Tämä on hyvä artikkeli.

Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko
Suuntautuminen protestantismi
Teologia tunnustuksellinen luterilaisuus
Johtaja Marko Kailasmaa
Toiminta-alue Suomi
Perustettu 1929
Irtautunut Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta
Seurakuntia 2
Jäseniä 283 (2016)[1]
Jäsenlehti Luterilainen
Kotisivu luterilainen.com
Kristilliset kirkkokunnat Suomessa

Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko (STLK) on rekisteröitynyt uskonnollinen yhdyskunta. Se ilmoittaa olevansa puhtaaseen luterilaisuuteen pitäytyvä uskonnollinen yhdyskunta ja tunnustavansa Raamatun ohella siitä otetun Luterilaisten Tunnustuskirjojen oppia. Lutherin opetusta kunnioitetaan. STLK:n ensimmäiset jäsenseurakunnat syntyivät vuonna 1923. Seurakunnat järjestäytyivät kirkkokunnaksi (Suomen Vapaa Evankelis-Luterilainen Kirkko) vuonna 1929. Kirkko on rekisteröity uskonnolliseksi yhdyskunnaksi 22. elokuuta 1929. STLK eroaa Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta muun muassa siinä, että se edellyttää papistoltaan ja jäsenistöltään opillisten käsitysten yhtenäisyyttä eikä hyväksy useampien oppien esiintymistä saman kirkon sisällä. Kirkko myös torjuu naispappeuden. Varsinaisia seurakuntia on kaksi, Helsingin ja Tampereen.[2] Kirkossa oli 283 jäsentä vuonna 2016.[1]

Oppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Tunnustuksellisen Luterilaisen Kirkon mukaan kaikki Raamatun kanoniset kirjat ovat Jumalan sanaa ja ilmoitusta ja siksi ainoa ohje opin ja uskonelämän alueella. Lisäksi sen mukaan luterilaisten Tunnustuskirjojen oppi on väärentämätöntä ja puhdasta Raamatun oppia, koska se on Raamatusta otettu.[3]

Raamattu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkon opetuksen mukaan Raamattu on Jumalan sanaa. Tämän vuoksi sitä voidaan soveltaa kirkon opin ja elämän ohjenuorana. Kirkko opettaa Raamatun toimivan Jumalan sanana armovälineenä siten, että se synnyttää ja vahvistaa pelastavaa uskoa Jeesukseen Kristukseen Vapahtajana. Jumalan sana synnyttää pelastavan uskon Vapahtajaan Kristukseen Jeesukseen ja vahvistaa sitä kuultuna, luettuna tai muisteltuna.[4]

STLK ei kuitenkaan pidä suhdettaan Raamattuun fundamentalistisena, sillä se katsoo fundamentalistisen raamatunselityksen olevan peräisin reformoiduista kirkoista. Yhtenä olennaisena erona on se, että STLK:n mukaan tunnustukselliset luterilaiset katsovat eri kohdat Raamatusta vertauskuvallisiksi kuin fundamentalistit ja päinvastoin. Esimerkiksi ehtoollisen asetussanat on luterilaisuudessa ymmärretty kirjaimellisina, kun taas fundamentalistisessa raamatuntulkinnassa vertauskuvallisena. Kirkon mukaan luterilainen periaate on, että Raamattu on aina ymmärrettävä kirjaimellisesti, ellei Raamattu itse anna ymmärtää puhuvansa kuvaannollisesti, tai ellei jokin selkeä uskonkohta pakota ymmärtämään asiaa kuvaannollisesti. Raamattua tulee siis selittää Raamatulla. Lisäksi STLK katsoo, että fundamentalistinen raamatuntulkinta suhtautuu Raamattuun eräänlaisena lakikokoelmana, jonka säädökset sitovat kristittyjä. STLK pitää tällaisen teologian vaarana olevan ajatus tiettyjen tekojen mukanaan tuomista siunauksista. Kirkon mukaan Raamattu on luterilaiselle Pyhän Hengen kirja, joka kertoo Kristuksesta. Raamattua ei tule käyttää uskonelämässä laki- ja säädöskokoelmana, vaan sieltä on etsittävä Kristusta. Kaikki raamatuntulkinta, jonka keskiössä ei ole Kristus, on harhaanjohtavaa. Kirkko näkee kymmenen käskyä siveyslakina, jota kristitty uudessa kuuliaisuudessa haluaa noudattaa, sekä luomisjärjestyksen osoittavan, miten Jumala on tarkoittanut ihmiselämän kulkevan tässä maailmassa. Ne siis ovat luonteeltaan erilaisia kuin ne kohdat, joista fundamentalistinen tulkinta on tehnyt sitovia säädöksiä.[5]

Vanhurskauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhurskauttamisella kirkko tarkoittaa sitä, että Jumala antaa ihmiselle synnit anteeksi ja näin tekee tästä kelvollisen Taivaaseen. Tälle toimenpiteelle ainoa peruste on Jeesuksen Kristuksen sovitustyö. Jeesus on ihmisten puolesta täyttänyt Jumalan lain ja kärsinyt ihmiskunnan puolesta sen rangaistuksen, joka ihmisten syntien vuoksi kuuluisi heidän kärsittäväkseen. Tästä sovitustyöstä tullaan osallisiksi uskon kautta eli luottamalla omakohtaisesti siihen, että Kristuksen sovitustyö koskee myös kyseistä ihmistä. Jumalan opetetaan vanhurskauttavan yksin armosta, yksin uskon kautta ja yksin Kristuksen tähden. Tämän vuoksi siihen eivät vaikuta mitkään ihmisen omat työt tai toisten ihmisten ansiot.[6]

Kaste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

STLK, kuten muutkin luterilaiset yhteisöt, on lapsikasteen kannalla. STLK:n mukaan kaste on armonväline, jonka kautta Jumala antaa syntien anteeksiantamuksen sekä lahjoittaa uskon ja Pyhän Hengen. Sen katsotaan syntien anteeksiantamuksen ja uskon myötä lahjoittavan iankaikkisen elämän. Lapsetkin halutaan kastaa, koska heidän katsotaan perisynnin alaisina tarvitsevan pelastusta yhtä paljon kuin muidenkin. Jumalan uskotaan kykenevän herättämään uskon myös pienissä lapsissa ja antamaan heille Pyhän Hengen. Kasteesta, kuten muistakin Jumalan lahjoista, opetetaan voivan hyötyä ainoastaan uskon kautta. Ilman uskoa kasteen lahjat ovat hyödyttömiä, kun taas uskon myötä ihminen voi luottaa noihin lahjoihin Raamatun sanan perusteella.[7]

Ehtoollinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkon mukaan asetussanojen eli niiden sanojen, joita Jeesus käytti asettaessaan ehtoollisen, lausuminen ehtoollisaineiden yli saa niissä aikaan Kristuksen ruumiin ja veren todellisen läsnäolon. Tähän läsnäoloon tarvitaan kuitenkin sen oikea viettäminen, eli ehtoollisaineet on jaettava, otettava vastaan ja nautittava. STLK:n mukaan on Raamatun ja Tunnustuskirjojen perusteella olemassa oikeita ja kelvottomia ehtoollisvieraita. Kun ehtoollisvieras uskoo sanat ”teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi”, katsotaan ehtoolliselle osallistuneen nauttineen sen itselleen siunaukseksi ja saaneen sen, mitä kyseiset sanat lupaavat, nimittäin syntien anteeksiantamisen ja iankaikkisen elämän. Sen sijaan sellainen ehtoollisvieras, joka ei usko asetussanoja nauttii sen tällöin ainoastaan tuomiokseen. Keskeistä on ehtoollisen armovälineluonne sekä se, että Kristuksen ruumiin ja veren läsnäolo on todellista. Uskovien katsotaan hyötyvän siitä siten, että ehtoollisessa on varma tae ja pantti syntien anteeksiantamisesta. Epäuskoiset puolestaan eivät siitä hyödy vaan nauttivat sen tuomiokseen, mutta hekin saavat siinä Kristuksen ruumiin ja veren.[8]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evankelisessa herätysliikkeessä oli alusta alkaen korostettu liikkeen kirkollista luonnetta. Vaikka kirkon toimintaa oli protestoitu, haluttiin kuitenkin toimia myös kirkon hyväksi. Herätysliike oli pystynyt muiden herätysliikkeiden tavoin vaikuttamaan kirkon toimintalinjaan, mutta samalla sen protesti laimeni ja se pyrki lähinnä toimimaan kirkon rinnalla. Liikkeen piirissä oli kuitenkin jatkuvasti henkilöitä, joita vallitseva tilanne ei tyydyttänyt. Evankelis-luterilaisen kirkon ja Evankeliumiyhdistyksen kehitykseen tyytymättömät ryhmittyivät 1920-luvulla pastorien Heino Pätiälän sekä R. ja A. Wegeliuksen (Uppalan) ympärille. Nämä olivat tutustuneet sekä Saksan että Yhdysvaltojen kirkolliseen tilanteeseen ja olivat saaneet vaikutteita Amerikan Suomalaisen Evankelis-Luterilaisen Kansalliskirkon (ASELK), sekä Missouri-synodin organisaatiosta ja toimintaperiaatteista.[9] Tämän oppositioryhmän mukaan evankelinen liike oli yhteisö, jonka jäsenyys oli ensisijainen varsinaiseen valtionkirkkoon kuulumisen sijasta. He pitivät Evankeliumiyhdistyksen rukoushuoneita seurakunnan kirkon sijasta varsinaisina hengellisinä koteinaan. Yhteinen oppi asetettiin keskinäisen yhteyden mittariksi. Evankeliumiyhdistyksen johtokunnan linjana oli kuitenkin pysyä kirkon yhteydessä.[10]

