Organon

Aristoteleen Kategorioiden ensimmäinen sivu Immanuel Bekkerin vuoden 1837 painoksesta.

Organon (kreikkaa: "Väline") on kokoelma Aristoteleen logiikkaa ja metodiikkaa koskevia kirjoituksia. Sen nimitys tulee siitä, että sen osa-alueiden hallitsemisen katsotaan antavan filosofille tarvittavat ajattelun välineet kaikkien muiden asioiden käsittelyyn, sekä tieteessä että yleensäkin kaikessa järkevässä ajattelussa ja väittelyissä.

Aristoteleen tarkoituksena on tutkia niitä menetelmiä, joilla tietoa voidaan saavuttaa. Ajattelun sääntöjen ja lakien kehittelyn lähtökohtana on ihmisen luonto järjellisenä eläimenä. Aristoteles käsittelee johtopäätösten luonnetta ja niihin päätymistä, sekä todistamista johtopäätösten muodostamisen keinona. Organonin osista Topiikka ja Sofistiset kumoamiset ovat luonteeltaan käytännöllisiä, tarkoituksenaan opettaa, kuinka on mahdollista hallita todennäköinen, ja väittelyssä hyökkäämällä ja puolustautumalla suojautua vääriä johtopäätöksiä vastaan. Muut osat ovat teoreettisempia, ja sisältävät tärkeimpänä johtopäätösten tekemisen (syllogistiikka) ja todistamisen (apodeiktiikka) teoriat.

Organon on koottu teokseksi vasta myöhemmän antiikin aikana, niin kuin kaikki muutkin Aristoteleen teokset. Sen kirjojen järjestys ei ole kronologinen, koska alkuperäistä kirjoitusjärjestystä ei voida enää tietää, vaan systemaattinen.

Kategoriat

Kategoriat (muinaiskreikaksi Κατηγορίαι, lat. Categoriae tai Praedicamenta) käsittelee termien luokittelua. Aristoteleen mukaan kaikki mahdolliset loogisissa väitelauseissa esiintyvät termit voidaan luokitella kymmeneen kategoriaan. Nämä kategoriat ovat:

1. Substanssi eli olio (Mikä?)
2. Kvantiteetti (Kuinka monta/paljon?)
3. Kvaliteetti (Millainen? Mitä ominaisuuksia?)
4. Suhteessa oleva (Onko merkityksellinen vain suhteessa johonkin muuhun, vai ymmärrettävissä itsessään?)
5. Paikka (Missä?)
6. Aika (Milloin?)
7. Asento (Missä asennossa?)
8. Jollakin oleminen (Kenellä?)
9. Tekeminen (Tekee mitä?)
10. Tekemisen kohteena oleminen (Minkä tekemisen kohteena?)

Väittelijä voi siis aloittaa väitelauseen analysoimisen pilkkomalla sen ensin yksittäisiin termeihin, ja sitten luokittelemalla termit lueteltuihin kategorioihin. Tämän jälkeen niiden välisiä totuusarvoja on helpompi puntaroida.

Ei tiedetä, miksi Aristoteles päätyi juuri kyseiseen kymmeneen kategoriaan. Voidaan ajatella, että kategoriat listaavat kaikki mahdolliset kustakin asiasta (ihminen, kappale, jne.) kysyttävissä olevat asiat (suluissa). Kategoriat ovat jossain määrin sukua kreikan kielen sanaluokille, mutta Aristoteleen tarkoituksena ei ollut varsinaisesti kieliopillinen käsittely.

Tulkinnasta

Tulkinnasta (muinaiskreikaksi Περὶ ἑρμηνείας, lat. De Interpretatione tai De elocutione oratoria) käsittelee väitelauseiden ominaisuuksia ja loogista muotoa. Nykyään hermeneutiikka merkitsee filosofista tekstien tulkintaa (esimerkiksi Raamatun tulkintaa). Kreikan sanan hermeneuein voisi tässä suomentaa myös toisin, jolloin teoksen nimi voisi olla esimerkiksi "Väittämistä".

