Pesukarhu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo puolikarhulajista, sanan supi muita merkityksiä on lueteltu erillisellä täsmennyssivulla.
Pesukarhu
Procyon lotor (raccoon).jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Puolikarhut Procyonidae
Suku: Pesukarhut Procyon
Laji: lotor
Kaksiosainen nimi
Procyon lotor
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Pesukarhun levinneisyyskartta. Punainen väri tarkoittaa lajin luonnollisia elinalueita ja sininen väri alueita, joille se on istutettu.
Pesukarhun levinneisyyskartta. Punainen väri tarkoittaa lajin luonnollisia elinalueita ja sininen väri alueita, joille se on istutettu.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Pesukarhu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pesukarhu Commonsissa

Pesukarhu eli supi[2][3] (Procyon lotor) on Pohjois- ja Keski-Amerikasta kotoisin oleva puolikarhulaji. Eläimen nimi viittaa monissa kielissä pesemiseen, mikä johtuu sen tavasta "pestä" ruokansa vedessä hankaamalla sitä etukäpäliensä välissä.[2][4] Ei varmuudella tiedetä, puhdistaako pesukarhu todella ruokaansa vai tekeekö se vain liikkeitä, jotka ihmisestä näyttävät pesemiseltä.

Pesukarhu on arvokas turkiseläin, jonka metsästämistä varten on kehitetty useita koirarotuja, kuten englanninpesukarhukoira ja sininen pesukarhukoira. Pesukarhuja on istutettu riistaeläimiksi myös Eurooppaan ja Aasiaan, jossa niistä on paikoitellen ollut haittaa alueiden alkuperäisille lajeille.

Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että nimitys "supi" vahvistettaisiin tämän lajin ensisijaiseksi suomenkieliseksi nimeksi.[5]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesukarhun tunnusomainen ulkoinen piirre ovat sen mustat silmänympärykset, jotka saavat eläimen näyttämään kuin sillä olisi ”rosvonaamio”. Pesukarhulla on tuuhea harmaa häntä,[2] jossa on 4–10 mustaa raitaa. Pesukarhun turkki on harmaa, ruskea tai musta, riippuen hieman asuinympäristöstä. Turkki on varsin pitkäkarvainen.[2] Etukäpälät muistuttavat hentoja ihmiskäsiä ja tekevät pesukarhusta erityisen taitavan käsistään. Kämmenet ovat erittäin herkät, ja pesukarhu käyttää käsiensä tuntoherkkyyttä etsiessään ravintoa. Käpälien tuntoherkkyys on hyvä lämpötilasta riippumatta. Etu- ja takakäpälissä on viisi varvasta. Aikuinen pesukarhu painaa asuinpaikasta riippuen noin 5,5–9,5 kg. Urokset painavat yleensä noin 10–30 % enemmän kuin naaraat. Pesukarhun ruumiin pituus vaihtelee noin 60 cm:stä[2] 95 cm:iin, ja sen säkäkorkeus on noin 30 cm.[2] Häntä on noin 19–40 cm pitkä. Pesukarhun kuulo ja pimeänäkö ovat erityisen herkät. Pesukarhun haju- ja makuaisti sen sijaan ovat suhteellisen heikot.

Liikkuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesukarhun kävely näyttää hieman kömpelöltä ja huojuvalta, mutta silti se voi saavuttaa jopa 25 km/h nopeuden. Pesukarhut ovat taitavia kiipeilijöitä, eivätkä hätkähdä suuriakaan pudotuksia. Tämän lisäksi pesukarhut ovat taitavia uimaan,[6] vaikkakaan eivät tätä tee kovin mielellään, sillä vettä läpäisevä turkki tulee uidessa painavaksi. Pesukarhut liikkuvat vain juuri niin paljon, kuin niiden tarvitsee liikkua saadakseen tarvitsemansa ravinto. Yhden yön aikana pesukarhu voi kulkea niinkin vähän kuin vain 0,75–2,5 km. Kesällä emot liikkuvat enemmän aktiivisten poikastensa perässä.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesukarhu
Pesukarhun pää

