Ludwig Mies van der Rohe

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ludwig Mies van der Rohe
Syntynyt 27. maaliskuuta 1886
Aachen, Saksan keisarikunta
Kuollut 17. elokuuta 1969 (83 vuotta)
Chicago, Illinois, Yhdysvallat
Kansallisuus Saksa
Yhdysvallat
Ala arkkitehtuuri, muotoilu
Taidesuuntaus modernismi
Kuuluisimpia töitä Barcelona-paviljonki,
Villa Tugendhat,
Crown Hall,
Farnsworth House,
860–880 Lake Shore Drive,
Seagram Building,
Neue Nationalgalerie
Palkinnot Royal Gold Medal (1959),
AIA Gold Medal (1960),
Presidential Medal of Freedom (1963)

Ludwig Mies van der Rohe (alk. Maria Ludwig Michael Mies; 27. maaliskuuta 1886 Aachen, Saksa17. elokuuta 1969 Chicago, Illinois) oli saksalais-yhdysvaltalainen arkkitehti ja muotoilija.

Miesiä pidetään yhtenä modernin arkkitehtuurin edelläkävijöistä ja 1900-luvun merkittävimmistä arkkitehdeista. Hänen rakennuksensa olivat usein pelkistettyjä ja muodoltaan yksinkertaisia mutta myös pienintäkin yksityiskohtaa myöten tarkasti suunniteltuja. Mies ei ollut opiskellut arkkitehtuuria, mutta hän pääsi jo uransa alussa työskentelemään tunnettujen arkkitehtien toimistoihin. Hän aloitti uransa Euroopassa, ja hänen merkittävimmät rakennuksensa siellä olivat Barcelona-paviljonki ja Villa Tugendhat. Mies muutti 1930-luvulla Yhdysvaltoihin ja aloitti 1938 Chicagon Armour Instituten arkkitehtuurin tiedekunnan johtajana. Yhdysvalloissa hän suunnitteli muun muassa merkittävän pilvenpiirtäjän, Seagram Buildingin.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mies van der Rohen syntymäkoti Aachenissa.

Maria Ludwig Michael Mies syntyi saksalaisessa Aachenin kaupungissa 1886. Hän oli hautakiviin ja uuninreunuksiin erikoistuneen kivenhakkaaja ja marmorikauppias Jakob Miesin ja Amalia Rohen viides ja nuorin lapsi. Mies sai nuorena kokemusta perheyrityksen myyntityöstä ja huonekalusuunnittelijalla puunveistosta. Jossain vaiheessa teini-iässä Mies päätti yrittää uraa arkkitehtina. Kotikaupungissa Aachenissa oli alan oppilaitos, mutta perheellä ei ollut varaa laittaa häntä opiskelemaan. Mies työskenteli hetken muutamilla aachenilaisilla arkkitehdeilla, ennen kuin 19-vuotiaana lähti kotikaupungistaan. Hän kierteli hetken Italiassa mutta muutti lopulta Berliiniin.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mies pääsi Berliinissä töihin arkkitehti Bruno Paulin toimistoon.[2] Miesin ensimmäinen oma hanke oli vuonna 1907 rakennettu Riehlin talo, Potsdamiin.[1] Vuonna 1908 hän aloitti Peter Behrensin studiossa, jossa työskenteli neljä vuotta.[2] Behrens oli aikansa merkittävimpiä uusklassisteja. Mies sai vaikutteita Behrensin opissa, ja hän oli myös suoraan tekemisissä Behrensin suunnitelmien kanssa valvoessaan Saksan Pietarin-suurlähetystön rakennustöitä.[3] Lisäksi Mies oli kiinnostunut konstrutivismista ja de stijl -tyylistä. Arkkitehti Karl Friedrich Schinkelin töistä hän lainasi teräksen ja lasin käytön.[2]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Mies laati suunnitelmia, jotka vaikuttivat arkkitehtuurin kehitykseen, vaikka niitä ei lopulta toteutettukaan. Vuonna 1919 hän osallistui suunnitelmallaan kilpailuun Friedrichstraßen rautatieaseman yhteyteen rakennettavasta toimistorakennuksesta. Mies esitteli ratkaisussaan 20-kerroksisen pilvenpiirtäjän, joka oli kokonaan päällystetty lasilla. Vuosina 1920–1921 hän suunnitteli 30-kerroksisen rakennuksen, jossa konseptia läpinäkyvästä pilvenpiirtäjästä oli kehitetty edelleen. Materiaali- ja rakennustekniikka eivät vielä tuolloin olleet riittävän kehittyneitä Miesin suunnitelmien toteuttamiseksi, ja ensimmäinen kokonaan lasilla verhottu toimistorakennus oli vasta Gordon Bunshaftin suunnittelema Lever House, joka rakennettiin 1950–1952.[4]

