Taivassalon kirkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taivassalon kirkko
Tövsala kyrka
Sijainti Keskustie 2, Taivassalo
Koordinaatit 60°33′47.5″N, 021°36′27.0″E
Rakentamisvuosi noin 1425–1440
Materiaali harmaakivi
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Taivassalon kirkko, sankarihaudat
Isänmaan puolesta 1939 - 1944

Pyhän Ristin kirkko (ruots. Heliga Korsets kyrka) on Taivassalossa sijaitseva keskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkko on uusimman tutkimuksen mukaan rakennettu todennäköisesti vuosien 1425 ja 1440 välillä.[1] Kirkko on säilynyt melko hyvin keskiaikaisessa asussaan. Seurakunnan ensimmäinen puukirkko rakennettu melko varmasti jo 1200-luvulla, vaikka ensimmäinen tieto seurakunnasta on vuodelta 1350.[1] Keskiaikaisesta sisustuksesta on säilynyt alttarikaappi ja viisi puuveistosta, jotka on lahjoitettu Kansallismuseolle krusifiksia lukuun ottamatta. 1300-luvun alkuun ajoitettu krusifiksi on arvioitu Liedon mestarin koulukunnan työksi tekotavan ja laadun perusteella.[2] Kirkon seinillä on kalkkimaalauksia, joista varhaisimmat on tehty kirkon valmistuttua.[1] Kuoriholvin piirteiden vuoksi pidetään mahdollisena, että kirkon rakennustöissä on ollut mukana sama Pernajan mestari, joka suunnitteli useita Uudenmaan ja Kymenlaakson kirkkoja.[3]

Taivassalon kirkko ja siitä puoli kilometriä luoteeseen sijaitsevat Taivassalon vanha pappila vuodelta 1756 ja uusi pappila vuodelta 1823 on Museoviraston vuonna 2009 julkistamassa inventoinnissa määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.[4]

Kirkon sankaripatsas on kuvanveistäjä Jussi Vikaisen pronssiveistos vuodelta 1952.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 176–177. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
  2. Pyhän Ristin kirkko Taivassalon kunta. Arkistoitu 24.7.2009. Viitattu 25.6.2009.
  3. Markus Hiekkanen: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 177. SKS, 2014. ISBN 978-952-222.600-6.
  4. Taivassalon kirkko ja Pappilat Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Taivassalon kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.