Evankeliumi Markuksen mukaan

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Raamatun kirjat
Open bible 01 01.svg

1. Mooseksen kirja
2. Mooseksen kirja
3. Mooseksen kirja
4. Mooseksen kirja
5. Mooseksen kirja
Joosuan kirja
Tuomarien kirja
Ruutin kirja
1. Samuelin kirja
2. Samuelin kirja
1. kuninkaiden kirja
2. kuninkaiden kirja
1. aikakirja
2. aikakirja
Esran kirja
Nehemian kirja
Esterin kirja
Jobin kirja
Psalmien kirja
Sananlaskujen kirja
Saarnaajan kirja
Laulujen laulu
Jesajan kirja
Jeremian kirja
Valitusvirret
Hesekielin kirja
Danielin kirja
Hoosean kirja
Joelin kirja
Aamoksen kirja
Obadjan kirja
Joonan kirja
Miikan kirja
Nahumin kirja
Habakukin kirja
Sefanjan kirja
Haggain kirja
Sakarjan kirja
Malakian kirja

Matteuksen evankeliumi
Markuksen evankeliumi
Luukkaan evankeliumi
Johanneksen evankeliumi
Apostolien teot
Kirje roomalaisille
1. kirje korinttilaisille
2. kirje korinttilaisille
Kirje galatalaisille
Kirje efesolaisille
Kirje filippiläisille
Kirje kolossalaisille
1. kirje tessalonikalaisille
2. kirje tessalonikalaisille
1. kirje Timoteukselle
2. kirje Timoteukselle
Kirje Titukselle
Kirje Filemonille
Kirje heprealaisille
Jaakobin kirje
1. Pietarin kirje
2. Pietarin kirje
1. Johanneksen kirje
2. Johanneksen kirje
3. Johanneksen kirje
Juudaksen kirje
Johanneksen ilmestys

Evankeliumi Markuksen mukaan eli Markuksen evankeliumi on järjestykseltään toinen Uuden testamentin neljästä evankeliumista. Se on evankeliumeista vanhin ja lyhyin.

Markuksen, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeja kutsutaan yhdessä synoptisiksi evankeliumeiksi, koska niiden sisällöt muistuttavat toisiaan. Markuksen evankeliumi on toiminut lähteenä Matteukselle ja Luukkaalle.

Vanhin evankeliumi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Markuksen evankeliumin alku, Schutternin evankeliumikirja

Markuksen evankeliumi on evankeliumeista vanhin. Se ei mainitse kirjoittajaansa ja kyseinen tieto on peräisin toiselta vuosisadalta. Kirkkoisä Eusebios lainasi pyhimys Papiaksen kirjoitusta noin vuodelta 130, jossa hän sanoi Markuksen olleen Pietarin tulkki.[1] Kyseessä on Johannes Markus (Ap.t. 12:12). Aikaisemmin kirkollisessa perinteessä Matteuksen evankeliumia pidettiin pitkään vanhimpana evankeliumina, kunnes nykytutkimukset ovat osoittaneet Markuksen evankeliumin vanhimmaksi[1].

Evankeliumi ajoitetaan yleensä 60–70-lukujen taitteeseen. Teos on syntynyt Jerusalemin temppelin tuhon kynnyksellä vuonna 70 tai juuri sen jälkeen. Kirjoituspaikasta ei ole varmaa tietoa. Kiinnostus juutalaissotaan ja Jerusalemin temppeliin viittaisi Palestiinaan tai sen välittömään läheisyyteen. Toisaalta virheelliset tiedot maantieteessä ja juutalaisten tavoista sijoittavat evankeliumin Palestiinan ulkopuolelle. Monet ovat väittäneet kirjoituspaikaksi Roomaa, koska perimätieto on yhdistänyt kirjoittajan Pietariin.[1]

Tyyli ja rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Markuksen kieli on yksinkertaista puhekielistä kreikkaa. Markus on koonnut tietonsa suullisesti ja mahdollisesti kirjallisesta perimätiedosta.[2] Markuksen evankeliumi on kanonisoiduista evankeliumeista lyhyin. Se ei kerro mitään Jeesuksen syntymästä ja lapsuudesta.[3] Markuksen evankeliumi jakautuu asiasisällöltään kolmeen osaan. Aluksi Jeesus opettaa ja tekee ihmetekoja. Tämän jälkeen käydään keskustelu opetuslasten kanssa ja ennustetaan tulevat kärsimykset. Lopuksi kuvataan Jeesuksen viimeiset päivät ja tyhjän haudan löytyminen.[2]

Muihin evankeliumeihin verrattuna Markuksella ei ole niin selkeää jäsentelyä kuin Matteuksella, niin selkeää ohjelmaa kuin Luukaksella eikä niin vahvaa teologiaa kuin Johanneksella. Markuksen esitystapa on "kansanomainen" ja sanoma on kohdistettu jo perustiedot tuntevalle lukijalle.[3]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evankeliumi alkaa Johannes Kastajan toiminnasta, Jeesuksen saamasta kasteesta, ja opetuslasten valinnasta. Sen jälkeen seuraavat Jeesuksen tavanomaiset opetukset, ihmeet ja muu julkinen toiminta, johtaen Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen.