Koska Evankeliumiyhdistyksen johto ja oppositioryhmä eivät päässeet yhteisymmärrykseen, oppositio katsoi ratkaisuksi erota sekä Evankeliumiyhdistyksestä että kirkosta. Tämän mahdollisti vuonna 1922 säädetty uskonnonvapauslaki. Ratkaisevaksi tuli Hämeenlinnassa vuonna 1922 pidetty keskustelukokous, jossa Pätiälä kehotti evankelisia ”marssimaan ulos leiristä”. Evankeliumiyhdistyksen johtokunta irtisanoutui välittömästi koko kokouksesta ja sen päätöksistä.[10]

Uusi kirkko muotoutuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienet ryhmät ja yksittäiset ihmiset alkoivat vuonna 1923 erota kirkosta ja perustaa vapaita evankelisluterilaisia seurakuntia. Aluksi ne olivat itsenäisiä organisaatioita, joita johtivat muutamat eronneiden joukkoon kuuluvat papit. Jo vuonna 1924 syntyi kuitenkin liikkeen johtajien keskuudessa ristiriitoja, joka aiheutti jakaantumisen kahteen ryhmään, jotka kumpikin järjestäytyivät virallisesti vuonna 1928. Toinen niistä oli Wegeliuksen johtama Suomen Vapaa Ev.Lut. Kirkko (nyk. STLK) ja toinen Pätiälän johtama Suomen vapaa evankelis-luterilainen seurakuntaliitto (SVELS).[11]

Uuteen ryhmittymään liittyminen oli alueellisesti hyvin vaihtelevaa. Aktiivisin vaihe oli vuoden 1924 alussa. Tällöin perustettiin pääosa vapaista luterilaisista seurakunnista. Vuoden 1924 elokuun loppuun mennessä seurakuntia oli 10, joissa oli yhteensä lapset mukaan lukien 434 jäsentä (jäsenmäärä suluissa): Luopioinen (40), Lahti (47), Hämeenlinna (50), Tampere (36), Veteli (73), Marttila (14), Karstula (109), Ilmajoki (30), Kuolemajärvi (27) ja Teuva (8). Tämän jälkeen syntyi uusia seurakuntia vain vähän, 1925 Koskenpäähän, 1926 Jämsään ja 1927 Viipuriin. Lisäksi aiemmista seurakunnista erottui Lahdesta Kuusankoski 1926, Hämeenlinnasta Turku ja Helsinki sekä Karstulasta Kyyjärvi. Erimielisyydet pysäyttivät kasvun talvella 1924–1925. Syynä oli oppiristiriita, mikä johtui Pätiälän tunnustuskirjojen opetuksesta eroavasta sovitusoppiin liittyvästä opetuksesta. Pääosa liikkeen papeista oli sitä mieltä, että uskon yhteys vaatii yksimielisyyttä kaikissa opinkohdissa[12]. Niinpä liike hajosi, vaikka Pätiälä olisi ollut valmis yhteistoimintaan sillä edellytyksellä, että saisi opettaa näkemyksensä mukaisesti. Papeista häneen liittyi vain yksi, B. A. Uusitalo, mutta pääosa maallikkosaarnaajista liittyi häneen sekä seurakunnista kuusi.[13]

