Toinen Johanneksen kirje

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Raamatun kirjat
Open bible 01 01.svg

1. Mooseksen kirja
2. Mooseksen kirja
3. Mooseksen kirja
4. Mooseksen kirja
5. Mooseksen kirja
Joosuan kirja
Tuomarien kirja
Ruutin kirja
1. Samuelin kirja
2. Samuelin kirja
1. kuninkaiden kirja
2. kuninkaiden kirja
1. aikakirja
2. aikakirja
Esran kirja
Nehemian kirja
Esterin kirja
Jobin kirja
Psalmien kirja
Sananlaskujen kirja
Saarnaajan kirja
Laulujen laulu
Jesajan kirja
Jeremian kirja
Valitusvirret
Hesekielin kirja
Danielin kirja
Hoosean kirja
Joelin kirja
Aamoksen kirja
Obadjan kirja
Joonan kirja
Miikan kirja
Nahumin kirja
Habakukin kirja
Sefanjan kirja
Haggain kirja
Sakarjan kirja
Malakian kirja

Matteuksen evankeliumi
Markuksen evankeliumi
Luukkaan evankeliumi
Johanneksen evankeliumi
Apostolien teot
Kirje roomalaisille
1. kirje korinttilaisille
2. kirje korinttilaisille
Kirje galatalaisille
Kirje efesolaisille
Kirje filippiläisille
Kirje kolossalaisille
1. kirje tessalonikalaisille
2. kirje tessalonikalaisille
1. kirje Timoteukselle
2. kirje Timoteukselle
Kirje Titukselle
Kirje Filemonille
Kirje heprealaisille
Jaakobin kirje
1. Pietarin kirje
2. Pietarin kirje
1. Johanneksen kirje
2. Johanneksen kirje
3. Johanneksen kirje
Juudaksen kirje
Johanneksen ilmestys

Toinen Johanneksen kirje on yksi Uuden testamentin kirjeistä. Sen on kirjoittajana on pidetty apostoli Johannesta, vaikka kirjoittajan henkilöllisyydestä on esitetty myös toisenlaisia näkemyksiä. Kirje käsittelee elämistä kristillisessä rakkaudessa ja totuudessa sekä varoittaa harhaoppisista opettajista.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoittaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjeen kirjoittajana on perinteisesti pidetty apostoli Johannesta. Toisin kuin 1. Johanneksen kirjettä, jota on kristillisen kirkon piirissä pidetty alusta asti kanonisena, on 2. ja 3. Johanneksen kirjettä kohtaan kuitenkin osoitettu enemmän epäilyjä. 1600-luvun merkittävä luterilainen teologi Johannes Gerhard mainitsee Eusebioksen kirjoittaneen 300-luvulla siitä, kuinka sekä kirkon nykyiset että vanhat opettajat tunnustavat ensimmäisen Johanneksen kirjeen aidoksi, mutta että kahta muuta vastaan on esitetty vastaväitteitä. Eusebios itse arvelee niitä joko evankelista Johanneksen tai jonkun toisen samannimisen kirjoittamiksi ja korostaa niitten lyhyyttä. Gerhard mainitsee Erasmus Rotterdamilaisen pitäneen ensimmäistä kirjettä apostoli Johanneksen kirjoittamana ja kahta jälkimmäistä presbyteeri Johanneksen kirjoittamana, mitä arvelivat myös jotkin varhemmat teologit.[1]

Gerhard itse ajattelee myös jälkimmäisten kirjeiden olevan kanonisia ja apostolisia. Hänen mukaansa se, että kirjoittaja kutsuu itseään presbyteeriksi eli vanhimmaksi viittaa tässä yhteydessä kirjoittajan ikään, vaikka sillä enimmäkseen ilmaistaankin seurakunnan virkaa. Johanneksen uskotaan eläneen vanhemmaksi kuin muut apostolit. Kirjeen alkutervehdys noudattaa Gerhardin mielestä samaa tyyliä kuin apostoliset kirjeet. Muutenkin kirjeiden tyyli on Gerhardin mielestä sama niin lauseiden kuin yksittäisten sanojen suhteen. Hän vetoaa asiassa myös brittiläiseen teologiin Bedaan, jolla oli sama näkemys. Lisäksi hän toteaa kirjeitten kuuluneen jo vanhojen opettajien mielestä yhdeksi kokonaisuudeksi Johanneksen nimellä ja osaksi kaanonia. Hän mainitsee Karthagon 3. kirkolliskokouksen, Laodikean kirkolliskokouksen sekä Augustinuksen tässä yhteydessä. Lisäksi hän mainitsee Karthagon kirkolliskokouksen 200-luvulta, joka pidettiin piispa Cyprianuksen aikana ja jossa kirjeistä puhutaan apostolin kirjoittamina.[1]

