Pesukarhulakki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pesukarhulakki

Pesukarhulakki eli supilakki tai supihattu (joskus myös sudenpentulakki tai Davy Crockett -lakki) on pesukarhun nahasta tehty turkislakki, jonka tunnusomainen piirre on niskan puolelta riippuva pesukarhun raidallinen häntä. Joskus mukana voi olla myös pesukarhun pää hatun etupuolella. Hattumalli yhdistetään yleisesti Yhdysvaltojen 1800-luvun alkupuolen rajaseutujen uudisasukkaisiin ja turkismetsästäjiin. Aivan erityisesti se on assosioitu legendaariseen Davy Crockettiin. Pesukarhulakki on Pohjois-Amerikassa ollut ajoittain muodissa myös myöhempinä aikoina, erityisesti nuorten poikien päähineenä.

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lakki tunnetaan myös Aku Ankka -sarjakuvissa kuvitteellisen Sudenpennut-partiojärjestön tunnuspäähineenä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]