Muut seurakunnat muodostivat 1928 Suomen Vapaan Evankelis-Luterilaisen Kirkon (SVELK). Siihen liittyi yhdeksän seurakuntaa: Lahti, Kuusankoski, Hämeenlinna, Helsinki, Turku, Jämsä, Vuoksela, Kyyjärvi ja Koskenpää. Näitten seurakuntien jäseniä asui 46 paikkakunnalla. Aiemmin tähän joukkoon kuului myös Kuolemajärven seurakunta, mutta se siirtyi kokonaisuudessaan vuonna 1927 Pätiälän seurakuntaliittoon. Kirkolla oli neljä pappia, joista Aijal Wegelius sijoittui Hämeenlinnaan, Kauko Valve Lahteen, V. I. Salonen Koskenpäälle ja R. G. Wegelius Kyyjärvelle.[14]

Oppiriitojen aiheuttama hajaannus oli vapaalle luterilaiselle kirkolle pahempi kuin seurakuntaliitolle, sillä Evankeliumiyhdistyksen toiminnassa aiemmin olleet ja nyt vapaisiin luterilaisiin seurakuntiin liittyneet tunsivat monissa tapauksissa Pätiälän johtaman joukon toiminnan itselleen omemmaksi kuin vapaan luterilaisen kirkon tiukan tunnustuksellisen seurakuntatoiminnan. Pätiälä nimittäin esimerkiksi jatkoi selkeämmin evankelisen liikkeen toimintalinjalla järjestäen evankeliumijuhlia, hyväksyen maallikkosaarnan sekä sallien yhteistoiminnan Evankeliumiyhdistyksen paikallistason kanssa. Tällainen yhteistoiminta oli SVELK:ssa ehdottomasti kielletty. Seurakuntaliiton etuna oli myös se, että Pätiälä oli jo ennestään tunnettu julistaja evankelisen liikkeen piirissä, mikä myös lisäsi ihmisten halukkuutta liittyä nimenomaan hänen ryhmäänsä, SVELK:n papit kun olivat liikkeen piirissä melko tuntemattomia.[15]

Aijal Wegelius toimitti vuosina 1924–1925 Paimen-lehteä, joka siirtyi vuoden 1926 alusta Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon jääneen P. J. I. Kurvisen toimittamaksi. Tämä ei halunnut lehden toimivan enää vapaiden luterilaisten seurakuntien hyväksi. Niinpä SVELK alkoi julkaista kahta omaa lehteä, teologista aikakauskirjaa Sana ja Tunnustus sekä seurakuntalehteä Luterilainen. Vuonna 1926 lehteä tilasi 726 ja aikakauskirjaa 439 tilaajaa, mutta lehtien tilaajamäärät laskivat seuraavina vuosina. Ne eivät siis, toisin kuin Paimen, tavoittaneet kovinkaan laajalti eroliikkeen ulkopuolella olevia. Ylipäätään kirkon toiminta 1920-luvun lopulla keskittyi paljolti oman joukon hoitamiseen, jolloin ulospäin suuntautuminen oli vähäistä. Tässä oli kuitenkin vaihtelua, sillä ainakin Vuokselassa 1930 ja Koskenpäässä 1931 mainitaan ulkopuolisten tulleen melko runsain määrin kokouksiin. Kirkon yhteydenpito ulkomaisiin vapaisiin luterilaisiin kirkkoihin oli tiivistä, mikä yhteydenpito oli tärkeää myös rahallisen tuen kannalta. Kirkko sai vuodesta 1925 lähtien rahallista tukea Missouri-synodilta.[15]