Vuonna 1925 Deutscher Werkbund ehdotti järjestettäväksi näyttelyä, jossa esiteltäisiin tuoreimpia arkkitehtuurin, sisustussuunnittelun ja rakennustekniikan ideoita. Hankkeen rahoittivat Stuttgartin kaupunki ja useat materiaalivalmistajat. Hankkeen johtoon tuli Werkbundin varajohtaja Mies, ja hän suunnitteli yleiskaavan ja yhden kerrostalon. Stuttgartin laitamille kohonnutta asuinaluetta kutsuttiin Weißenhofsiedlungiksi.[5] Alueen rakennuksia oli suunnittelemassa 16 maailman johtavaa arkkitehtia. Miesin lisäksi mukana olivat muun muassa Le Corbusier, Peter Behrens, Richard Docker, Hans Poelzig, Hans Scharoun ja Walter Gropius.[6]

Barcelona-paviljonki ja Villa Tugendhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mies palkattiin 1928 suunnittelemaan Saksan paviljonkia Barcelonan maailmannäyttelyyn. Hän käytti Barcelona-paviljongissa avointa pohjakaavaa ja yksinkertaisia muotoja sekä arvokkaita materiaaleja.[3] Paviljonki toi Miesin ja saksalaisen arkkitehtuurin maailman tietoisuuteen. Rakennus purettiin jo puoli vuotta valmistumisensa jälkeen, mutta se rakennettiin uudelleen 1986.[7] Samaa tyyliä edusti myös seuraavana vuonna valmistunut Brnossa sijaitseva Villa Tugendhat, joka oli Miesin suurin yksityisasunnoksi suunnittelema rakennus. Näihin rakennuksiin Mies muotoili myös huonekaluja, joista Barcelona- ja Brno-tuoli ovat olleet suosittuja.[6]

Mies valittiin kesäkuussa 1930 Bauhaus-koulun johtajaksi. Mies seurasi tehtävässä Hannes Meyeria. Bauhaus oli tullut tunnetuksi modernista muotoilustaan, mutta sen suojissa oli myös vasemmistolaisia taiteilijoita. Mies pyrki muuttamaan koulun epäpoliittiseksi, mutta kansallissosialistinen hallitus veti rahansa pois koululta 1932. Mies avasi koulun tämän jälkeen omilla rahoillaan ja siirsi sen Dessausta Berliiniin. Huhtikuussa 1933 natsit sulkivat koulun kuitenkin kokonaan. Samaan aikaan poistettiin nykytaidetta museoista ja gallerioista ympäri Saksaa.[7][3]

Yhdysvaltain-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Holabird pyysi maaliskuussa 1936 Miesiä johtamaan Chicagon Armour Instituten (nykyään Illinois Institute of Technology, IIT) arkkitehtuurin tiedekuntaa. Vaikka monet muut saksalaistaiteilijat olivat lähteneet Saksasta, Mies oli vastahakoinen. Hän lähti lopulta Saksasta laillisesti Yhdysvaltoihin suunnittelemaan taloa, joka ei lopulta kuitenkaan valmistunut. Huhtikuussa 1938 Mies hyväksyi Holabirdin kutsun.[7] Yhdysvaltain kansalaisuuden hän sai vuonna 1944.[6] Mies työskenteli IIT:ssä 20 vuotta, ja tuona aikana hän sai suunnitella uuden kampuksen ja useita rakennuksia sekä vaikuttaa arkkitehtuurin opetussuunnitelmaan, jonka kautta hän pystyi vaikuttamaan kokonaiseen arkkitehtisukupolveen. Hän suunnitteli IIT:lle vuonna 1956 arkkitehtuurin tiedekunnan rakennuksen Crown Hallin.[8]

Hän aloitti 1946 professori Edith Farnsworthille lasitalon suunnittelun. Suunnittelu kesti kuusi vuotta, ja tuona aikana Philip Johnson ehti jo saada valmiiksi Glass Housen. Farnsworth House rakennettiin 1950–1952 Foxjoen varrelle Illinoisin Planoon. Talo on Foxjoen tulvien takia nostettu paalujen päälle, ja sen runko on valkoinen ja seinät lasista.[9] Mies toteutti Yhdysvalloissa haaveensa pilvenpiirtäjästä. Hän suunnitteli 1949–1951 Chicagon keskustaan kaksi korkeaa rakennusta osoitteeseen 860-880 Lake Shore Drive. 26-kerroksiset talot olivat Yhdysvaltain ensimmäiset teräksestä ja lasista valmistetut monikerroksiset asuinrakennukset.[8] Miesin lasinen Seagram Building, jonka hän suunnitteli Johnsonin kanssa, on ollut monien samantyylisten pilvenpiirtäjien esikuva.[3]