Teos määrittelee perustavanlaatuiset väitelauseiden osat ja muodot, muun muassa:

• Termit: nimisana (nominaali), teonsana (verbi)
• Propositiot: väitelause (yksinkertainen, yhdistetty)
• Kielto (negaatio)
• Yleistys
• Monitulkintaisuus

Käytännössä teos siis kuvaa, millainen väitelause on loogisesti pätevä, eli minkälaisia väitelauseita muotonsa puolesta voidaan yleensäkään käyttää väittelyissä. Aristoteles antaa myös negatiivisia esimerkkejä, muun muassa yleistykset ja modaliteetit on kielletty.

Ensimmäinen analytiikka

Ensimmäisessä analytiikassa (muinaiskreikaksi Ἀναλυτικὰ πρότερα, lat. Analytica priora) Aristoteles kehittelee syllogistiikan loogisen, rationaalisen ajattelun yleiseksi teoriaksi. Hän määrittelee muun muassa:

• Premissin
• Päätelmän eli syllogismin (yleensä, täydellisen, ja epätäydellisen)
• Predikoinnin

Hänen mukaansa päätelmässä premissesseistä seuraa, eli voidaan johtaa, jotain muuta kuin ne itsessään ovat, siksi että ne ovat sitä mitä ne ovat. Syllogistiset premissit voidaan esittää neljällä tavalla:

AaB (A kuuluu jokaiselle B:lle)

AeB (A ei kuulu millekään B:lle)

AiB (A kuuluu jollekin B:lle)

AoB (A ei kuulu jollekin B:lle)

Klassinen esimerkki Sokrateen kuolevaisuudesta menisi siis näin:

A = Sokrates

B = Olla ihminen

C = Olla kuolevainen

CaB       Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia

BaA       Sokrates on ihminen

——

CaA       Sokrates on kuolevainen

Toinen analytiikka

Toinen analytiikka (muinaiskreikaksi Ἀναλυτικὰ ὕστερα, lat. Analytica posteriora) määrittelee tieteellisen todistamisen, määrittelyn ja muita seikkoja, jotka tekevät tiedosta nimenomaan tieteellistä tietoa (epistêmê). Se siis soveltaa Ensimmäisessä analyytikassa kehitettyä syllogistiikkaa tieteenteoriaan.

Teoksessa Aristoteles esittelee muun muassa seuraavat määrittelyt, vaatimukset ja käsitteet:

• Tietämisen ja osaamisen eri muodot (epistêmê, gnôsis, tekhnê, ...)
• Selittävyysvaatimuksen: Asia tiedetään tieteellisesti, kun 1) tiedetään sen syy, ja 2) tiedetään, ettei syy voi olla mikään muu.
• Aksioomat ja teoreemat: Aksioomat ovat todistamattomia peruslauseita, joiden pohjalta johdetaan logiikan avulla teoreemat.

Topiikka

Topiikka (muinaiskreikaksi Τοπικά, lat. Topica) sisältää Aristoteleen dialektiikan teorian. Lähtökohtana on väittelytilanne, jossa väittelijöistä toinen puolustaa jotain asiaa, ja toinen yrittää kumota vastustajan kaikki argumentit. Aristoteles esittää Topiikassa, että dialektiikan taidon avulla väittelijä voi menestyksekkäästi joko puolustaa tai kritisoida mitä tahansa väitteitä riippumatta siitä, mitä mieltä niistä itse sattuu olemaan.

Teos tarjoaa joukon premissejä, joiden avulla on mahdollista keksiä uskottavia argumentteja joko puolesta tai vastaan. Esimerkiksi väitteiden uskottavuutta lisää niiden tukeutuminen enemmistön ja tunnettujen viisaiden käsityksiin. Vastustajan väitteiden totuutta taas voi testata esimerkiksi kääntämällä ne päinvastoin, ja katsomalla paljastuiko sillä tavalla joku looginen ristiriita tai muu virhe argumentaatiossa.