Pesukarhut asuvat erityisesti puiden onkaloissa, mutta myös maakuopissa, luolissa, hylätyissä taloissa, ladoissa, autotalleissa ja ihmisten asumuksissa. Erittäin älykkäinä ja sopeutuvaisina eläiminä niitä tavataan monenlaisissa ympäristöissä erityisesti ihmisten lähistöllä, myös kaupunkien keskustoissa. Ainoa merkittävä vaatimus asuinympäristölle on veden läheisyys. Pesukarhu viihtyy erityisesti kosteilla metsäalueilla[2], mutta niitä tavataan runsaasti myös kaupungeissa.

Eläin liikkuu pääosin öisin. Päivisin se nukkuu pesässään piilossa vihollisilta. Talvella pesukarhut eivät vaivu horrokseen, mutta erityisen kylminä talvina ne voivat nukkua pitkiä aikoja vetäytyen pesäänsä. Tänä aikana elintoiminnot ovat normaalit ja pesukarhu voikin menettää jopa 50 % painostaan.

Elinikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesukarhu voi saavuttaa luonnossa 12 vuoden iän. Tämä ei kuitenkaan ole yleistä, sillä monet vaarat uhkaavat pesukarhuja jo niiden ensihetkistä lähtien. Niinpä useimmat pesukarhut kuolevat jo alle kahden vuoden iässä joko aliravitsemukseen tai yleisimpään kuolinsyyhyn eli ihmisen toimintaan. Pesukarhuja metsästetään ansoin ja ampuen, ja niitä jää runsaasti liikenteessä autojen alle. Jos pesukarhu selviää hengissä parista ensimmäisestä, kriittisestä elinvuodestaan, se elää keskimäärin 4–5 vuotta. Vankeudessa pesukarhu on elänyt 21-vuotiaaksi.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yöllä liikkuessaan pesukarhut syövät miltei kaikkea mahdollista, mitä löytävät. Niiden ruokavalioon kuuluvat esimerkiksi marjat, hyönteiset, kuten lihavat heinäsirkat ja kovakuoriaiset, sekä muut pienet eläimet. Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että pesukarhut syövät linnunmunia ja -poikasia vain poikkeustapauksissa. Vesistä pesukarhu pyydystää kaloja, rapuja ja ostereita, jotka se osaa avata taitavasti. Maissipelloilla pesukarhut syövät nuoria, pehmeitä maissintähkiä. Puutarhoista maistuvat kaikki hedelmät,[2] ja pesukarhut osaavat valita hedelmistä vain parhaat ja kypsimmät. Ihmisten lähipiirissä ne tonkivat roskiksia ja kaatopaikoilta löytyviä ruoanjätteitä. Näissä puuhissaan ne usein häiritsevät ihmisiä kumotessaan öisin kovalla kolinalla jäteastioita ja tunkeutuessaan rakennuksiin pöyhimään jokaisen nurkan ja komeron, johon vain suinkin pääsevät. Näissä askareissa niille on kovasti hyötyä tarttumakykyisistä etukäpälistään.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesukarhujen paritteluaika on tammikuun lopulta helmikuun alkuun. Uros parittelee kahden tai kolmen naaraan kanssa. Pesukarhu synnyttää yleensä onttoon puuhun. Pentuja syntyy huhtikuussa 3–7 kappaletta 63–65 vuorokauden kantoajan jälkeen. Syntyessään pennut painavat n. 70 g ja ovat 15 cm pituisia. Niitä peittää vain haaleat haivenet, mutta niillä on jo tumma naamio. Korvat avautuvat noin 13 vuorokauden kuluttua, mutta silmät vasta noin 20 vuorokauden päästä. Ensimmäisillä syöttökerroilla emo makaa pitkällään, mutta myöhemmin se istuu imetyksen aikana. Pesukarhun maidossa on erittäin alhainen rasva- ja proteiinipitoisuus. Noin 60 vuorokauden kuluttua pennut alkavat syödä kiinteää ravintoa. Pennut tekevät ensimmäisiä retkiään pesän ulkopuolelle 6–9 viikon ikäisinä. Tällöin emo siirtää pesän toisinaan maahan, koska pentujen alkaessa liikkua pesänsä ulkopuolella on aina vaara, että ne tippuvat puusta. Pennut seuraavat emoaan, mikä pitää poikueen koossa. Syksyllä, noin 4 kuukauden ikäisinä pennut ovat kokonaan vieroittuneet emostaan ja voivat perustaa oman reviirinsä. Naarat tulevat sukukypsiksi yhden ja urokset kahden vuoden kuluttua.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luontainen levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesukarhua esiintyy alkuperäisenä lajina Amerikan mantereella Etelä-Kanadasta aina Väli-Amerikkaan saakka. Sitä tavataan luontaisesti Kanadassa, Yhdysvalloissa, Meksikossa, Belizessä, Costa Ricassa, El Salvadorissa, Guatemalassa, Hondurasissa, Nicaraguassa ja Panamassa.[1] Bahamalla elävistä pesukarhuista ei tiedetä, ovatko ne alueen alkuperäistä lajistoa vai ihmisen tuomia.[1]

