Laulujen laulu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Raamatun kirjat
Open bible 01 01.svg

1. Mooseksen kirja
2. Mooseksen kirja
3. Mooseksen kirja
4. Mooseksen kirja
5. Mooseksen kirja
Joosuan kirja
Tuomarien kirja
Ruutin kirja
1. Samuelin kirja
2. Samuelin kirja
1. kuninkaiden kirja
2. kuninkaiden kirja
1. aikakirja
2. aikakirja
Esran kirja
Nehemian kirja
Esterin kirja
Jobin kirja
Psalmien kirja
Sananlaskujen kirja
Saarnaajan kirja
Laulujen laulu
Jesajan kirja
Jeremian kirja
Valitusvirret
Hesekielin kirja
Danielin kirja
Hoosean kirja
Joelin kirja
Aamoksen kirja
Obadjan kirja
Joonan kirja
Miikan kirja
Nahumin kirja
Habakukin kirja
Sefanjan kirja
Haggain kirja
Sakarjan kirja
Malakian kirja

Matteuksen evankeliumi
Markuksen evankeliumi
Luukkaan evankeliumi
Johanneksen evankeliumi
Apostolien teot
Kirje roomalaisille
1. kirje korinttilaisille
2. kirje korinttilaisille
Kirje galatalaisille
Kirje efesolaisille
Kirje filippiläisille
Kirje kolossalaisille
1. kirje tessalonikalaisille
2. kirje tessalonikalaisille
1. kirje Timoteukselle
2. kirje Timoteukselle
Kirje Titukselle
Kirje Filemonille
Kirje heprealaisille
Jaakobin kirje
1. Pietarin kirje
2. Pietarin kirje
1. Johanneksen kirje
2. Johanneksen kirje
3. Johanneksen kirje
Juudaksen kirje
Johanneksen ilmestys

Laulujen laulu eli (Salomon) Korkea veisu (hepreaksi ‏שיר השירים‎) on yksi Raamatun Vanhan testamentin runollisista kirjoista. Se on Raamatun 22. ja juutalaisen Tanakhin Ketuvimin neljäs kirja.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulujen laulun alkukirjain latinankielisestä Raamatusta 1100-luvulta. Winchester Cathedral.

Kirjan nimi tulee sen ensimmäisistä sanoista, "Salomon korkea veisu". Jotkut ovat ajatelleet, että teos olisi Salomon kirjoittama. Mahdollisesti se on kuitenkin vain omistettu Salomolle. Nimi "Laulujen laulu" on itse kirjaa paljon myöhäisempi. Se tulee kirjan nimestä Vulgatassa, Canticum Canticorum. Suomenkielisessä Raamatussa kirjan nimi on vuoden 1933 käännöksessä Korkea Veisu, vuoden 1992 käännöksessä sen sijaan Laulujen laulu.

Kirja muistuttaa tyyliltään muinaisen Lähi-idän alueen eroottisia runoja, sekä Theokritoksen maalaisidyllejä. Onkin mahdollista, että kirja on ajoitukseltaan varsin myöhäinen, se on saatettu kirjoittaa hellenististen kulttuurivaikutteiden aikana.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja koostuu vuorottelevista jaksoista, jotka kertovat eroottisesta rakkaudesta. Ne ovat enimmäkseen vuoropuhelua sulhasen ja morsiamen välillä. Näkökulma vaihtelee niin, että kirjassa ylistetään vuorotellen miespuolista ja vuorotellen naispuolista halun kohdetta. Kirjaa voidaan pitää aviollisen rakkauden ylistyksenä. Jotkut tutkijat pitävät vuoropuhelutyyliä yhden kirjoittajan kirjoittamana, sen sijaan että ne olisivat oikeita rakastavaisten keskenään vaihtamia runoja. Jotkut tutkijat puolestaan pitävät kirjan runoja alun perin toisistaan täysin erillisinä.

Vaikka kirja ei mainitse Jumalaa nimeltä kertaakaan, sen allegorinen tulkinta on mahdollistanut sen, että kirja on otettu mukaan myös Raamatun kaanoniin. Juutalaisen tradition mukaan kirja on allegoria Jumalan rakkaudesta Israelin kansaa kohtaan. Origeneestä alkaneessa kristillisessä perinteessä kirja on allegoria uskovaisen suhteesta seurakuntaan, tai Kristuksen ja seurakunnan välisestä suhteesta. Uuden testamentin kirjoittajat eivät viittaa Laulujen lauluun.

Henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulujen laulun päähenkilö on sulamilaisneito. Muita runossa mainittuja henkilöitä ovat tyttöä rakastava paimen,[1] tytön äiti ja veljet,[2], kuningas Salomo,[3], ”Jerusalemin tyttäret” (Salomon hovinaiset) ja ”Siionin tyttäret” (Jerusalemissa asuvia naisia).[4] Henkilöt voidaan erottaa toisistaan sen perusteella, mitä he sanovat itsestään tai mitä heille sanotaan. Heprealaisessa tekstissä sanojen kieliopilliset muodot ilmaisevat usein suvun (maskuliini tai feminiini) ja luvun (yksikkö tai monikko), mikä helpottaa henkilöiden tunnistamista. Näiden erojen ilmaisemiseksi täytyy suomen kielessä monesti lisätä selittäviä sanoja oikean alkuperäisen merkityksen välittämiseksi. Esimerkiksi Laulujen laulun 1:5:ssä hepreankielinen teksti kuuluu kirjaimellisesti: ”Musta minä ja miellyttävä.” ”Mustaa” ja ”miellyttävää” vastaavat heprealaiset sanat ovat kuitenkin feminiinisukuisia. Tästä syystä Kirkkoraamattu 1992 on lisännyt kertomukseen sen, kuka milloinkin on puhujana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raamattu. Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
  • Laulujen laulu. Suomenkieliset käännökset (1992, 1933 ja 1776), useita muita käännöksiä sekä hepreankielinen alkuteksti (Biblia Hebraica). Uskonkirjat.net.
  • Korkea veisu (1933, 1776 ja 1642). Finbible - suomalaisia raamatunkäännöksiä.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Song of Songs