Luterilainen Sanan yhdyskunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Luterilainen Sanan yhdyskunta
Suuntautuminen protestantismi
Teologia luterilaisuus
Toiminta-alue Pirkanmaa
Perustettu 1983
Irtautunut Suomen vapaa evankelis-luterilainen seurakuntaliitto
Seurakuntia 2
Jäseniä 168
Kotisivu Sanan seurakunta

Luterilainen Sanan yhdyskunta on luterilainen Suomen evankelisluterilaisesta seurakuntaliitosta irtautunut uskonnollinen yhdyskunta, joka perustettiin vuonna 1983. Yhdyskuntaan kuuluvat Tampereen ja Luopioisten Luterilaisen Sanan seurakunnat, minkä lisäksi toimintaa järjestetään Ikaalisissa, Huittisissa, Ilmajoella ja Karstulassa. Vuonna 2015 yhdyskuntaan kuului 168 jäsentä.[1] Vuonna 1985 jäseniä oli 128.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luterilaisen Sanan yhdyskunnan juuret ovat siinä evankelisen herätysliikkeen parissa 1920-luvulla nousseessa protestissa, jossa katsottiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon etääntyneen aidosta luterilaisuudesta sekä oikeasta kirkkonäkemyksestä ja mukautunut maailmaan. Tämän seurauksena vuodesta 1923 perustettiin joukko vapaita evankelis-luterilaisia seurakuntia. Pian liikkeen johtomiesten välille tuli kuitenkin ristiriitoja, joiden vuoksi nämä seurakunnat muodostuivat vuonna 1928 kahdeksi organisaatioksi, jotka olivat Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto sekä Suomen Vapaa Ev.-Lut. Kirkko (nykyinen Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko).[2]

Vuonna 1963 Suomen vapaalla evankelisluterilaisella seurakuntaliitolla oli kuusi seurakuntaa ja niissä 683 jäsentä. Nämä olivat jakautuneet seuraavasti: Vetelin seurakunnalla 195 jäsentä, Tampereen 175, Helsingin 110, Karstulan 105, Luopioisten 56 ja Ilmajoen 42.[3] Vuonna 1980 jäsenmäärä oli 756.[4]

Irtoaminen Seurakuntaliitosta sekä myöhempi kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun lopulla seurakuntaliiton sisällä oli kiistaa yhteiskristillisestä toiminnasta. Suurin osa jäsenistöstä kannatti tällaista toimintaa. Osa nuorista kävi kastamassa itsensä uudelleen ja alkoi käyttää luterilaisuudesta poikkeavaa kirjallisuutta ja kasetteja. Tällöin osa jäsenistöstä vaati näiden nuorten erottamista. He vetosivat tässä yhteydessä seurakuntaliiton perustajaan Heino Pätiälään, jonka mukaan "seurakunnan pyhä velvollisuus on rankaista ja estää julkista väärää oppia ja jumalatonta elämää. Jos eivät neuvot ja varoitukset auta, niin väärän opin tunnustajat ja jumalattomuuden harjoittajat ovat eroitettavat seurakunnasta."[5] Koska erottamistoimiin ei ryhdytty, erosi osa seurakuntalaisista SVELS:istä ja perusti Luterilaisen Sanan yhdyskunnan vuonna 1983. Yhdyskuntaan muodostui kaksi seurakuntaa, Luopioisten ja Tampereen Luterilaisen Sanan seurakunnat. Yhdyskunnan jäsenmäärä oli 128 vuonna 1985, 140 vuonna 1990, 170 vuonna 2000 ja 157 vuonna 2010.[1][6]