Pesukarhu vieraslajina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesukarhua on siirretty myös luontaisen elinalueensa ulkopuolelle Eurooppaan ja Aasiaan. Pesukarhuja on tarkoituksellisesti istutettu luontoon Saksassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä 1930-luvulta lähtien, minkä lisäksi niitä on vahingossa karannut eri maiden turkistarhoista.[1][4] Pesukarhu on nykyisin melko yleinen vieraslaji erityisesti Saksassa ja leviää nopeasti.

Huhtikuun 12. päivänä vuonna 1934 Hessenissä Ederseellä lintutarhuri Rolf Haag käski päästää Saksan luontoon kaksi paria pesukarhuja "rikastuttaakseen kotimaista eläimistöä". Tällä hetkellä Saksassa on arviolta 300 000-500 000 pesukarhua. Syy lajin menestykseen on luontaisten vihollisten puute ja pesukarhun kaikkiruokaisuus. Kasselin kaupungissa on arviolta 100 pesukarhua hehtaarilla, mikä vastaa pesukarhujen esiintymistiheyttä Pohjois-Amerikan suurissa kaupungeissa.lähde?

Nykyisin pesukarhuja tavataan Saksan lisäksi monilla muillakin alueilla Keski- ja Itä-Euroopassa, ainakin Itävallassa, Belgiassa, Tšekissä, Ranskassa, Luxemburgissa, Alankomaissa, Sveitsissä, Valko-Venäjällä ja entisen Jugoslavian alueella.[1][4] Pohjoisimmat pysyvät, lisääntyvät populaatiot elävät Puolassa, Valko-Venäjällä ja Liettuassa.[4] Yksittäisiä pesukarhuhavaintoja on tehty myös Unkarissa, Slovakiassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa.[4] Kaikki Norjassa tavatut yksilöt ovat kuitenkin osoittautuneet karanneiksi lemmikkieläimiksi, ja myös Ruotsista löydettyjen yksilöiden oletetaan karanneen lemmikinomistajilta tai eläinpuistoista.[4] Pesukarhuhavaintojen määrä Tanskassa on kasvanut 2000-luvulla, ja arvellaan, että laji saattaa ennen pitkää levittäytyä pysyvästi myös Ruotsin puolelle.[6]

Pesukarhua yritettiin 1900-luvun alussa istuttaa Suomeen, Inkoon Hättön saarelle.[7] Kokeilu ei kuitenkaan onnistunut.[7] Pesukarhuja kasvatettiin ainakin 1980-[8] ja 1990-luvuilla[3] suomalaisissa turkistarhoissa, ja tällöin pelättiin, että laji saattaa villiintyä luontoon minkin tavoin.[8] Tätä pidettiin epätoivottavana, koska kiipeilevät petonisäkkäät voivat olla alkuperäiselle luonnolle erityisen haitallisia vieraslajeja, minkä lisäksi pesukarhu on Amerikassa ollut merkittävä vesikauhun levittäjä.[3] Laji levittää myös myyräekinokokkia.[6] Pesukarhu onkin varmuuden vuoksi määritelty Suomen metsästyslaissa riistaeläimeksi,[9] ja sen metsästysaikaa on koko vuosi.[10] Naaras, jolla on poikasia, on kuitenkin rauhoitettu 1.5.–31.7.[10]

