Heiner Müller

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Heiner Müller puhumassa mielenosoituksessa vuonna 1989.

Heiner Müller (9. tammikuuta 1929 Eppendorf, Saksa – 30. joulukuuta 1995 Berliini, Saksa) oli saksalainen näytelmäkirjailija, runoilija, prosaisti, esseisti ja teatteriohjaaja. Häntä on kutsuttu 1900-luvun merkittävimmäksi Bertolt Brechtin jälkeiseksi saksalaiseksi dramaatikoksi, ja hänen vaikutuksensa postmoderniin draamaan ja postdramaattiseen teatteriin on ollut suuri.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reimund Heiner Müller syntyi Eppendorfissa, Sachsenin maakunnassa vuonna 1929. Vuonna 1947 hän liittyi Saksan sosialistiseen yhtenäisyyspuolueeseen SED:hen (Sozialistische Einheitspartei Deutschland). Vuonna 1950 hän aloitti kirjallisuuskriitikon uransa Sonntag-sanomalehdessä, siirtyen 1953 Neue Deutsche Litteratur -lehteen.

Vuonna 1958 Müller jäi vapaaksi kirjailijaksi, ja samana vuonna häneltä julkaistiin draamat Der Lohndrücker ja Die Korrektur, jotka käsittelivät sosialistisen yhteiskunnan rakentamista ja konflikteja puolueen ja työläisten välillä. Mülleria arvostettiin suuresti DDR:ssä, ja vuonna 1959 hänet palkittiin Heinrich Mann -palkinnolla. Vuonna 1961 hyvä suhde valtion kanssa alkoi kuitenkin rakoilla: Die Umsiedlerin -näytelmä kuitenkin sensuroitiin heti ensimmäisen esityksen jälkeen, ja Müller erotettiin Saksan kirjailijaliitosta.

Müller meni vuonna 1954 naimisiin kirjailija Ingeborg Schwenknerin kanssa. Liitto päättyi Schwenknerin itsemurhaan vuonna 1966. Seuraavana vuonna Müller nai bulgarialaisen ohjaajan Ginka Tscholakowan. Pari erosi vuonna 1970.

Vuonna 1965 ristiriidat SED:n johdon kanssa pahenivat, ja Müllerin näytelmä Der Bau vedettiin pois ohjelmistosta jo ennen ensi-iltaa. Vuonna 1967 Müllerin Oidipus-sovitus Ödipis Tyrann esitettiin Deutsche Theaterissa Berliinissä, ja 1970 hänet kiinnitettiin kuudeksi vuodeksi Berliner Ensemblen dramaturgiksi, mutta hänen Bertolt Brechtin Toimenpide-näytelmää kommentoiva draamansa Mauser kiellettiin DDR:ssä. Näytelmä kuitenkin esitettiin Yhdysvalloissa 1975, ja sai myös Saksan ensi-iltansa Kölnissä viisi vuotta myöhemmin.

Vuosina 1975–76 Müller luennoi Yhdysvalloissa Austinin yliopistossa Texasissa ja toimi Berliner Volksbühnen dramaturgina. Vuonna 1978 hänen pääteoksensa, DDR:n varhaisvaiheita Saksan preussilaiseen historiaan sitova Germania – kuolema Berliinissä sai ensi-iltansa Münchenin Kammerspielenissä, ja heti seuraavana vuonna Hamletinkone esitettiin Essenissä. 80-luvulla Müller sai luvan matkustaa vapaasti Itä- ja Länsi-Saksan välillä, ja hänet hyväksyttiin sekä DDR:n että Länsi-Berliinin taideakatemian jäseneksi. Hänet palkittiin Georg Büchner -palkinnolla 1984 sekä taiteen ja kulttuurin valtionpalkinnolla 1985.

DDR:n hajoamisen jälkeen Müller työskenteli aktiivisesti ohjaajana, ja hänet palkittiin Euroopan teatteripalkinnolla vuonna 1991. Müller debytoi vuonna 1993 myös oopperaohjaajana ohjaamalla Tristanin ja Isolden Bayreuthiin.

Heiner Müller kuoli syöpään 30. joulukuuta 1995. Hänet on haudattu Dorotheenstadtin hautausmaalle Berliiniin. Neljää vuotta ennen kuolemaansa Müller meni naimisiin valokuvaaja Brigitte Maria Mayerin kanssa, liitosta on yksi tytär.[1]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heiner Müllerin hauta Berliinissä.

