Merikotka

Wikipedia

Merikotka
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata Luokka: Linnut Aves Lahko: Päiväpetolinnut Accipitriformes Heimo: Haukat Accipitridae Suku: Merikotkat Haliaeetus Laji: albicilla
Kaksiosainen nimi
Haliaeetus albicilla Carolus Linnaeus, 1758
Katso myös
Merikotka Wikispeciesissä   Merikotka Commonsissa

Merikotka (Haliaeetus albicilla) on suurikokoinen päiväpetolintu, joka kuuluu merikotkien sukuun.

Sisällysluettelo 1 Koko ja ulkonäkö 2 Levinneisyys 3 Elinympäristö 4 Lisääntyminen 5 Ravinto 6 Merikotkan harvinaisuus 7 Tiesitkö, että... 8 Viitteet 9 Aiheesta muualla 10 Kirjallisuutta

[muokkaa] Koko ja ulkonäkö

Merikotkan pituus on 85–95 cm, siipien kärkiväli 190–250 cm ja paino 3–6 kg. Naaras on yleensä suurempi kuin koiras. Iso lintu on usein resuisen näköinen, sillä nuorilta linnuilta voi puuttua usein paljon sulkia. Pää ja pyrstö ovat vaaleammat kuin muu höyhenpeite, pyrstö vaalenee linnun vanhetessa ja on lopulta täysin valkea. Yli kahdeksanvuotiailla linnuilla pää on lähes kermanvalkoinen. Nokka on nuorella linnulla tumma, vanhalla täysin keltainen. Ääni on kimakka sarja haukkuvia, kaklattavia ääniä, joka läheltä kuultuna on vaikuttavan villin kuuloista. Pesän lähellä varoittelee korkealla vihellyksellä tai matalalla ronkotuksella.

Vanhin suomalainen rengastettu merikotka on ollut 25 vuotta 1 kuukautta 10 päivää vanha. Euroopan vanhin oli ruotsalainen 28 vuotta 2 kuukautta vanha kotka.

[muokkaa] Levinneisyys

Merikotkan levinneisyysaluetta ovat Pohjois-Eurooppa ja Aasia. Skotlantiin se on istutettu uudestaan. Euroopassa pesinee noin 4 000 paria, joista noin 1 500 Norjassa. Suomessa merikotkia pesii rannikoilla noin 200 paria ja Lapissa noin 20 paria. Venäjällä on 900–1 000 ja Turkissa 10–30 paria. Lapin linnut talvehtivat etelämpänä. Nuoria lintuja tavataan vaeltelevina melkein ympäri vuoden. Sydäntalvella nuoret linnut eivät vaella, vaan hyödyntävät usein haaskoja. Talvisilla haaskoilla vierailee runsaasti merikotkia myös Venäjän Karjalasta sekä Ruotsista.

[muokkaa] Elinympäristö

Merikotka pesii yleensä vesistöjen äärellä, tavallisimmin meren rannikolla ja saaristossa. Se on levittäytymässä myös sisämaahan, ja pesä on järven tai suon rantametsässä. Pesä on yleensä hyvin ihmiseltä piilossa, esimerkiksi järeän petäjän latvuksessa. Se pesii joskus merenkulun linjatauluihin. Ulkosaaristossa se on alkanut pesiä myös maahan, tavallisesti luodon korkeimpaan osaan.

[muokkaa] Lisääntyminen

Merikotka on sukukypsä 4–6 vuoden iässä. Linnut rakentavat suuren oksakasan pesäksi puuhun tai kallioluodolle ja käyttävät ja täydentävät edellisvuotista pesää. Merikotkaparilla on reviirillään käytössä muutama vaihtopesä ja vuosittain ne valitsevat niistä yhden, johon munivat. Muita pesiä käytetään levähdys- ja ruokailupaikkoina. Merikotkat ovat reviirilintuja ja tavallisesti kahden asutun pesän väli on yli viisi kilometria. Kannan kasvaessa reviiritkin pienentyvät, ja lyhin kahden asutun pesän väli on Suomessa ollut alle kaksi kilometriä. Kun kaksi merikotkaa ovat muodostaneet parin, ne ovat uskollisia toisilleen koko loppuelämänsä ajan. Jos toinen kotka kuolee, eloonjäänyt voi ottaa uuden puolison. Merikotka munii yleensä kaksi tai kolme munaa, mutta lentokykyiseksi varttuu yleensä yksi tai kaksi poikasta. Naaras hautoo pääasiassa yksin munia lähes puolitoista kuukautta. Poikasten kuoriuduttua koiras tuo ruokaa pesälle lähinnä poikasille. Poikasten kasvaessa kummatkin vanhemmat ruokkivat niitä. Poikaset oppivat lentämään vasta noin 11 viikon ikäisinä.