Markuksen evankeliumin juuret ovat selvästi suullisessa perimätiedossa. Kreikankielinen alkuteksti on nimenomaan puhumalla kerrottua kieltä, muun muassa sana "heti" (kreik. ευθυς, euthus) esiintyy huomattavan usein verrattuna muihin evankeliumeihin. Sanaa käytettiin silloin, kun haluttiin kuvata menneisyydessä tehtyjä tekoja tai tapahtuneita asioita, ja antaa niille elävyyttä ja vauhtia — esimerkiksi "Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan" (Mark. 1:12).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Markuksen evankeliumi vaikuttaa olevan Midrash eli Tanakhin (Vanhan testamentin) kommentaario. Evankeliumi sisältää 150 lainausta Vanhasta testamentista. Osa sen kertomuksista vaikuttaa olevan johdettu Ensimmäisen ja Toisen kuninkaiden kirjan kertomuksista Eliasta ja Elisasta. Maantieteeseen ja kulttuuriin liittyvät virheet osoittavat, että kirjoittaja ei ollut paikallinen, vaan saattoi kirjoittaa Roomassa.

Synoptiset evankeliumit liittyvät toisiinsa hyvin läheisesti. Esimerkiksi Markuksen evankeliumin 622:sta jakeesta 406 on samoja sekä Matteuksen että Luukkaan evankeliumien kanssa, 145 pelkästään Matteuksen evankeliumin kanssa, 60 pelkästään Luukkaan evankeliumin kanssa, ja 51 jaetta ovat täysin itsenäisiä. Yhteistä eivät ole ainoastaan Jeesuksesta kerrotut asiat, vaan sanat ja lauseet, joilla niistä kerrotaan. Synoptiseksi ongelmaksi kutsutaan sitä ongelmaa, kuinka evankeliumit liittyvät toisiinsa tai ovat hyödyntäneet yhteisiä lähteitä.

Yleisö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisen teorian mukaan Markuksen evankeliumi on hellenistinen evankeliumi, joka on tarkoitettu pääasiassa kreikkaa puhuville Rooman valtakunnan kansalaisille. Juutalaiset perinteet on useissa kohdin selitetty niin, että ei-juutalaisetkin voivat ymmärtää asiat (esimerkiksi Mark 7:1-4 [1], 14:12 [2], 15:42 [3]). Kirjoittaja on myös selittänyt arameankieliset sanat ja sanonnat, esimerkiksi "talita kuum" (Mark. 5:41 [4]). "korban" (7:11 [5]) ja "abba" (14:36 [6]).

Markus käyttää muiden synoptisten evankeliumien tavoin Vanhan testamentin lainauksissaan Septuagintaa eli kreikankielistä käännöstä. Tämä käy ilmi muun muassa jakeissa 1:2, 2:23-28, 10:48b ja 12:18-27.

Evankeliumin hellenismi ei rajoitu kieleen. Sen kuvausta siitä, kuinka juutalaisten suuri neuvosto Sanhedrin tuomitsi Jeesuksen, on käytetty perusteena juutalaisvastaisuuteen. Farisealaisten demonisointi osoittaa, että kirja on tarkoitettu pakanalliselle yleisölle tai ainoastaan osittain juutalaisperäiselle, kuten Aleksandrian juutalaisille.

Ominaispiirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mark 4:40-5:7, 800-luku, armeniaksi

Päinvastoin kuin Matteus ja Luukas, Markus ei kerro Jeesuksen elämästä mitään ennen tämän julkisen toiminnan alkua: ei Jeesuksen syntymästä, kuten Matteus (Matt. 1:18-2:12) ja Luukas (Luuk. 2:1-20), tai Jeesuksen lapsuudesta (Luuk. 2:41-52), ei lasten joukkomurhasta (Matt. 2:13-23), eikä Johannes Kastajan taustoista (Luuk 1:1). Evankeliumi ei myöskään sisällä Jeesuksen sukupuuta (Matt. 1:1-17; Luuk. 3:23-38). Sen sijaan kerronta keskittyy Jeesuksen tekemiin ihmeisiin, ja se sisältää ihmeitä, joita muissa synoptisissa evankeliumeissa ei ole.