Müller tunnetaan ennen kaikkea näytelmäkirjailijana, vaikka hänen laaja tuotantonsa käsittää myös proosaa, lyriikkaa ja esseitä. Hänen näytelmistään tunnetuimpia ovat Mauser, Germania – kuolema Berliinissä sekä Hamletinkone. Hän myös sovitti useita klassisia näytelmätekstejä uudelleen.

Näytelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Der Lohndrücker (1956/1957)
  • Die Korrektur (1957–58)
  • Der Bau (1963/1964)
  • Der Horatier (1968)
  • Mauser (1970)
  • Germania – kuolema Berliinissä (Germania Tod in Berlin, 1956/1971)
  • Macbeth (1971)
  • Zement (1972)
  • Die Schlacht (1951/1974)
  • Hamletinkone (Die Hamletmaschine, 1977)
  • Kvartetto (Quartett, 1980/1981)
  • Der Auftrag (1982)
  • Kuvan kuvaus (Bildbeschreibung, 1984)
  • Germania 3 Gespenster am toten Mann (1995)

Lyriikkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leninlied (1970)
  • Herakles 13 (1992)
  • Mommsens Block (1993)
  • Senecas Tod (1993)
  • Seife in Bayreuth (1993)
  • Ajax zum Beispiel (1994)
  • Vampir (1995)

Proosaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bericht vom Grossvater (1951)
  • Der Bankrott des großen Sargverkäufers (1951)
  • Der Vater (1958)
  • Herakles 2 oder die Hydra (1972)
  • Todesanzeige (1975/1976)
  • MAeLSTROMSÜDPOL (1987)
  • Traumtext Oktober 1995 (1995)


Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Germania – kuolema Berliinissä: näytelmiä ja muita tekstejä. Suom. ja toim. Riitta Pohjola. Helsinki: VAPK-kustannus, 1992.
  • Hamletinkone. Suom. Outi Nyytäjä. Helsinki: Yleisradio, 1988.
  • Kuolinilmoitus. Suom. Vesa Tapio Valo. Helsinki: Työväen näyttämöiden liitto, 1988.
  • Kuvan kuvaus. Suom. Vesa Tapio Valo. Helsinki: Työväen näyttämöiden liitto, 1988.
  • Kvartetto. Suom. Kyllikki Villa. Helsinki: Työväen näyttämöiden liitto, 1982.

Matti Rossi on suomentanut Müllerin näytelmän Filoktetes (Philoktes, 1964) sekä viisiosaisen monologinäytelmän Volokolamskin valtatie I-V (Wolokolamsker Chaussee I-V), joka pohjautuu Aleksandr Bekin samannimiseen romaaniin (julkaistu suomeksi 1946). Riitta Pohjola suomensi 1992 Müllerin näytelmän Tehtävä (Der Auftrag – Erinnerung an eine Revolution), joka pohjautuu Anna Seghersin kertomukseen Das Licht auf dem Galgen. Pohjolan suomennos on myös Sydänkappale (Herzstück). Jukka-Pekka Pajunen on suomentanut näytelmän Prometheuksen vapauttaminen (Die Befreiung des Prometheus, 1972).[2]

Müllerin suomennettuja näytelmiä on esitetty teattereissa myös nimillä Minä jäätynyt myrsky (Oulun kaupunginteatteri 1988), Muistoja Euroopasta - tapaus Müller (Turun kaupunginteatteri 1992]] ja Sakset, kivi, paperi (Tampereen Työväen Teatteri 1991).[3] Osa näytelmästä Zement on suomennettu nimellä Herakles 2 eli Hydra (Herakles 2 oder die Hydra).[4]

Tutkimusta aiheesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pohjola, Riitta: Georg Büchner ja Dantons Tod: vallankumousdraama vai tragedia?. 1900-luvun vaihtoehtoja: Brecht ja Müller. Helsinki: Like, 2004.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.dhm.de/lemo/html/biografien/MuellerHeiner
  2. Näytelmäkulma, viitattu 18.12.2014.
  3. Ilona-esitystietokanta, Teatterin tiedotuskeskus, viitattu 18.12.2014.
  4. Herakles 2 eli Hydra, Näytelmäkulma, viitattu 18.12.2014.