[muokkaa] Ravinto

Merikotka syö pääosin kalaa ja lintuja, mutta myös pieniä nisäkkäitä ja talvella myös raatoja, haaskoja ja jätteitä. Suomessa kaksi tavallisinta saalislajia ovat haahka ja hauki. Mitä ulompana saaristossa merikotka pesii, sitä lintupainotteisempaa sen ravinto on.

[muokkaa] Merikotkan harvinaisuus

Maailman Luonnonsäätiö (WWF) määrittelee merikotkan uhanalaiseksi.^[2] IUCN:n Punaisella listalla sen uhanalaisuusluokitus on poistettu, ja se on määritelty vuonna 2006 elinvoimaiseksi^[1]. Nykyisin pahin uhka on ihmisten liikkuminen pesintäalueilla ja pesäpuiden puute. Vaino ja ympäristömyrkkyjen vaikutus ovat vähentyneet. Saaristomeren kansallispuistossa on erityisesti panostettu merikotkan suojeluun.

[muokkaa] Tiesitkö, että...

Tämä osio sisältää luettelon nippelitietoa. Voit auttaa Wikipediaa yhdistämällä oleelliset tiedot artikkelin muihin osioihin ja poistamalla merkityksettömät tiedot.

• Merikotka on Puolan vaakunalintu.
• Turun yliopisto nimesi rakentamansa ja samalla Suomen ensimmäisen avaruusaluksen laitteen ERNEksi. Laiteprojektin tunnuskuva oli merikotka. Se on lentänyt ESA:n SOHO-avaruusaluksen mukana joulukuusta 1995.

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Merikotka Lintukuva.fi -verkkopalvelussa
• Merikotka - Photos
• WWF: Merikotkilla tänä kesänä ennätykselliset 349 poikasta

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Hästbacka, Hans 1988: Fiskande havsörn - Kalastava merikotka. - Lintumies 2.1988 s. 86-87. LYL.
• Koivusaari, Juhani, Nuuja, Ismo & Palokangas, Risto 1980: Uhattu merikotka. - Gummerus. Jyväskylä. ISBN 951-20-1980-9
• Koivusaari, Juhani, Nuuja, Ismo, Palokangas, Risto & Vihko, V. 1972: Decrease in eggshell thickness of the White-tailed Eagle in Finland during 1884-1971. - Ornis Fennica 49:11-13.
• Koivusaari, Juhani, Nuuja, Ismo, Palokangas, Risto & Hattula, M-L. 1976: Chlorinated hydrocarbons and total mercury in the prey of the White-tailed Eagle (Haliaeetus albicilla L.) in the Quarken Straits of the Gulf of Bothnia, Finland. - Bull. Env. Cont. and Toxicol. 15:235-241.
• Palokangas, Risto, Koivusaari, Juhani & Nuuja, Ismo 1970: Merenkurkun alueen merikotkakanta 1960-luvulla. - Ornis Fennica 47:180-184.
• Saurola, Pertti 1981: Maa- ja merikotkan muutosta rengaslöytöjen valossa. - Lintumies 4.1981 s. 173-177. LYL.
• Stjernberg, Torsten 1983: Havsörnarnas häckningsresultat i Finland 1970-82. – Lintumies 1.1983 s. 35-43. LYL.
• Stjernberg, Torsten, Koivusaari, Juhani & Nuuja, Ismo 1990: Suomen merikotkakannan kehitys ja pesintätulos 1970-89. - Lintumies 2.1990 s. 65-75. LYL.
• Murtomäki, Lammi, Valkola, Koivusaari 2001: Merikotka Havsörn Sea Eagle. - Vaasa, ISBN 952-91-4037-1