Perustamisen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1930 kirkolla oli Suomessa seitsemän seurakuntaa.[16] Korkeimmillaan jäsenmäärä oli vuonna 1934, jolloin jäseniä oli 438[15]. Jumalanpalvelukset pidettiin pitkään jäsenten kodeissa, samoin rippikoulu.[17] Vuonna 1933 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi lakiehdotuksen, jonka mukaan Kansankirkosta erillisen luterilaisen yhdyskunnan perustaminen ei ole sallittua. Ehdotus ei kuitenkaan saanut lainvoimaa. Ehdotusta käsiteltäessä SLEY:n pitkäaikainen toiminnanjohtaja rovasti K. W. Tamminen puolusti tunnustuksellisten seurakuntien olemassaolon oikeutta ja vetosi esimerkiksi siihen, että koska kaikki Kansankirkon papit eivät opillisesti olleet todellisuudessa luterilaisia ja ohjasivat kirkkoa pois sen tunnustuksesta, piti luterilaisilla kristityillä olla oikeus erota sellaisesta kirkosta ja perustaa uusi sellaisella tunnustuksella, joka on lähtökirkonkin virallinen tunnustus. Tamminen siis, vaikka itse pysyi Kansankirkossa ja edisti siinä pysymistä, kuitenkin puolusti tunnustuksellisten luterilaisten seurakuntien olemassaolon oikeutta. STLK:n (silloinen Suomen Vapaa Evankelis-Luterilainen Kirkko) pastori Uppala toteaakin teoksessaan Kirkkokysymys Tammisen olevan aivan oikeassa ja kirkkonsa syntyneen juuri tällaisen ajattelun pohjalta.[18][19] Kirkkoa vaivasivat 1930-luvulla talousvaikeudet, minkä vuoksi pastori R. G. Wegeliuksen oli siirryttävä 1930-luvun lopulla papinvirasta muihin tehtäviin[15].

Toinen maailmansota koski kipeästi kirkon toimintaan. Sen Vuokselan seurakunnan jäsenet joutuivat evakkoon ja he sijoittuivat eri puolille Suomea liittyen paikallisten seurakuntien jäseniksi. Sota-aika oli myös taloudellisesti vaikea, mitä yleisen pulan lisäksi pahensi se, ettei tuolloin ollut mahdollista ottaa vastaan taloudellisia avustuksia ulkomaisilta ystävyyskirkoilta. Pastoreitten oli työskenneltävä pastorinviran lisäksi myös muussa toimessa, jotta toiminta olisi ollut taloudellisesti mahdollista. Lisäksi useat aktiiviset seurakuntalaiset kaatuivat sodassa.[20] Sodan jälkeen 1940-luvun lopulla STLK kävi vapaita neuvotteluja SLEY:n kanssa koskien Kristuksen armotyötä ihmisten edestä ja pelastusta uskon kautta häneen.[21] Vuonna 1950 STLK sai ensimmäisen oman kirkkosalinsa, kun Lahteen rakennettiin oma kirkkorakennus.[22]

Jämsän seurakunta yhdistettiin Koskenpäähän 1955.[23] Vuonna 1956 seurakuntien määrä oli kuusi ja kirkon jäsenmäärä oli 374.[24] 1959 kirkkoon perustettiin uusi seurakunta, kun Helsinki itsenäistyi Lahden seurakunnasta.[23] Vuonna 1962 seurakuntia oli edelleen kuusi ja jäseniä 381, jotka olivat jakaantuneet seurakunnittain seuraavasti: Lahti 129, Koskenpää 71, Helsinki 65, Hämeenlinna 55, Kuusankoski 49 ja Kyyjärvi 12.[25] Yhdyskunnan uudet säännöt vahvistettiin opetusministeriössä 1967, jolloin otettiin samalla käyttöön nykyinen nimi.[2] 1980-luvun lopulla käytiin Seurakuntaliiton kanssa rajatusti neuvotteluja Kristuksen tekevän kuuliaisuuden opista[21]. Jäsenmäärä on ollut 428 vuonna 1970, 374 vuonna 1980, 359 vuonna 1990 ja 312 vuonna 2000[26]. Kirkosta erkani vuonna 1996 joukko ihmisiä, joiden mielestä kirkkokunta ei noudattanut tunnustusta käytännön elämän tasolla. Eronneet perustivat Helsingin Luther-seurakunnan, jonka toiminta lakkasi vuonna 2012.[27] Vuonna 2002 muodostettiin puolestaan Nastolan vapaa ev. lut. seurakunta, jonka pastori Matti Roininen oli 1960–1970-luvuilla vaikuttanut STLK:ssa.[28]

