Wernher von Braun
Wernher Magnus Maximilian Freiherr von Braun (23. maaliskuuta 1912 Wirsitz, Saksa – 16. kesäkuuta 1977 Alexandria, Yhdysvallat) oli saksalaissyntyinen raketti-insinööri. Hän oli toisessa maailmansodassa käytetyn Agregat 4 (A4), Hitlerin nimittämän V2-raketin (Vergeltungswaffe 2, Kostoase 2) pääsuunnittelija ja sodan jälkeen Yhdysvaltain avaruusohjelman päähahmoja. Hän oli mukana Yhdysvaltain ensimmäisestä satelliitista Explorer 1:stä lähtien aina avaruussukkulaohjelmaan saakka. Erityisesti hän oli Apollo-ohjelman kuuraketti Saturn V:n pääsuunnittelija.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä ennen sota-aikaa
Wernher von Braun syntyi Wirsitzissä (nyky-Puolan Wyrzysk) Posenin provinssissa, mikä oli tuolloin osa Saksan keisarikuntaa. Hän oli keskimmäinen perheen kolmesta pojasta. Von Braun kuului vähäiseen aatelissukuun, joka oli perinyt saksalaisen aatelisarvon Freiherr ("vapaaherra"). Von Braunin isä konservatiivinen virkamies Magnus Freiherr von Braun (1878–1972) toimi maatalousministerinä liittokabinetissa Weimarin tasavallan aikana. Hänen äitinsä Emmy von Quistorp (1886–1959) oli keskiajan Euroopan kuningashuoneiden jälkeläinen. Von Braunin nuorempi veli oli nimetty isänsä mukaan Magnus Freiherr von Brauniksi.[1] Wernher von Braunin luterilaisen konfirmaatiotilaisuuden jälkeen äiti antoi pojalleen lahjaksi teleskoopin, ja hänessä kehittyi kiinnostus tähtitieteeseen. Wyrzyskin siirtyessä ensimmäisen maailmansodan jälkeen Puolan haltuun von Braunin perhe siirtyi monien muiden perheiden tavoin Saksaan. He asettautuivat Berliiniin, missä 12-vuotias von Braun, saatuaan vaikutteita rakettikäyttöisten autojen nopeusennätysten haltijoilta Max Valierilta ja Fritz von Opelilta,[2] aiheutti suurta häiriötä väkijoukossa räjäytettyään lelurattaat, joihin hän oli kiinnittänyt useita ilotulitusraketteja. Paikallinen poliisi otti hänet huostaansa ennen kuin isä tuli vapauttamaan hänet.
Von Braun oli myös taitava amatöörimuusikko, joka osasi soittaa ulkomuistista Beethovenia ja Bachia. Hän soitti selloa ja pianoa ja oli säveltäjä Paul Hindemithin opissa.[3]
Von Braun oli pitkään rakettitekniikan harrastaja. Toiminta oli rakettitekniikan kehittämistä Weimarin tasavallan maavoimien rahoituksella. Valvojana oli jo tuolloin kapteeni (myöhemmin kenraali) Walter Dornberger. Tällä keinolla Saksa pystyi kehittämään asetta kiertäen rauhansopimuksen ehdot.
Von Braun valmistui vuonna 1932 diplomi-insinööriksi Berliinin teknillisestä korkeakoulusta pääaineenaan mekaniikka. Vuonna 1934 hän väitteli fysiikan tohtoriksi Friedich-Wilhelms-Universitätistä (nykyinen Humboldt-Universität). Von Braunin salaiseksi julkistetun väitöskirjan aihe oli Konstruktive, theoretische und experimentelle Beiträge zu dem Problem der Flüssigkeitsrakete.
[muokkaa] V-2
Hitlerin tultua valtaan rakettiase sai paljon suuremmat kehitysvoimavarat. Von Braun nousi V-2-ohjuksen kehittelyn johtoon. Sen rakettimoottorin pääsuunnittelija oli Walter Thiel. V-2-ohjelma oli Saksalle yhtä suuri ponnistus kuin Manhattan-projekti Yhdysvalloille. Lisäksi rakettihanke ei rasittanut tuolloin muuten sotateollisuuden ulkopuolelle sijoittuneita fyysikoita vaan insinöörejä, jotka muutoin olisivat työskennelleet käytännön merkityksen omaavien aseiden suunnittelussa. Hanke kuitenkin antoi von Braunille merkittävän kokemuksen, jota hän saattoi hyödyntää myöhemmin Apollo-ohjelmassa.
Tästä vaiheesta kaikki, pääosin hänen ystäviensä kirjoittamat, elämäkerrat antavat hyvin siloitellun kuvan. Von Braun oli kansallissosialistisen NSDAP-puolueen jäsen ja SS-majuri.
