuri, op. 65 nro. 4
  • Oratoriot Paulus op. 36 ja Elias op. 70
  • Sinfonia nro 4 A-duuri, "Italialainen sinfonia" op. 90
  • Musiikkia Sofokleen Ödipus in Kolonokseen op. 93
  • Alkusoitto Hugon Ruy Blasiin op. 95
  • Sinfonia jousiorkesterille nro 2 D-duuri ilman opusnumeroa
  • Sinfonia jousiorkesterille nro 12 g-molli ilman opusnumeroa
  • Hör mein Bitten kuorolle a cappella ilman opusnumeroa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • John Stanley, Classical music, 1994
  • WSOY, CD-Facta 2004

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Felix Mendelssohn Bartholdy.