STLK:n seurakuntia on vuosien saatossa yhdistelty hallinnollisesti toisiinsa. Viimeksi yhdistyivät Helsingin ja Lahden seurakunnat vuoden 2008 alussa, mistä lähtien ainoastaan Helsinki ja Tampere ovat olleet itsenäisiä seurakuntia. Kummallakin on toimintaa usealla paikkakunnalla.[29]

Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta erottavia tekijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

STLK katsoo edustavansa luterilaista oppia sellaisena kuin se on esitetty Raamatussa, jakamattoman kirkon kolmessa pääuskontunnustuksessa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkko ei siis tahdo tuoda mitään uutta luterilaiseen tunnustukseen verrattuna. Suomen oloissa kuitenkin usein kysytään, mitkä asiat erottavat STLK:n Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta. Tärkeimpiä erottavia tekijöitä STLK:n ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välillä:

  • Vanhurskauttamisoppi ja suhde katolisuuteen. STLK katsoo, että koska se haluaa pitää kiinni luterilaisesta vanhurskauttamisopista, sen on mahdotonta lähentyä opillisesti katolista kirkkoa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyi keväällä 1998 yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista katolisen kirkon kanssa.[30]
  • Ehtoollinen. Pitäessään kiinni luterilaisesta ehtoollisopista – jonka mukaan ehtoollisessa saadaan Kristuksen tosi ruumis ja tosi veri syntien anteeksiantamukseksi – STLK torjuu ehtoollisen viettämisen yhdessä anglikaanisen kirkon kanssa, katsoen että anglikaaninen ehtoollisoppi on vain yksi muoto reformoidusta ehtoollisopista, joka eroaa monin tavoin luterilaisesta opista. Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on täysi kirkollinen yhteys ja siis myös ehtoollisyhteys anglikaanisen kirkon kanssa.[31] STLK:ssa on käytössä myös seurakunnan sisäinen ehtoollinen varhaiskristillisyyden ja reformaation aikaisten luterilaisten seurakuntien tapaan.[32] Tästä huolimatta jumalanpalvelukset ja muutkin seurakuntien tilaisuudet ovat kaikille avoimia jäsenyydestä riippumatta, vaikkei oikeutta osallistua ehtoolliselle olekaan[33]. STLK ei jaa ehtoollista pienille lapsille, vaan vasta niille jotka ovat käyneet rippikoulun ja jotka on konfirmoitu. Tätä STLK perustelee sillä, ettei lapsi kykene ymmärtämään ehtoollisen merkitystä eikä siten osaa erottaa ehtoollista muusta syömisestä ja juomisesta siten kuin pitäisi.[34]
  • Pastorin virka. STLK ymmärtää pastorin viran kuuluvan siihen virkaan soveltuville ja kykeneville miehille. STLK torjuu naisten toimimisen pastorin virassa.[35]
  • Kirkollinen yhteys. STLK pitää kirkollisen yhteyden välttämättömänä ja riittävänä edellytyksenä opillista yksimielisyyttä, vrt. Augsburgin tunnustuksen 7. uskonkohta. Tämän johdosta STLK ei pidä oikeana Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa vallitsevaa käytäntöä, jonka mukaan hyvinkin erilaisia oppeja sallitaan samassa kirkossa.[36]

Suomen evankelis-luterilainen kirkko sallii STLK:n jäsenen toimivan kastettavan lapsen kummina.[37]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

STLK:n seurakunnat järjestävät jumalanpalveluksia tiheimmin eli käytännössä joka viikko Helsingissä, Lahdessa, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Näiden kaupunkien lisäksi toimintaa on yli kymmenellä paikkakunnalla, joista kuukausittainen jumalanpalvelus Hämeenlinnassa, Porissa, Turussa ja Vaasassa. Nuorilla aikuisilla on säännöllistä toimintaa Helsingissä ja Tampereella. Merkittävä toimintamuoto on myös Oriveden Siitamajalla pidettävät leirit.[38]

STLK:n äänenkannattaja on Luterilainen-lehti.[26]

