Kirje kolossalaisille
Kirje kolossalaisille eli Kolossalaiskirje on yksi Uuden testamentin kirjeistä. Kirjeen mukaan sen on kirjoittanut apostoli Paavali Kolossan kaupungissa sijainneelle seurakunnalle. On kuitenkin kiistanalaista, onko kirje Paavalin kirjoittama.
Sisällysluettelo |
Historia[muokkaa]
Paavali kirjoitti kirjeen Roomassa ensimmäisen vankeutensa aikana.[1] todennäköisesti vuoden 57 keväällä tai kuten jotkut ajattelevat, vuonna 62 ja pian sen jälkeen kun hän oli kirjoittanut Kirjeen efesolaisille. Kirjeet ovat myös sisällöltään ja rakenteeltaan hyvin samanlaisia.
Kuten jotkut muutkin Paavalin kirjeistä (esimerkiksi Ensimmäinen ja Toinen kirje korinttilaisille), tämäkin kirje näyttää saaneen alkunsa siitä, että Paavali on saanut jotakin kautta tietoa kirjeen kohteena olevan seurakunnan tilasta (1:4–8). Kirjeen tarkoituksena oli hyökätä väärää opetusta vastaan. Suuri osa kirjeestä on suunnattu sellaisia henkilöitä vastaan, jotka ovat yrittäneet yhdistää itämaista mystiikkaa ja askeettisuutta kristinuskoon ja luvanneet seurakuntalaisille korkeampaa hengellistä elämää ja syvempää henkien maailman tuntemista. Paavali väittää vastaan, ja opettaa että kaikki löytyy Jeesuksesta, joka on lunastanut kaikki ihmiset. Maininnat ”uudesta kuusta” ja ”sapatista” kertovat, että seurakunnassa on ollut myös juutalaiskristittyjä, jotka ovat halunneet vetää seurakuntaa pois evankeliumin yksinkertaisesta sanomasta.
Kolossalaiskirjeen luvussa 2 puhutaan näistä "juhla-ajoista", sekä "uudenkuun ja sapatin päivistä":
»Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä.[2]»
Toisen tulkinnan mukaan luvussa varoitetaan juutalaisten perinteiden lisäksi myös ympärillä asuvien pakanoiden perinteistä: Siitä, etteivät kolossalaiset toisaalta antaisi juutalaisten lainopettajien lisätä juhla-aikoihin ja -tapoihin ja ruokalakeihin[3][4] omia perinteitään[5], mutta toisaalta etteivät he pakanoiden painostuksesta luopuisi noudattamasta luojan asettamia juhla-aikoja[6][7] ja ruokalakeja. Tätä tulkintaa tukee se, ettei jakeessa sanota "...että te ette noudata...", vaan "...miten noudatatte...", joka viittaa siihen että kirjeen kirjoittaja on olettanut kolossalaisten uskovien noudattavan kyseisiä juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä, mutta joiden noudattamisesta tai noudattamistavasta jotkin heitä tuomitsivat. Seuraavassa jakeessa kirjoittaja sanoo myös:
»Ne (juhla-ajat, uudenkuun päivät ja sapatit) ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa...[8]»
Sanat "ovat", ja "on tulossa" on kirjoitettu tulevassa muodossa, jonka vuoksi voidaan olettaa juhla-aikojen olevan edelleen voimassa, ja että olisi edelleen tulossa jotakin jonka varjoa ne ovat. Tätä tukee mm. Jesajan kirjan viimeinen luku, jossa sanotaan että lopun aikoina (uuden maan ja uuden taivaan luomisen[9][10] jälkeen) tulee koko ihmissuku aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina kumartumaan luojan eteen[11].
Raymon Brownin mukaan[12] 60 prosenttia kriittisistä tutkijoista on nykyään sitä mieltä, ettei kirje ole tosiasiassa Paavalin kirjoittama. Erimielisyydet koskevat kirjeessä käytettyä kieltä, tyyliä sekä Paavalille tyypillisten käsitteiden esiintymistä tai puuttumista. Toisaalta kirjeen erot joihinkin tunnustetusti Paavalin kirjoittamiin kirjeisiin (kuten Ensimmäiseen kirjeeseen tessalonikalaisille) voidaan selittää myös inhimillisillä vaihtelua aiheuttavilla tekijöillä.
Sisältö[muokkaa]
Kuten suurin osa Paavalin kirjeistä, myös Kirje kolossalaisille koostuu kahdesta osasta: opillisesta ja käytännöllisestä osasta.
Opillinen osa muodostaa kaksi ensimmäistä lukua. Pääteema on käsitelty luvussa 2. Paavali varoittaa seurakuntaa, ettei se tulisi vedetyksi pois Jeesuksesta, joka oli kaikkien henkivaltojen pää. Kristus oli sen ruumiin pää, jonka jäseniä seurakuntalaiset olivat; ja jos he ovat todella yhteydessä häneen, kuinka he tarvitsisivat mitään muuta?
Käytännöllinen osa (luvut 3–4) painottaa velvollisuuksia, joita edellisestä opetuksesta seuraa. Seurakuntalaisten tulisi suunnata mielensä ylhäällä olevaan maanpäällisen sijasta (3:1–4), kuolettaa kaikki pahat ja maalliset puolet itsestään sekä pukeutua uuteen ihmiseen (3:5–14). Hän opettaa myös muita velvollisuuksia, jotka ovat todisteena siitä, että henkilö on todella kristitty.
Tykikus toimi kirjeenkantajana, samoin kuin Kirjeelle efesolaisille ja Kirjeelle Filemonille, ja hänen tehtävänsä oli myös kertoa vastaanottajille terveisiä Paavalilta ja tietoja hänen tilastaan (4:7–14). Hän myös kehottaa seurakuntaa vaihtamaan kirjeitä Laodikean seurakunnan kanssa, toisin sanoen heille lähetetty kirje tuli lukea myös Laodikeassa, ja Laodikeaan lähetetty kirje tulisi lukea heille (4:15–16). Jälkimmäinen kirje on ehkä efesolaiskirjeen nimellä tunnettu kirje tai sitten tuntematon kadonnut kirje. Apokryfikirjoihin kuuluva Kirje laodikealaisille on yleisesti todettu väärennökseksi, joka on perustunut tähän mainintaan.
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Ap.t. 28:16, 30
- ↑ Kol. 2:16
- ↑ 3. Moos. 11
- ↑ 5. Moos. 14:3-21
- ↑ Luuk. 11:46
- ↑ 3. Moos. 23
- ↑ 5. Moos. 16:1-17
- ↑ Kol. 2:17
- ↑ Ilm. 21:1
- ↑ Jes. 66:22
- ↑ Jes. 66:23
- ↑ Brown, Raymon: An Introduction to the New Testament, s. 610. New York: Doubleday, 1997.
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Raamattu.uskonkirjat.net: Kirje kolossalaisille
- SLEY:n raamattuluennot: Kirje kolossalaisille
- Radioraamattukoulu: Kirje kolossalaisille
- Olavi Peltola: Kirje kolossalaisille
- Finbible Kirje kolossalaisille (1933, 1776 ja 1642)
