Gravis admodum
Gravis admodum on alkusanojensa ("ylen raskas") perusteella nimetty paavi Aleksanteri III:n kirje Uppsalan arkkipiispalle ja hänen alaisilleen piispoille sekä jaarli Guttormille 9. syyskuuta vuonna 1171 tai 1172. Kirje on vanhin säilynyt Suomea koskeva asiakirja ja samalla ensimmäinen paavillinen Suomen aluetta koskeva dokumentti.
Kirjeen teksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
9.9.1171 tai 1172 Frascati (Tusculanum)
Paavi Aleksanteri III Upsalan arkkipiispalle ja hänen alaisilleen piispoille sekä jaarli Guttormille.
Ylen raskas ja haikea valitus on esitetty apostoliselle istuimelle siitä, että suomalaiset aina, kun heitä uhkaa vihollisten sotajoukko, lupaavat säilyttää kristillisen uskon ja pyytävän hartaasti kristillisen lain saarnaajia ja selittäjiä, mutta sotajoukon vetäydyttyä kieltävät uskon sekä halveksivat ja ankarasti vainoavat saarnaajia. Koska he näin näyttävät pilkkaavan Jumalaa ja halveksivat kristillistä uskontoa, ja kun he näin ovat kaksinkertaisesti helvetin lapsia, kun heidän onnensa ja elämänsä havaitaan kokonaan olevan maallisissa ja heidän halveksivan taivaallisia, ei ole soveliasta, että heille tuottaa vastoinkäymisissä turvan kristityn nimi, jota he myötäkäymisissä näyttävät pilkkaavan ja kammoksuvan.
Niin muistutamme ja määräämme teille kaikille, että varoisitte tästä lähtien heidän petoksiaan ja juoniaan niin järkevästi ja harkitusti, etteivät he voi hädän tullen turvautua teidän apuunne ja puolustukseenne, elleivät he luovuta teidän haltuunne varustuksiaan, jos heillä joitakin on, tai muuten anna riittävää taetta ja varmuutta siitä, etteivät he tämän jälkeen voi millään tavalla peräytyä tai kiertää teidän harkitsevaisuuttanne, vaan heidän on pakko lujasti pitää ja säilyttää kristinuskon todistuskappaleet, niin ettei heitä enää nähtäisi niiden joukossa, joista on sanottu: hän on tunnustava sinua niin kauan kuin teet hänelle hyvää.
Annettu Frascatissa syyskuun 9. päivänä.[1]
Tulkintoja kirjeestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alkuperäisasiakirja ei ole säilynyt, asiakirjan teksti tunnetaan ainoastaan myöhäisempänä kopiona.[2] Kirjettä on usein kutsuttu paavin bullaksi, mutta se saattaa olla myös arvoltaan vaatimattomampi paavillinen kirje.
Gravis admodum on saattanut toimia pohjana tarinoille ensimmäisestä ristiretkestä, vaikka varmuutta ei ole edes siitä, että kirje on koskaan saapunut perille Uppsalan arkkipiispalle. Toisaalta se osoittaa, ettei Ruotsilla ollut Suomessa valtaa vielä kirjeen kirjoittamisajankohtana 1170-luvulla.[3]
Kirjeessä paavi Aleksanteri III valittaa kertoen suomalaisten pyytävän vihollisen sotajoukon uhatessa saarnaajia (ja saattojoukkoja) apuun vakuutellen sitoutumista kristinuskoon, mutta heti apujoukkojen lähdettyä saarnaajia vainotaan ja usko kielletään. Suomalaiset kuvataan kirjeessä epäluotettaviksi.[4] Paavi muistuttaa siitä, että suojelun vastineeksi suomalaisilta täytyy saada takeet kansan pitäytymisestä kristinuskossa.[5] Sveanmaalaisten tuli paavin mukaan kieltäytyä suomalaisten auttamisesta, jos nämä eivät antaneet sitovia lupauksia. Ruotsalaisten tuli myös valloittaa suomalaisten linnat, jos näillä oli sellaisia.[3]
Professori Jukka Korpela katsoi kirjeen olevan osa nousevan kuningasvallan pyrkimystä vakiinnuttaa asemansa "Itämaassa".[6] Professori Mauno Jokipii taas korosti asiakirjan retorisuutta, minkä vuoksi sitä ei tule pitää historiallisena kuvauksena tuolloisesta Suomesta.[7]
Alkuperäinen teksti latinaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Grauis admodum & difficilis est ad Apostolicam sedem querela perlata, quod Phinni semper imminente sibi exercitu inimicorum, fidem seruare Christianam promittunt, & prædicatores & eruditores Christianæ legis desideranter requirunt, & recedente exercitu fidem abnegant, prædicatores contemnunt, & grauiter persequuntur. Vnde quoniam in hoc Deo illudere, & Christianam religionem deridere videntur, & illis se duplo filios gehennæ constituentibus, salus & vita eorum tota in terrenis, neglectis cælestibus, conspicitur consistene: nec est dignum, vt eis in aduersitate Christianum nomen defensionem conferat, quod in prosperitate despicere & horrere probantur: universitatem vestram monemus, atque mandamus, quatinus a fallacijs & fraudibus eorum ita prudenter & discrete de cætero caueatis, quod si ingruerit necessitas, ad auxilium & defensionem vestram non possint recurrere, nisi munitiones, si quas habent, vobis tenendas assignent, aut alias, adeo sufficientem cautionem exhibeant & securitatem, quod a modo nullatenus pedes retrahere, aut vestram prudentiam valeant circumuenire: sed Christianæ fidei documenta cogantur tenere firmiter & seruare: ne amplius de eorum numero videantur, de quibus dictum est, Confitebitur tibi, cum benefeceris ei. Datum Tuscul. V. Idus Septembris.[8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Toimittanut Martti Linna: Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, s. 24. Historian aitta, 1989.
- ↑ Finlands Medeltidsurkunder I, , nro 12.
- ↑ a b Kari Tarkiainen: Ruotsin itämaa, s. 92. Svenska litteratursällskap i Finland. Helsinki., 2010.
- ↑ Viljamaa, Toivo: Suomi maailman kartalle - 1700-luvun käsityksiä Suomesta ja suomalaisista (pdf) (esitelmä/luento) 24.2.2005. Paideia – Turun klassillinen yhdistys ry. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 27.1.2014.
- ↑ Vesanto, Minna: ...ja niin vihittiin Turun tuomiokirkko (pdf) Kirkko ja me. 10/1999. Turun arkkihiippakunta. Arkistoitu 16.12.2014. Viitattu 27.1.2014.
- ↑ Korpela, Jukka: Gravis admodum. Korstågsbulla eller episod i den västeuropeiska diskussionen om suverenitäten i världen. Historisk Tidsskrift för Finland, , nro 3/1994, s. 413–428.
- ↑ Jokipii, Mauno: Ensimmäinen ristiretki Suomeen – myyttiä vai todellisuutta. Historiallinen Aikakauskirja, 3/2002, s. 236. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 27.1.2014.
- ↑ Paavi Aleksanteri III:n kirje piispa Stefanille ja jaarli Guttormille, 1165-1181 histdoc.net. Viitattu 24.7.2021.