Kirkolliset yhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

STLK on kirkollisessa yhteydessä Bahrenin ja Annabergin itsenäisiin luterilaisiin seurakuntiin (Saksa), Tältlow-Flemingin evankelis-luterilaiseen seurakuntaan (Saksa) ja pääasiassa Saksassa toimivan Immanuel-Gemeinde-seurakunnan kanssa.[26][39] Vuoden 2012 alussa kirkko totesi opillisen ja kirkollisen yhteyden Latvian Riiassa toimivan Ylösnousemuksen Luterilaisen Augsburgin Tunnustuksen Seurakunnan (latviaksi: Augsburgas ticibas apliecibas Augšamcelšanas luteranu draudze) kanssa.[40] Kirkko on käynyt myös neuvotteluja opillisesta ykseydestä ja kirkollisesta yhteydestä Pohjoismaisessa konferenssissa yhdessä Tanskan Vapaan Evankelis-luterilaisen kirkon (ELFKD), Ruotsissa ja Norjassa toimivan Evankelis-luterilaisen tunnustuskirkon (ELBK) sekä ELBK:n kanssa kirkollisessa yhteydessä olevien Tukholman ja Uumajan seutujen luterilaisten seurakuntien kanssa (LFS ja LFU). STLK on kuitenkin pitänyt yhteyttä estävänä ELFKD:n suhteita Missouri-synodiin, johon STLK on katkaissut välinsä sen perusteella, että Missouri-synodilla on kirkollisia yhteyksiä Luterilaiseen maailmanliittoon, joka on muun muassa laatinut yhteisen julistuksen vanhurskauttamisesta roomalaiskatolisen kirkon kanssa.[41]

Vuonna 2014 kirkko solmi kirkollisen yhteyden Luterilaisen Ristin Seurakuntaan, joka liittyi kokonaisuudessaan STLK:n yhteyteen vuonna 2017.[42]

Lähetystyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

STLK tekee lähetystyötä pääasiassa kirjalähetyksen muodossa useissa maissa, erityisesti Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa. Erityisesti lähetystyötä varten STLK on julkaissut venäjäksi Luterilaiset tunnustuskirjat, Kristinopin ja muita kirjoja. Kristinoppi on käännetty myös usealle muulle kielelle, viimeisimpänä igbo.[43]

Johtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haavio, Ari: Evankelinen liike herätysliikkeenä. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, 1963.
  • Haavio, Ari: Suomen uskonnolliset liikkeet. Werner Söderström Osakeyhtiö, 1965.
  • Arkkila, Reijo: Kansankirkko vai tunnustuskirkko?. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, 1975. ISBN 951-617-350-0.
  • Aho, Gustav Axel&Nopola, J.E.: Evankelis-Luterilainen Kansalliskirkko - ensimmäiset 50 vuotta. ASELK, 1949.
  • Uppala, Albert Aijal: Kirkkokysymys - Millaista kirkkoa Luther tahtoi. STLK, 2008. ISBN 978-951-9318-56-1