Euroopan lisäksi vierasperäisiä pesukarhuja elää myös Länsi- ja Keski-Aasiassa Venäjällä, Azerbaidžanissa ja Uzbekistanissa.[1]

Turkki ja liha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesukarhun turkki on jo vuosisatojen ajan ollut arvokasta kauppatavaraa. Siksi pesukarhua on kasvatettu myös turkistarhaeläimenä. Pesukarhun lihaakin syödään.[2]

Pesukarhut ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesukarhua on laillista pitää lemmikkieläimenä joissain Yhdysvaltain osavaltioissa. Pesukarhut ovat vaikeita kesyttää ja ne ovat erittäin aktiivisia ja uteliaita, joten ne voivat aiheuttaa jatkuvaa tuhoa kotona. Vaikka pesukarhut ovat yöeläjiä, ne voidaan totuttaa olemaan valveilla päivisin ja nukkumaan öisin. Lemmikkinä ne voivat tulla ylipainoisiksi liikunnan puutteen ja huonon ruokavalion vuoksi. Kesytetyt pesukarhut, jotka päästetään vapaaksi, eivät yleensä sopeudu elämään luonnossa.

Koska pesukarhut elävät usein aivan ihmisten välittömässä läheisyydessä ja ovat erittäin uteliaita, ne voivat aiheuttaa aineellista vahinkoa tuhoamalla puutarhoja, kaatamalla roska-astioita tai pesiytymällä rakennuksiin. Erityisen suurta tuhoa pesukarhut voivat aiheuttaa maatiloilla, joissa ne voivat syödä osan sadosta. Ne levittävät myös tauteja, kuten vesikauhua ja myyräekinokokkia[6]. Kaupungeissa, joissa asuu paljon pesukarhuja, ihmiset ovat oppineet lukitsemaan roska-astiat ja välttämään jättämästä mitään ruokaa pesukarhujen saataville.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Timm, R., Cuarón, A.D., Reid, F. & Helgen, K.: Procyon lotor IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 22.7.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i Pieni Tietosanakirja 1925–1928, sivu 510.
  3. a b c Nummi, Petri: Mäyränelämää ja myyräntöitä, s. 65–66. Helsinki: Tammi, 1995. ISBN 951-31-0547-4.
  4. a b c d e f NOBANIS – Invasive Alien Species Fact Sheet: Procyon lotor Luettu 20.10.2011 (englanniksi)
  5. Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Viitattu 25.7.2010.Suomen kielen lautakunta suhtautui toimikunnan nimistöehdotukseen torjuvasti. Ks. Suomen kielen lautakunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet Kotus.fi. 20.11.2008. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 18.10.2011.
  6. a b c d Pesukarhu leviää kohti Ruotsia ja tuo taudit mukanaan Mtv3.fi. 3.6.2011. MTV3. Viitattu 20.10.2011.
  7. a b Wikström, Mikael: Mufloni 70 vuotta Suomessa (ePaper) (Metsästäjä -lehden 4/2009 verkkoversio, s. 57) ePaper.fi. 2009. Viitattu 14.7.2010.
  8. a b Nummi, Petri: Suomeen istutetut riistaeläimet, s. 39. Julkaisusarjan 9. osa. 2. uudistettu painos. Helsinki: Helsingin yliopisto, Maatalous- ja Metsäeläintieteen Laitos, 1988. ISBN 951-45-4760-8.
  9. Metsästyslaki 28.6.1993/615 §5
  10. a b Metsästysasetus 12.7.1993/666 §24 Luettu 23.7.2010

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]