Saksan italialaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saksan italialaiset
Bundesarchiv Bild 183-R09316, Leo Graf von Caprivi.jpgBernard Bolzano.jpg2005-10 Mario Adorf 800.jpg
Leo von CapriviBernard BolzanoMario Adorf
Väkiluku noin 650 000
Merkittävät asuinalueet
München
Stuttgart
Frankfurt am Main
Rein-Ruhr
Kielet italia, saksa
Uskonnot katolilaisuus

Saksan italialaiset ovat Saksassa asuvia italialaisia. Italialaiset ovat muodostaneet tärkeän maahanmuuttajaryhmän nykyisen Saksan alueella jo 1700-luvulta lähtien. Saksassa on noin 650 000 italialaista, joten italialaisyhteisö Saksassa on maailman suurin heti Argentiinan jälkeen[1].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1700-luvulta lähtien Saksaan muutti etenkin italialaisia taiteilijoita. Italialaiset muodostivatkin ulkomaalaisista taiteilijaryhmistä merkittävimmän. Italialainen vaikutus näkyy useissa Saksan kaupungeissa. Tuon ajan italialaisia vaikuttajia olivat muun muassa Agostino Barelli, joka suunnitteli Münchenin Theatinerkirchenin ja Gaetano Chivaver, joka suunitteli Dresdenin Hofkirchen. Italialaisille taiteilijoille Saksaan muuttaminen mahdollisti paremman toimeentulon ja aseman. Italialaisten taiteilijoiden maahanmuutto tyrehtyi 1800-luvulla Ranskan noustua Italiaa tärkeämpään asemaan taiteen keskuksena. Taiteenalan työt loppuivat Saksassa, mutta monet jäivät silti Saksaan. Taiteen saavutusten lisäksi italialaiset jättivät merkkejä etenkin Düsseldorfin, Bruchsalin ja Aschaffenburgin alueen asukkaiden sukunimiin. 30-vuotisen sodan seurauksena Italiasta alkoi taiteilijoiden ohella tulla muun muassa kauppiaita, kivenhakkaajia, rakennusmiehiä ja pappeja. Pappien tarkoituksena oli tukea katolilaista kirkkoa luterilaista vastaan. Kauppiaat jakautuivat arvostetun silkin ja korujen kauppiaisiin, sekä toisaalta huonomaineisempiin pomeranssikauppiaisiin, jotka myivät esimerkiksi mausteita.[2] Pomeranssikauppiaat toivat Saksaan pizzeriat ja jäätelöpaikat. 1800-luvulla italialaisia muutti Saksaan myös maatalouden työntarpeen pariin.[3]

Italialaisia vierastyöläisiä opiskelemassa, kuva vuodelta 1962.

Toinen aalto italialaisia muuttajia tuli toisen maailmansodan jälkeen. Saksan liittotasavalta teki vuonna 1955 sopimuksen Italian kanssa työvoiman luovuttamisesta. Saksassa kärsittiin tuolloin jälleenrakentamisen aiheuttamasta työvoimapulasta ja Italiassa puolestaan kärsittiin lamasta.[4] Italialaiset olivat maahanmuuttajien enemmistössä aina 1960-luvulle saakka, jolloin turkkilaiset syrjäyttivät heidät asemastaan. Vaikka siirtotyöläisten odotettiin palaavan takaisin kotimaahansa töiden loputtua, ei näin lopulta käynyt. Vuonna 1973 tuli voimaan niin sanottu Answerbestop, joka salli siirtotyöläisten tuoda maahan perheensä. Toisaalta myös ulkomaalaisen työvoiman ottaminen kiellettiin monilla alueilla.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Matti Räsänen ja Outi Tuomi-Nikula: Saksanmaalla - Kansanelämää keskiajalta nykypäivään. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-142-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Capitolo 2 (PDF) Attività e Servizi. Viitattu 12.1.2011. (italiaksi)
  2. Räsänen ja Tuomi-Nikula 2000, s. 398
  3. Räsänen ja Tuomi-Nikula 2000, s. 399
  4. Räsänen ja Tuomi-Nikula 2000, s. 403
  5. Räsänen ja Tuomi-Nikula 2000, s. 404