[muokkaa] ABMA ja NASA - Redstone, Apollo
Von Braun ja useimmat hänet tärkeimmistä alaisistaan siirrettiin noin 200 V-2-ohjuksen mukana Operaatio Paperclipin avulla Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltoissa hän toteutti Yhdysvaltain maavoimien Army Ballistic Missile Agencyn rakettihankkeita Huntsvillen varikolla Alabamassa. ABMA toteutti Yhdysvaltain ensimmäisen satelliitin (Explorer 1) radalleen 31. tammikuuta 1958. Se perustui V-2:n pohjalta kehitettyyn keskimatkan ohjukseen, Redstoneen.
NASA aloitti toimintansa 1. lokakuuta 1958. ABMA:n Huntsvillen Redstone-keskus liitettiin NASAan Marshall Space Flight Centeriksi 1. heinäkuuta 1960 ja von Braunista tuli keskuksen ensimäinen johtaja (heinäkuusta 1960 helmikuuhun 1970). Von Braun johti Saturn-kuuraketin kehittelyä Apollo-avaruusohjelman yhteydessä. Nixon päätti Apollo-lennot muutamaa laukaisua aiemmin kuin ohjelma oli rakentanut raketteja. Hänen aikanaan von Braun siirrettiin NASA:n päämajaan Washingtoniin. Samaan aikaan Huntsvillen saksalaiset raketti-insinöörit siirrettiin eläkkeelle. He olivat tuolloin likimain eläkeikäisiä. Rakettien kehitystyö oli merkittävästi vähentynyt NASA:ssa. Kyseessä on kuitenkin voinut olla ilmailualalle tyypillinen "puhdistus". Von Braun vaikutti vielä ATS-tietoliikennesatelliittien ja avaruussukkulan kehittelyyn.
[muokkaa] Von Braunin visioita
Apollo 11:n laskeuduttua Kuuhun von Braun luetteloi joukon avaruuden valloituksen aikatauluun liittyviä visioita. Luettelossa on suluissa suunnitelman toteutumisvuosi tai suunniteltu toteuttamisvuosi.
- 1970: Kuuden hengen Apollo-lento (?)
- 1971: Mariner-luotain Marsia kiertämään (1971)
- 1973: Saturn-raketista tehty avaruusasema (1973)
- 1974: Avaruussukkula (1981)
- 1975:
- Suurempi avaruusasema (2000)
- Kuuta kiertävä asema (?)
- Avaruushinaaja (2008?)
- 1979:
- Kuuden astronautin miehitetty kuuasema (2020?)
- Ydinvoimalla toimiva sukkula (?)
- 1981: Miehitetty Mars-lento (2025?)
- 1982: Geosynkronisen radan avaruusasema (?)
- 1985:
- 12 ihmisen Mars-asema (?)
- 48 astronauttia Kuun pinnalla (?)
- 1986: 100 ihmistä jatkuvasti Maan kiertoradalla (?)
- 1988: Pysyvä Mars-asema (?)
[muokkaa] Perhe ja viimeiset vuodet
Vuonna 1947 von Braun meni naimisiin serkkunsa Maria Luise von Quistorpin kanssa. He saivat kolme lasta. Liitto päättyi Wernher von Braunin kuolemaan. Vuonna 1973 von Braunilla todettiin rutiinitutkimuksessa maksasyöpä, mitä ei voitu tulevina vuosina kirurgisesti hoitaa. Von Braun kuoli haimasyöpään vuonna 1977.
[muokkaa] Lähteitä
- Hän on kirjoittanut teoksen History of Rocketry and Space Travel (1966).
- Mikko Suominen: V-2:n isä Wernher von Braun. Tähdet ja avaruus, 2007, nro 3, s. 28-33.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Spires, Shelby G.. "Von Braun's brother dies; aided surrender", The Huntsville Times, 2003-06-27, p. 1A. “Magnus von Braun, the brother of rocket pioneer Wernher von Braun who worked in Huntsville from 1950-1955, died Saturday in Phoenix, Arizona. He was 84. Though not as famous as his older brother, who died in 1977, Magnus von Braun made the first contact with U.S. Army troops to arrange the German rocket team's surrender at the end of World War II.”
- ↑ "Recollections of Childhood: Early Experiences in Rocketry as Told by Werner Von Braun 1963". MSFC History Office. NASA Marshall Space Flight Center.
- ↑ Ward, Bob. Dr. Space: The Life of Wernher von Braun (US Naval Institute Press , 2005) p. 11.
- ↑ Man in Space (1955) (Cast) Internet Movie Database. IMDb.com Inc.. Viitattu 4.2.2009. (englanniksi)
- ↑ Man and the Moon (1955) (Cast) Internet Movie Database. IMDb.com Inc.. Viitattu 4.2.2009. (englanniksi)
- ↑ Mars and Beyond (1957) (Cast) Internet Movie Database. IMDb.com Inc.. Viitattu 4.2.2009. (englanniksi)
Sivulta puuttuu