Rukoilevaisuus
Wikipedia
| Kristinusko: luterilaisuus Osa artikkelisarjasta |
|
|
Rukoilevaisuus |
|
Rukoilevaisuus on vanhin suomalainen herätysliike, joka syntyi 1700-luvulla kalantilaisen nuoren tytön, Liisa Eerikintyttären vuonna 1756 kokeman voimakkaan herätyksen seurauksena. Hän oli lampaita paimentaessaan lukenut Arthur Dentin kirjaa Totisen kääntymisen harjoitus ja joutunut syvän järkytyksen valtaan. Hänelle paljastui oma syntisyytensä ja iankaikkisen kadotuksen hirmuisuus. Tunnonvaivoihinsa hän löysi lohdutuksen ainoastaan evankeliumin ihanasta lupauksesta, että Jumala on kaikille katuvaisille armollinen ja laupias Kristuksen ristintyön tähden. Liisa kertoi herätyksestään muillekin ja pian Kalannissa syntyi hengellinen herätys, jonka seurauksena pian kolmasosa kalantilaisista koki hengellisen kääntymyksen, ja joka levisi koko Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelle, saaden 1770-luvulla keskuspaikakseen Porin.[1] Rukoilevaisuuden johtoon kohosi melko pian Nousiaisten kirkkoherra Abraham Achrenius ja myöhemmin hänen poikansa Antti Achrenius.[2]
1800-luvulla rukoilevaisuus koki uusia noususuuntauksia. Vuonna 1801 julkaisi Antti Björkqvist postillansa Uskon harjoitus autuuteen, jossa korostettiin yksin uskoon perustuvaa pelastusvarmuutta riippumatta vaihtelevista tunteista. Kirjasta tuli suosittu rukoilevaisten keskuudessa. Rukoilevaisalueilla koettiin hengellisiä herätyksiä varsinkin vuosina 1810, 1817 ja 1827-1828. Tämän ajan merkittävimmät maallikkojohtajat olivat Matti Pukanhaava (k. 1833) Kankaanpäästä ja Matti Paavola (k. 1859) Nakkilasta. Herätysten seurauksena myös rukoilevaisia haastettiin oikeuteen, vuonna 1831 eräs heistä, kellonvalaja Mikko Rostedt, sai 96 ruplan sakkot, jonka summan liikkeen jäsenet yhdessä kokosivat.[3] Nykyisin rukoilevaisuutta esiintyy lähinnä vain Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.
1984 rukoilevaisuus jakaantui kahtia. Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys ry halusi säilyttää rukoilevaisuudelle ominaiset tunnusmerkit (polvirukous, vanhojen veisuu- ja saarnakirjojen käyttö) sekä pitäytyä raamatulliseen ja kristikunnan yhteiseen virkakäsitykseen (<=> papin virka kuuluu vain miehille). Jumalanpalvelukset pidetään vuoden 1694 kirkkokäsikirjan mukaan ja virret veisataan vuoden 1701 virsikirjasta. Seuroissa lauletaan myös vanhoja Siionin virsiä sekä laulukokoelmaa Halullisten Sielujen hengelliset laulut. Vuoden 1776 kirkkoraamattu on ahkerassa käytössä. Yhdistys julkaisee Länsi-Suomen herännäislehteä. Päätapahtuma kesäisin on rukoilevaisten kesäseurat.
Eurajoen kristillisen kansanopiston yhteydessä toimiva Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys ry edustaa modernimpaa suuntausta. Yhdistys järjestää kesäisin Länsi-Suomen herännäisjuhlat. Jumalanpalvelusta vietetään sekä vanhan että uuden käsikirjan mukaan. Käytössä ovat uusi virsikirja ja raamatunkäännös. Vanhoja kirjoja ei pidetä teologisesti parempina mutta niitä arvostetaan. Naispappeus hyväksytään. Yhdistyksen tiedotusvälineenä on Hengellinen Kuukauslehti.
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Tiililä, Osmo: Rukoilevaisten kirjoja. SKS, 1961.
- Tiililä, Osmo: Rukoilevaisten kertomaa. WSOY, 1966.
- Kuosmanen, Juhani: Herätyksen historia. Ristin Voitto, 1979.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Aamenesta öylättiin Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
- Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys
- Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys ry
