Metyylielohopea

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Metyylielohopean kemiallinen kaava

Metyylielohopea on elohopeametallin orgaaninen, ihmiselle vaarallinen muoto. Sen molekyylikaava on CH3Hg+.

Luonnonvesistöihin joutunut elohopea muuttuu muun muassa bakteeritoiminnan seurauksena metyylielohopeaksi. Metyylielohopea ei liukene veteen, mutta rikastuu ravintoketjussa. Päinvastoin kuin dioksiinit ja PCB-yhdisteet, se ei kerry eliöiden rasvaan vaan valkuaisaineisiin. Erityisesti petokalat, sekä kaloja syövät eläimet kuten ihminen, altistuvat suurimmille pitoisuuksille. Suomen kaloista suurimmat pitoisuudet on isossa hauessa, mutta myös muissa petokaloissa kuten isossa kuhassa ja mateessa voi olla suuria pitoisuuksia. Eräissä tonnikalalajeissa pitoisuudet ovat myös suuria.

Myrkyllisyys ihmiselle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihminen saa kehoonsa elohopeaa ravinnosta ja Suomessa suurin lähde on kalan syönti. Elimistöön joutunut metyylielohopea pääsee rasvaliukoisena aineena helposti hermostoon. Elohopeamyrkytyksen oireisiin[1] kuuluvat tunto- ja näköhäiriöt, ataksia, käsien ja jalkojen puutuminen, lihasheikkous, supistunut näkökenttä, kuulovaurio ja puhehäiriö. Vaikeissa tapauksissa myrkytysoireet jäävät pysyviksi ja äärimäisissä altistuksissa, kuten Minamatan syndroomassa oireisiin lukeutuvat psykiatriset oireet, halvaus, kooma ja kuolema, jotka seuraavat viikoissa ensimmäisten oireiden esiinnyttyä.

Kaikkein herkimmin vaikutukset kohdistuvat kehittyvään sikiöön. Tulokset normaalista ravinnosta saatavan metyylielohopean vaikutuksista ovat toistaiseksi ristiriitaisia, koska kahdessa erittäin paljon kalaa käyttävässä väestössä on saatu erilainen tulos, Färsaarilla on nähty lievän hermoston kehityksen hidastumisen liittyvän suureen metyylielohopeapitoisuuteen mutta Seychelleillä ei. Suomessa on kuitenkin suositeltu, ettei raskaana olevien tulisi käyttää haukea lainkaan.[2]

Metyylielohopean on havaittu aiheuttavan iibislinnuilla "homoseksuaalista" käytöstä, jossa uroslinnut asettuvat yhteen toistensa kanssa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Komulainen H. Metallit ja metalloidit, ss. 1153-1166, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J. Farmakologia ja toksikologia, 8. p. Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2012, myös verkossa http://www.medicina.fi
  2. Tuomisto J. 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä: Arsenikista öljyyn, ss. 89-90, Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 2005. ISBN 951-656-221-3. Verkossa englanniksi http://en.opasnet.org/w/Are_heavy_metals_still_a_problem_today%3F
  3. http://www.tekniikkatalous.fi/energia/ymparisto/article541152.ece

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]