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Uskonnot Suomessa. (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 24.2.2017.
  2. ↑ a b STLK:n alkuhistoriaa Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 18.8.2011. Viitattu 4.7.2010.
  3. ↑ Mitä opetamme Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 8.2.2015. Viitattu 17.2.2015.
  4. ↑ 1. Jumalan sanasta Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 17.2.2015. Viitattu 17.2.2015.
  5. ↑ Rajankäyntiä luterilaisen ja reformoidun, erityisesti fundamentalistisen, raamatunselityksen välillä Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 23.3.2007. Viitattu 2.2.2011.
  6. ↑ 2. Vanhurskauttamisesta (Miten pääsen taivaaseen?) Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 28.8.2011. Viitattu 28.2.2011.
  7. ↑ 3. Kasteesta Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 28.8.2011. Viitattu 6.5.2011.
  8. ↑ 4. Ehtoollisesta Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 21.8.2011. Viitattu 18.5.2011.
  9. ↑ Haavio, s. 108-109; Aho, s. 155-157.
  10. ↑ a b Haavio, s. 109-110.
  11. ↑ Haavio, s. 110-111.
  12. ↑ 10. Kirkolliset tavat, joista käytetään nimitystä adiafora eli ehdonvallan asiat - Yksimielisyyden ohje - Luterilaiset tunnustuskirjat | Suomen ev.lut. kirkko tunnustuskirjat.fi. Viitattu 1.8.2018.
  13. ↑ Haavio, s. 113-114,
  14. ↑ Arkkila, s. 116.
  15. ↑ a b c d Arkkila, s. 117,
  16. ↑ Haavio s. 138.
  17. ↑ Salonen, Tauno: Seurakuntiemme50-vuotinen taival (1923/26-1974). Teoksessa Salonen, Tauno (toim.): "Tähän asti on Herra meitä auttanut." Suomen tunnustuksellisten luterilaisten seurakuntien juhlajulkaisu. Ensimmäiset 50 vuotta 1923/26-1974., s. 43. Lahti: Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko, 1975.
  18. ↑ Evankelisen liikkeen kirkollinen kanta (PDF) Luterilainen. 10/2008. Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Viitattu 28.12.2010.
  19. ↑ Uppala, Albert Aijal: Kirkkokysymys, s. 267. STLK, 2008.
  20. ↑ Salonen, Tauno: Seurakuntiemme50-vuotinen taival (1923/26-1974). Teoksessa Salonen, Tauno (toim.): "Tähän asti on Herra meitä auttanut." Suomen tunnustuksellisten luterilaisten seurakuntien juhlajulkaisu. Ensimmäiset 50 vuotta 1923/26-1974., s. 45. Lahti: Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko, 1975.
  21. ↑ a b Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko80 vuotta (PDF) Luterilainen. 6/2008. Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Viitattu 28.12.2010.
  22. ↑ Salonen, Tauno: Seurakuntiemme50-vuotinen taival (1923/26-1974). Teoksessa Salonen, Tauno (toim.): "Tähän asti on Herra meitä auttanut." Suomen tunnustuksellisten luterilaisten seurakuntien juhlajulkaisu. Ensimmäiset 50 vuotta 1923/26-1974., s. 46. Lahti: Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko, 1975.
  23. ↑ a b Uppala, A. Aijal: Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko. 40 vuoden taival 1928-1968, s. 7. Hämeenlinna: Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko, 1968.
  24. ↑ Haavio, s. 181.
  25. ↑ Haavio, 1965 s. 128,
  26. ↑ a b c Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko Uskonnot Suomessa. Arkistoitu 17.2.2015. Viitattu 8.11.2010.
  27. ↑ Yrityshaku: Helsingin Luther-Seurakunta kauppalehti.fi. Viitattu 1.8.2018.
  28. ↑ Luterilainen Ristinkantaja-lehti 03 Luterilainen Ristin seurakunta (LRS). Arkistoitu 17.2.2015. Viitattu 17.2.2015.
  29. ↑ Helsingin ja Lahden seurakunnat yhdistyivät vuoden 2008 alussa Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 17.2.2015. Viitattu 17.2.2015.
  30. ↑ Miksi kirkkomme (STLK) suhtautuu kielteisesti Yhteiseen julistukseen vanhurskauttamisopista? Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 18.10.2015. Viitattu 20.12.2010.
  31. ↑ Ehtoollisesta Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 21.8.2011. Viitattu 20.12.2010.
  32. ↑ Seurakunnan sisäinen ehtoollinen Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 27.10.2007. Viitattu 20.12.2010.
  33. ↑ Mikä on Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko (STLK)? Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 17.12.2013. Viitattu 25.12.2010.
  34. ↑ Luterilainen usko ja lasten ehtoollinen Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 27.10.2007. Viitattu 25.12.2010.
  35. ↑ Mikä ratkaisuksi naispappeuskiistassa? Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 27.10.2007. Viitattu 20.12.2010.
  36. ↑ Mikä riittää ja mitä vaaditaan kirkon yhteyteen - Satis est Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 17.2.2015. Viitattu 20.12.2010.
  37. ↑ Kehdosta hautaan Kangasalan seurakunta. Arkistoitu 26.4.2011. Viitattu 23.12.2010.
  38. ↑ Toimintaa Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 8.2.2015. Viitattu 17.2.2015.
  39. ↑ Tietoa STLK:sta www.luterilainen.com. Viitattu 17.12.2015.
  40. ↑ Sisarseurakunta Latviassa Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 28.2.2014. Viitattu 7.7.2012.
  41. ↑ Keskusteluista Pohjoismaisessa konferenssissa Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 27.10.2007. Viitattu 27.12.2010.
  42. ↑ Yhteys Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Viitattu 17.2.2015.
  43. ↑ Mikä on Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko (STLK)? Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Arkistoitu 27.10.2007. Viitattu 5.7.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_tunnustuksellinen_luterilainen_kirkko&oldid=22238693”