Luontoisetu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Luontoisetu on jonakin muuna vastikkeena kuin rahana maksettava palkka tai rahapalkan lisäksi suoritettava etu. Luontoisetuja ovat esimerkiksi asunto-, auto-, puhelin- ja ravintoetu. Nämä edut otetaan työ- tai virkasuhteessa olevan henkilön verotuksessa huomioon rahamääränä, jonka suuruus vahvistetaan vuosittain.[1][2]

Vuoden 1922 työsopimuslain mukaan työsuhteessa olevan työntekijän palkka voitiin maksaa luontoisetuna, eli asuntoetuna.[3] Vuoden 1970 työsopimuslain (320/1970, 18 §) mukaan luontoisedut saivat olla vain osa palkasta tai palkan lisänä. Metsä- ja lauttaustyöväen yhteisasunnoista 1947 säädetyssä laissa määrättiin, ettei erikseen miehille ja naisille tarkoitettuun yhteisasuntoon majoitetulta saanut ottaa maksua eikä muuta vastiketta.[4] Aiemmin myös valtion virassa tai toimessa olleen henkilön oli asuttava hänelle varatussa asunnossa, ellei toimialan ministeriö myöntänyt lupaa asua muualla. Myös evankelis-luterilaisen kirkon papiston ja kanttorien sekä maaseudun kansakoulunopettajien luontoisetuna oli asunto.[2] Valtion ja kuntien virkamiehet sekä myöhemmin myös kansakoulunopettajat joutuivat maksamaan luontoiseduistaan vastiketta.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Iso tietosanakirja, WSOY 1995–1997.
  2. a b Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
  3. Työsopimuslaki, 141/1922, 11 §, voimassa 1922–1970
  4. Laki 151/1947, 9 §, voimassa 1947–1967.
  5. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.