Erityisesti uransa loppuvaiheilla Mies sai useita merkittäviä palkintoja. Vuonna 1959 hän sai British Gold Medalin, 1960 AIA Gold Medalin ja 1963 ensimmäisenä arkkitehtina Presidential Medal of Freedomin. Miesin viimeisiä töitä oli berliiniläinen Neue Nationalgalerie.[6]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mies meni naimisiin vuonna huhtikuussa 1913 Ada Bruhnin kanssa. He muuttivat Werderiin Berliinin ulkopuolelle. Heille syntyi kolme lasta, Dorotea (1914), Marianne (1915) ja Waltraut (1917). Ludwigin ja Adan liitto oli vaikea, ja he muuttivat erilleen 1921 mutta eivät eronneet virallisesti. Mies muutti samalla nimensä. Miesin ystävä Lilly Reich huolehti Adasta ja lapsista sen jälkeen kun Mies oli muuttanut Yhdysvaltoihin.[1]

Miesin perhettä pidettiin natsi-Saksassa ”vihollissiirtolaisen perheenä”, ja heitä syrjittiin. Sodan jälkeen Ada ja lapset muuttivat maasta toiseen, kunnes Adan terveys heikkeni. Hän kuoli syöpään 1951.[7] Vaikka Mies ei juuri ollut Yhdysvaltoihin muuttonsa jälkeen yhteydessä tyttäriinsä, kaikki tyttäret muuttivat myöhemmin Yhdysvaltoihin.[10]

Vuonna 1958 niveltulehdus pakotti Miesin käyttämään loppuelämänsä pyörätuolia ja kainalosauvoja. Vuodesta 1966 Mies taisteli ruokatorven syöpää vastaan, ja hän kuoli keuhkokuumeeseen 17. elokuuta 1969. Hänen ruumiinsa tuhkattiin, ja hänet haudattiin Gracelandin hautausmaalle Chicagoon.[11]

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen postimerkki, joka julkaistiin, kun Miesin syntymästä oli kulunut 100 vuotta.

Miesiä pidetään Frank Lloyd Wrightin ja Le Corbusierin rinnalla 1900-luvun merkittävimpänä arkkitehtina. Miesin rakennuksille tyypillistä on muodon yksinkertaisuus, mutta toisaalta yksityiskohtien huolellinen suunnittelu. Mies sanoikin usein: ”Jumala on yksityiskohdissa”.[12]

Miesin Euroopan-uran merkittävimmät rakennukset ovat Barcelona-paviljonki ja Villa Tugendhat, ja esimerkiksi ARTnewsin kriitikko A. James Speyer on kutsunut niitä ”modernin arkkitehtuurin merkittävimmiksi ja sukupolven kauneimmiksi rakennuksiksi”. Yhdysvalloissa Miesin tärkeimpiin töihin kuuluvat muun muassa Seagram Building ja Illinois Institute of Technologyn Crown Hall, jota Mies itse piti suosikkirakennuksenaan.[12] Miesin merkitys modernin arkkitehtuurin muodostumiselle on nähty niin tärkeäksi, että Villa Tugendhat on valittu Unescon maailmanperintöluetteloon. ICOMOS on kutsunut Villa Tugendhatia aikansa merkittävimmäksi asuinrakennukseksi.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Ludwig Mies van der Rohe, s. 1.
  2. a b c Ludwig Mies van der Rohe Great Buildings Online. Viitattu 29.8.2011. (englanniksi)
  3. a b c d Tietz, s. 59.
  4. Moffett & Mazio & Wodehouse, s. 515.
  5. Moffett & Mazio & Wodehouse, s. 518.
  6. a b c d Ludwig Mies van der Rohe : architect biography architecture.sk. Viitattu 29.8.2011. (englanniksi)
  7. a b c d Ludwig Mies van der Rohe, s. 2.
  8. a b Moffett & Mazio & Wodehouse, s. 521.
  9. Moffett & Mazio & Wodehouse, s. 522.
  10. Ludwig Mies van der Rohe, s. 3.
  11. Ludwig Mies van der Rohe, s. 4.
  12. a b Whitman, Alden: Mies van der Rohe Dies at 83; Leader of Modern Architecture NYTimes.com. 19.8.1969. The New York Times Company. Viitattu 28.8.2011. (englanniksi)
  13. ICOMOS, s. 3–4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]