Entinen Saksan vapaakirkon teologisen seminaarin rehtori Gerhard Hörster katsoo kirjoittajan olevan apostoli Johannes. Hän perustaa arvionsa siihen, että ainoastaan Johanneksella olisi kirjoitusaikaan ollut sellainen arvovalta, että hän saattoi kirjoittaa seurakunnille viitaten itseensä ainoastaan vanhimpana. Hörster katsoo saman henkilön kirjoittaneen myös 1. Johanneksen kirjeen sekä Johanneksen evankeliumin, perustaen näkemyksensä ensi sijassa yhtäläiseen kirjoitustyyliin.[2]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hörsterin mukaan kirje käsittelee kahta aihetta: elämää rakkaudessa, johon sisältyy käskyjen noudattaminen, ja ihmisiä, jotka eksyttävät toisia väärällä opilla Kristuksesta. Kirje on yhden luvun mittainen ja jakautuu jakeiden 1–3 otsakkeeseen, jakeiden 4–6 kehotukseen elämään totuudessa ja rakkaudessa, jakeiden 7–11 varoitukseen antikristillisistä eksyttäjistä sekä jakeiden 12–13 loppulauseeseen, johon sisältyvät toivotukset ja tervehdykset.[3]

Kirjeen sisältö osoittaa sen todelliseksi kirjeeksi. Hörster viittaa W. G. Kümmeliin, jonka mukaan sekä 2. että 3. Johanneksen kirje noudattavat Uuden testamentin kirjeistä parhaiten hellenistisen yksityiskirjeen muotoa. Kirjeen alussa kirjoittaja esittelee itsensä ”vanhimmaksi”. Kirje on osoitettu ”valitulle äidille ja hänen lapsilleen”. Ilmaisu voisi tarkoittaa alkukirkossa huomattavassa asemassa olevaa naista ja hänen lapsiaan, mutta todennäköisempänä on pidetty tulkintaa, jonka mukaan ”äiti” tarkoittaa seurakuntaa ja ”lapset” sen jäseniä. Tällöin kirjeen lopussa mainittu ”sisar” merkitsisi sitä seurakuntaa, jossa ”vanhin” elää ja vaikuttaa. Novum: Uusi testamentti selityksin -teoksessa mainitaan, että sanan ”rouva” eli ”äiti” kreikankielinen sana kyria (κυρία)[4][5] voidaan tulkita myös nimeksi. Sekin kuitenkin toteaa yleisemmän tulkinnan ajattelevan sen koskevan seurakuntaa ja lapsien olevan seurakunnan jäseniä. Tervehdyksensä jälkeen ”vanhin” esittää asiansa ja kertoo hänellä olevan paljon muutakin sanottavaa, mutta hän haluaa sanoa sen suullisesti lähiaikoihin suunnittelemansa vierailun yhteydessä.[6][7]

Teologiselta sanomaltaan kirje muistuttaa 1. Johanneksen kirjettä. Vastaanottajia kehotetaan rakastamaan toisiaan ja siten noudattamaan Jumalan käskyjä. Samalla varoitetaan harhaopettajista, jotka väittävät, ettei Jeesus Kristus todella syntynyt ihmiseksi. Tällaisia opettajia kirjoittaja kutsuu antikristuksiksi ja kehottaa olemaan ottamatta näitä koteihinsa ja olemaan tervehtimättä näitä. Hörster arvelee, että kyse on samoista, luultavasti gnostilaisista, harhaopettajista, joita vastaan myös 1. Johanneksen kirje otti kantaa.[8] Novumissa painotetaan sitä, että kirjeessä käytetään runsaasti sellaisia käsitteitä, jotka esiintyvät myös 1. Johanneksen kirjeessä, erityisesti totuus ja rakkaus. Totuuden korostamisella on erityinen paino, sillä kyseinen sana esiintyy kolmen ensimmäisen jakeen aikana neljästi. Tämä liittyy ajatukseen, että keskinäinen rakkaus perustuu osallisuuteen totuudesta ja että totuuden pysyessä myös rakkaus pysyy. Rakkauden katsotaan olevan Jumalan tahdon täyttämistä. Novumissa tulkitaan, että Johanneksen kielto tervehtiä harhaopettajia koskee ensi sijassa tervetulleeksi toivottamista. Lisäksi teoksessa painotetaan sitä, että teksti käsittelee virallisia opettajia, jotka julistivat sanaa. Novumissa tekstissä mainittu ”huone”, johon ei saanut näitä harhaopettajia ottaa, tulkitaan seurakunnan kokoushuoneeksi, johon ei siis saanut päästää vääräoppisia opettajia julistamaan.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gerhard, Johannes: Oppi Jumalan sanasta. Arkki-kirja, 2011. ISBN 9522302279.
  • Hörster, Gerhard: Johdatus Uuteen testamenttiin. Suom. Lintinen, Sakari. Hämeenlinna: Päivä Osakeyhtiö, 2005. ISBN 952-475-118-6.
  • Novum: Uusi testamentti selityksin 4. Suom. Lintinen,. Vantaa: Raamatun Tietokirja, 1983. ISBN 951-605-654-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Gerhard, s. 244–245.
  2. Hörster, s. 280.
  3. Hörster, s. 278.
  4. Liddell, Henry George & Scott, Robert: κυρία A Greek-English Lexicon. 1940. Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  5. Liddell, Henry George & Scott, Robert: κύριος A Greek-English Lexicon. 1940. Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  6. Hörster, s. 278–279.
  7. Novum: Uusi testamentti selityksin 4, s. 675.
  8. Hörster, s. 279.
  9. Novum: Uusi testamentti selityksin 4, s. 680.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]