Sofistiset kumoamiset

Sofistiset kumoamiset (muinaiskreikaksi Περὶ σοφιστικῶν ἐλέγχων, lat. Sophistici elenchi) pyrkii esittämään kaikki mahdolliset virhepäätelmät, jotka saattavat esiintyä väittelytilanteessa. Väittelyssä vastustaja tyypillisesti pyrkii luomaan illuusion että hänen argumenttinsa ovat päteviä, ja että hänen päättelynsä etenee loogisesti oikein, vaikka hän tietäisikin olevansa heikoilla. Teoksessa käsitellään myös vastustajan provosointia.

Virhepäätelmät voivat olla joko kielellisiä (jolloin ne ovat myös kielisidonnaisia) tai kielen ulkopuolisia. Esimerkiksi kieleen liittyvä virhepäätelmä voi seurata jonkun sanan tai ilmaisun moniselitteisyydestä, jolloin väitelause ei ole tosi kaikissa tapauksissa. Kielen ulkopuolinen virhepäätelmä taas voi seurata esimerkiksi jotain asiaa ja sen määrettä koskevien asioiden sekoittamisesta. Esimerkiksi kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että määre "jumala" on olemassa oleva sana ja kognitiivinen kategoria, johon kaikki olemassa olevat ja kuvitellut jumaluudet voitaisiin sijoittaa. Määreen olemassaolo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jumalan olemassaolo olisi yhtä itsestään selvää (esimerkki oma, ei Aristoteleen).

Katso myös

• Aristoteelinen logiikka

Kirjallisuutta

Suomennokset

• Aristoteles: Kategoriat. Tulkinnasta. Ensimmäinen analytiikka. Toinen analytiikka. (Katēgoriai. Peri érmēneias.) Suomentanut ja selitykset laatinut Lauri Carlson. (Analutika protera.) Suomentanut ja selitykset laatinut Simo Knuuttila. (Analutika ústera.) Suomentanut ja selitykset laatinut Juha Sihvola. Teokset 1. Helsinki: Gaudeamus, 1994. ISBN 951-662-581-9.
• Aristoteles: Topiikka. Sofistiset kumoamiset. Suomennokset Juha Sihvola ja Marke Ahonen, selitykset Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila ja Juha Sihvola. Teokset 2. Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-804-4.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia

• Aristotle: Analytica Priora et Posteriora. Toimittanut David Ross & L. Minio-Paluello. Oxford Classical Texts. Oxford: Oxford University Press. ISBN 9780198145622. Kreikankielinen alkuteksti.
• Aristotle: Categoriae et Liber de Interpretatione. Toimittanut L. Minio-Paluello. Oxford Classical Texts. Oxford: Oxford University Press. ISBN 9780198145073. Kreikankielinen alkuteksti.
• Aristotle: Categories. On Interpretation. Prior Analytics. Teoksessa Aristotle's Works. Volume I. Loeb Classical Library 325. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. ISBN 0-674-99359-4. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
• Aristotle: On Sophistical Refutations. Teoksessa Aristotle's Works. Volume III. On Sophistical Refutations. On Coming-to-be and Passing Away. On the Cosmos. Loeb Classical Library 400. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. ISBN 0-674-99441-8. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
• Aristotle: Posterior Analytics. Topica. Teoksessa Aristotle's Works. Volume II. Loeb Classical Library 391. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. ISBN 0-674-99430-2. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
• Aristotle: Topica et Sophistici Elenchi. Toimittanut David Ross. Oxford Classical Texts. Oxford: Oxford University Press. ISBN 9780198145165. Kreikankielinen alkuteksti.

Aiheesta muualla

Teokset

• Aristotle: Organon (The Internet Classics Archive) (englanniksi)
  • Categories
  • On Interpretation
  • Prior Analytics
  • Posterior Analytics
  • Topics
  • On Sophistical Refutations

Muuta

• Smith, Robin: Aristotle's Logic The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Studtmann, Paul: Aristotle's Categories The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)