Seurakunnat, toiminta ja suhde Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luterilaisen Sanan yhdyskuntaan kuuluu kaksi seurakuntaa, Luopioisten Luterilaisen Sanan seurakunta ja Tampereen Luterilaisen Sanan seurakunta. Näiden paikkakuntien lisäksi seurakunnilla on toimintaa muun muassa Huittisissa, Ikaalisissa, Ilmajoella ja Karstulassa. Yhdyskunta julkaisee Paimen-lehteä, jonka painosmäärä on 430.[1][7] Lehti ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa[8]. Yhdyskunnalla on oikeus vihkiä avioliittoon,[9] ja sen jäsen voi toimia Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kastettavan lapsen kummina.[10] Kotisivuillaan yhdyskunta sanoo syyksi siihen, mikseivät sen jäsenet kuulu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon sen, että heidän mielestään syntiemme anteeksiantamusta Jeesuksen ristinkärsimyksissä hänen verensä kautta julistetaan nykyään kovin harvoista saarnatuoleista. Yhdyskunnan jäsenet katsovat tarvitsevansa muistutusta tästä tärkeimmästä asiasta jatkuvasti pysyäkseen ja vahvistuakseen uskossa.[11] Yhdyskunnan toimintamuotoihin kuuluvat saarnatilaisuudet niillä paikkakunnilla, joilla asuu sen seurakuntien jäseniä, leirit sekä vuotuiset kesäjuhlat.[12]

Opista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luterilainen Sanan yhdyskunta on opiltaan luterilainen. Sen yhdyskuntajärjestyksessä todetaan seuraavasti: "Luterilaisen Sanan Yhdyskunta ja siihen kuuluvat seurakunnat tunnustavat Pyhän Raamatun jokaiselta kohdaltaan varmaksi Pyhän Hengen vaikutuksesta kirjoitetuksi Jumalan sanaksi ja ainoaksi täysin päteväksi opin, uskon ja elämän ohjeeksi."[5] Heidän mukaansa Jumala on antanut Raamatun meille, jotta voisimme sieltä oppia hänestä ja hänen valmistamastaan pelastuksesta. Jonkin raamatunkohdan ollessa vaikea ymmärtää johtuu se siitä että olemme vain ihmisiä eikä siitä tule huolestua. Pelastus on Jumalan suuressa rakkaudessaan antama lahja meille, joka on valmistettu Jeesuksen lunastustyössä Golgatan ristillä. Tämä lahja on täysin ilmainen eikä ihminen kykene siitä mitenkään maksamaan. Pelastus tulee siitä, että uskoo tämän sovitustyön omalle kohdalleen.[11] Luterilaisista tunnustuskirjoista yhdyskuntajärjestys toteaa seuraavasti: "Yhdyskunta ja kukin seurakunta tunnustautuu myöskin kaikkiin evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin, mikäli ne perustuvat Pyhän Raamatun sanaan, jolla on korkein tuomiovalta kaikissa kristillisen opin, uskon ja elämän asioissa."[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haavio, Ari: Suomen uskonnolliset liikkeet. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1965.
  • Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1997. ISBN 951-0-21197-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Luterilainen Sanan Yhdyskunta Uskonnot Suomessa. Arkistoitu 1.3.2017. Viitattu 7.4.2017.
  2. Haavio s. 125-126
  3. Haavio s. 128
  4. Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto Uskonnot Suomessa. Arkistoitu 3.2.2014. Viitattu 8.11.2011.
  5. a b c Heino s. 89
  6. Evankelisluterilaiset vapaaseurakunnat Uskonnot Suomessa. Arkistoitu 30.12.2008. Viitattu 8.11.2011.
  7. Sanan Seurakunnan kotisivut Luterilainen Sanan yhdyskunta. Arkistoitu 16.4.2013. Viitattu 8.11.2011.
  8. Paimen-lehti Luterilainen Sanan yhdyskunta. Arkistoitu 16.4.2013. Viitattu 8.11.2011.
  9. Kirkollinen vihkiminen Naimisiin.info. Viitattu 8.11.2011.
  10. Kaste Orimattilan seurakunta. Viitattu 8.11.2011.
  11. a b Kysymyksiä ja vastauksia Luterilainen Sanan yhdyskunta. Arkistoitu 15.4.2013. Viitattu 8.11.2011.
  12. Heino s. 90

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]