Ihmisen poika on yleisin Jeesuksesta käytetty nimitys (2:10, 2:28, 8:31, 9:9, 9:12, 9:31, 10:33, 10:45, 14:21, 14:41). Jeesus käyttää nimitystä itsestään useita kertoja. Monet ovat katsoneet, että nimitys on evankeliumille hyvin keskeinen, ja se on vaikuttanut merkittävästi Markuksen kristologiaan. Se yhdistää Markuksen Danielin kirjasta peräisin olevan "Ihmisen pojan" (vertaa Dan. 7:13-14 [7]) ja Jesajan kirjan "kärsivän Herran palvelijan" (Jes. 52:13-53:12 [8]). — "Mutta miksi sitten on kirjoitettu, että Ihmisen Poika joutuu paljon kärsimään ja kokemaan halveksuntaa?" (Mark. 9:12 [9]). On ajateltu, että tämä on johtunut kristittyjen vainoista, ja että kirjoittaja on halunnut rohkaista kärsiviä kristittyjä kestämään vaikeudet.

Varhaiset muutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Markuksen evankeliumi on kanonisista evankeliumeista lyhin. Käsin kirjoitetuilla papyrusrullilla ja koodekseilla on taipumus hukata tekstiä alusta tai lopusta, samoin kuin kannettomasta pokkarista saattaa irrota sivuja. Tässä hävikissä ei ole kyse tarkoituksellisista poistoista. Esimerkiksi Markuksen evankeliumin aloitusjae 1:1 [10] tunnetaan kahdessa eri muodossa. Puolet ennen 100-lukualähde? tunnetuista teksteistä sisältää sanat "Jumalan Pojasta", puolet taas ei. Esimerkiksi Westcott-Hort-laitoksessa sanat ovat suluissa.

Monet tutkijat noudattavat periaatetta, jonka mukaan lyhyempi versio olisi yleisesti varhaisempi muoto. Kuitenkin myös tahallinen materiaalin poisto tai kopiointivirheet voivat tuottaa lyhyempiä tekstejä, joten tutkijat eivät yleisesti halua soveltaa periaatetta sokeasti.

Tyypillisesti kopiointivirheitä on tapahtunut myös niin, että sivujen marginaaliin tehdyt huomautukset ovat siirtyneet osaksi varsinaista tekstiä. Kaikki esimerkit tällaisesta ovat edelleen väittelyiden kohteena, mutta yksi esitetty on Markuksen evankeliumin jae 7:16 [11], "Jolla on korvat, se kuulkoon!", joka ei sisälly vanhimpiin ja luotettavimpiin käsikirjoituksiin. Se löytyy muun muassa Textus Receptuksesta, mutta ei Westcott-Hort -laitoksesta. Uudessa kirkkoraamatussa sen yhteyteen on liitetty huomautus.

Lopetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evankeliumin alkuperäisestä lopusta on ollut paljon keskustelua. Jotkut tutkijat olettavat, että evankeliumi on alun perin loppunut jakeeseen 16:8, ja Jeesuksen ilmestyminen opetuslapsilleen kuolemansa jälkeen (Mark. 16:9-20 [12]) olisi lisätty myöhemmin. Vanhimmat säilyneet käsikirjoitukset eivät sisällä näitä jakeita ja niiden tyyli poikkeaa muusta evankeliumista, mikä vihjaisi niiden olevan myöhempi lisäys. Joissakin versioissa loppu on jopa erilainen jakeen 16:8 jälkeen. 400-luvulla evankeliumille tunnettiin ainakin neljä erilaista lopetusta.

200-luvulla elänyt teologi Origenes lainasi Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien ylösnousemuskertomuksia, mutta ei lainannut mitään Markuksen evankeliumista jakeen 16:8 jälkeen, mikä osoittaisi, että hänen käytössään ollut kopio ei sisältänyt sen jälkeen tulevia jakeita. Tämä ei kuitenkaan todista, ettei niitä olisi ollut. Kriitikot ovat jakautuneet sen suhteen, onko evankeliumin äkillinen loppu tyhjälle haudalle ilman selityksiä ollut tarkoituksellinen, vai onko se johtunut loppuosan katoamisesta tai jopa kirjoittajan kuolemasta. Joidenkin mukaan lopetus on ollut tarkoituksellinen keino messiaanisen salaisuuden säilyttämiseksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuula, Kari & Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun. 2. tarkistettu ja korjattu painos. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-648-8.
  • Myllykoski, Matti & Järvinen, Arto (toim.): Varhaiskristilliset evankeliumit. Helsinki: Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-318-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kuula, Nissinen & Riekkinen 2008, s. 213–214.
  2. a b Kuula, Nissinen & Riekkinen 2008, s. 215–216.
  3. a b Myllykoski & Järvinen, s. 80–84.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]