Organon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Organon
Ὄργανον
Alkuperäisteos
Kirjailija Aristoteles
Kieli muinaiskreikka (klassinen)
Genre filosofia, logiikka
Julkaistu 300-luku eaa.
Suomennos
Kustantaja Gaudeamus
Julkaistu 1994–2002
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Organon (muinaiskreikaksi Ὄργανον, "Väline") on kokoelma Aristoteleen logiikkaa ja metodiikkaa käsitteleviä kirjoituksia. Se pitää sisällään kuusi eri teosta. Kokoelman nimitys tulee siitä, että sen osa-alueiden hallitsemisen katsotaan antavan filosofille tarvittavat ajattelun välineet kaikkien muiden asioiden käsittelyyn sekä tieteessä että yleensäkin kaikessa järkevässä ajattelussa ja väittelyissä.[1][2]

Organonin kirjoitukset käsittelevät muun muassa propositioiden loogista rakennetta, argumenttien eli syllogismien pätevää muotoa, induktiivisen ja deduktiivisen päättelyn eroa, tieteellisen tiedon luonnetta, yleisimpiä virhepäätelmiä eli argumentointivirheitä sekä erilaisia väittelytekniikoita.[3] Aristoteles käsittelee johtopäätösten luonnetta ja niihin päätymistä, sekä todistamista johtopäätösten muodostamisen keinona. Aristoteleen tarkoituksena on tutkia niitä menetelmiä, joilla tietoa voidaan saavuttaa. Ajattelun sääntöjen ja lakien kehittelyn lähtökohtana on ihmisen luonto järjellisenä eläimenä.

Organonin osista Kategoriat, Tulkinnasta, Ensimmäinen analytiikka ja Toinen analytiikka ovat teoreettisempia, ja sisältävät tärkeimpänä johtopäätösten tekemisen (syllogistiikka) ja todistamisen (apodeiktiikka) teoriat. Topiikka ja Sofistiset kumoamiset ovat luonteeltaan käytännöllisempiä, tarkoituksenaan opettaa, kuinka väittelyssä on mahdollista hyökkäämällä ja puolustautumalla suojautua vääriä johtopäätöksiä vastaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelman synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Organon on kaikkien muiden Aristoteleen säilyneiden teosten tavoin koottu vasta myöhemmän antiikin aikana. Myöhemmät peripateettiseen koulukuntaan kuuluneet kommentaattorit ryhmittelivät kuusi Aristoteleen logiikan alan tutkielmaa tämän yhteisen nimen alle. Kokoelma esiintyy viimeistään Andronikos Rhodoslaisen kokoamassa Aristoteleen teosten laitoksessa ensimmäisellä vuosisadalla eaa.[1][2] Aristoteles itse ei kuitenkaan ilmaissut, että Organoniin luetut teokset olisivat jotenkin muodostaneet yhteenkuuluvan kokonaisuuden. Teosten ryhmittely yhteisen nimen alle voidaan nähdä ilmaisuna siitä myöhempien peripateetikkojen näkemyksestä, että logiikka on ennemmin filosofian työväline kuin yksi osa sitä, niin kuin stoalaiset katsoivat.[1]

Organonin sisältämien teosten järjestys ei ole kronologinen, vaan systemaattinen, koska alkuperäistä kirjoitusjärjestystä ei voida tietää varmasti. Teoksista Kategoriat ja Tulkinnasta vaikuttavat kuitenkin kuuluvan Aristoteleen varhaisimpiin.[2] Topiikka, Ensimmäinen analytiikka ja Toinen analytiikka liittyvät läheisesti toisiinsa ja viittaavat toisiinsa usein. Aristoteles itse luki Ensimmäisen ja Toisen analytiikan yhdeksi teokseksi nimellä Analytiikat. Sofistiset kumoamiset puolestaan on eräänlainen lisäys Topiikkaan.[1] Näistä Ensimmäinen analytiikka vaikuttaa kirjoitetun Topiikan ja Sofististen kumoamisten jälkeen, kun taas Toinen analytiikka sisältää myös joitakin varhaisempia osia.[2]

Organonin ulkopuolisista Aristoteleen teoksista siihen liittyvät läheisesti Metafysiikka sekä Retoriikka, joka on monin osin riippuvainen Topiikassa esitetyistä näkemyksistä.[1] Organoniin kuuluvien teosten lisäksi Aristoteleen nimiin on laitettu myös muita logiikan alan teoksia.[1] Näitä ovat toinen Kategoriat-niminen teos sekä teokset Jaotteluita, Ongelmista ja Vastakohdista. Näistä neljästä teoksesta on säilynyt nykyaikaan vain katkelmia.

Vaikutushistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hellenistisenä aikana Aristoteleen logiikka hävisi suosiossa stoalaiselle logiikalle. Myöhemmän antiikin aikana useat kommentaattorit kirjoittivat kommentaareja Aristoteleen logiikan alan teoksista. Tätä kautta Organon vaikutti suuresti keskiajan ajatteluun sekä lännessä että arabimaailmassa, kun taas stoalaisen logiikan teokset eivät ole säilyneet nykyaikaan.[1]

Varhaisella keskiajalla suurinta osa Aristoteleen omista teoksista ei kuitenkaan tunnettu lännessä. Teoksista tunnettiin ainoastaan Boëthiuksen latinaksi kääntämät Organoniin kuuluvat teokset Kategoriat ja Tulkinnasta. Muut teokset tulivat tunnetuiksi vasta 1100–1200-luvuilla, jolloin ne käännettiin kreikasta latinaksi.[4] Myöhemmällä keskiajalla kaikki merkittävimmät skolastikot kirjoittivat Organonin teosten kommentaareja. Esimerkiksi Tuomas Akvinolainen, Vilhelm Occamilainen ja Duns Scotus kirjoittivat kommentaareja teokseen Tulkinnasta. Vilhelm ja Duns Scotus kirjoittivat kommentaarit Kategorioihin ja Sofistisiin kumoamisiin. Robert Grosseteste kirjoitti merkittävän kommentaarin Toiseen analytiikkaan.

Uudella ajalla Organonin teoksiin perustuvaa aristoteelista logiikkaa sovellettiin edelleen, mutta Aristoteleen omiin teoksiin viitattiin harvemmin. Francis Bacon julkaisi vuonna 1620 logiikkaa ja tieteellistä päättelyä käsittelevän teoksen Novum Organum (Scientarium), jonka nimi voidaan suomentaa ”(Tieteiden) uusi työkalu”. Tämä viittaa toisaalta Aristoteleen Organon-kokoelmaan ja toisaalta Baconin itsensä kehittämään uuteen tieteelliseen menetelmään.

Aristoteelisen logiikan valtakausi ulottui 1800-luvun jälkimmäiselle puoliskolle saakka. Vielä Immanuel Kant ajatteli, että Aristoteles oli löytänyt logiikan suhteen kaiken, mitä löydettävissä oli.[1]

Osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kategoriat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kategorioiden ensimmäinen sivu Immanuel Bekkerin laitoksesta vuodelta 1837.
Pääartikkeli: Kategoriat

Kategoriat (Κατηγορίαι; Categoriae) käsittelee termien luokittelua. Aristoteleen mukaan kaikki mahdolliset loogisissa väitelauseissa esiintyvät termit voidaan luokitella kymmeneen kategoriaan. Nämä kategoriat ovat:

  1. Substanssi eli olio (Mikä?)
  2. Kvantiteetti (Kuinka monta/paljon?)
  3. Kvaliteetti (Millainen? Mitä ominaisuuksia?)
  4. Suhteessa oleva (Onko merkityksellinen vain suhteessa johonkin muuhun, vai ymmärrettävissä itsessään?)
  5. Paikka (Missä?)
  6. Aika (Milloin?)
  7. Asento (Missä asennossa?)
  8. Jollakin oleminen (Kenellä?)
  9. Tekeminen (Tekee mitä?)
  10. Tekemisen kohteena oleminen (Minkä tekemisen kohteena?)

Voidaan ajatella, että kategoriat luettelevat kaikki mahdolliset kustakin asiasta (ihminen, kappale jne.) kysyttävissä olevat asiat (kysymykset on esitetty suluissa).

Tulkinnasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tulkinnasta

Tulkinnasta (Περὶ ἑρμηνείας; De interpretatione) käsittelee väitelauseiden ominaisuuksia ja loogista muotoa. Se määrittelee perustavanlaatuiset väitelauseiden osat ja muodot, muun muassa:

  • Termit: nimisana (nominaali), teonsana (verbi)
  • Propositiot: väitelause (yksinkertainen, yhdistetty)
  • Kielto (negaatio)
  • Yleistykset
  • Monitulkintaisuus

Käytännössä teos siis kuvaa, millainen väitelause on loogisesti pätevä, eli minkälaisia väitelauseita muotonsa puolesta voidaan yleensäkään käyttää väittelyissä.

Ensimmäinen analytiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ensimmäinen analytiikka

Ensimmäinen analytiikka (Ἀναλυτικὰ πρότερα; Analytica priora) kehittelee syllogistiikkaa loogisen, rationaalisen ajattelun yleiseksi teoriaksi. Teoksessa Aristoteles määrittelee muun muassa seuraavat käsitteet:

  • Premissi
  • Päätelmä eli syllogismi (syllogismi yleensä, täydellinen syllogismi, epätäydellinen syllogismi)
  • Predikointi

Aristoteleen mukaan päätelmässä premisseistä seuraa, eli voidaan johtaa, jotain muuta kuin ne itsessään ovat, siksi että ne ovat sitä mitä ne ovat. Syllogistiset premissit voidaan esittää neljällä tavalla:

AaB (A kuuluu jokaiselle B:lle)
AeB (A ei kuulu millekään B:lle)
AiB (A kuuluu jollekin B:lle)
AoB (A ei kuulu jollekin B:lle)

Klassinen esimerkki Sokrateen kuolevaisuudesta esitettäisiin tällöin seuraavalla tavalla:

A = Sokrates
B = Olla ihminen
C = Olla kuolevainen
CaB       Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia
BaA       Sokrates on ihminen
——
CaA       Sokrates on kuolevainen

Toinen analytiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Toinen analytiikka

Toinen analytiikka (Ἀναλυτικὰ ὕστερα; Analytica posteriora) määrittelee tieteellisen todistamisen, määrittelyn ja muita seikkoja, jotka tekevät tiedosta nimenomaan tieteellistä tietoa (epistēmē). Se siis soveltaa Ensimmäisessä analyytikassa kehitettyä syllogistiikkaa tieteenteoriaan.

Teoksessa Aristoteles esittelee muun muassa seuraavat määrittelyt, vaatimukset ja käsitteet:

  • Tietämisen ja osaamisen eri muodot (epistēmē, gnōsis, tekhnē, ...)
  • Selittävyysvaatimuksen: Asia tiedetään tieteellisesti, kun 1) tiedetään sen syy, ja 2) tiedetään, ettei syy voi olla mikään muu.
  • Aksioomat ja teoreemat: Aksioomat ovat todistamattomia peruslauseita, joiden pohjalta johdetaan logiikan avulla teoreemat.

Topiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Topiikka

Topiikka (Τοπικά; Topica) sisältää Aristoteleen dialektiikan teorian. Lähtökohtana on väittelytilanne, jossa väittelijöistä toinen puolustaa jotain asiaa, ja toinen yrittää kumota vastustajan kaikki argumentit. Aristoteles esittää Topiikassa, että dialektiikan taidon avulla väittelijä voi menestyksekkäästi joko puolustaa tai kritisoida mitä tahansa väitteitä riippumatta siitä, mitä mieltä niistä itse sattuu olemaan.

Teos tarjoaa joukon premissejä, joiden avulla on mahdollista keksiä uskottavia argumentteja joko puolesta tai vastaan. Esimerkiksi väitteiden uskottavuutta lisää niiden tukeutuminen enemmistön ja tunnettujen viisaiden käsityksiin. Vastustajan väitteiden totuutta taas voi testata esimerkiksi kääntämällä ne päinvastoin, ja katsomalla paljastuiko sillä tavalla joku looginen ristiriita tai muu virhe argumentaatiossa.

Sofistiset kumoamiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Sofistiset kumoamiset

Sofistiset kumoamiset (Περὶ σοφιστικῶν ἐλέγχων; Sophistici elenchi) pyrkii esittämään kaikki mahdolliset virhepäätelmät, jotka saattavat esiintyä väittelytilanteessa. Väittelyssä vastustaja tyypillisesti pyrkii luomaan illuusion siitä, että hänen argumenttinsa ovat päteviä ja että hänen päättelynsä etenee loogisesti oikein, vaikka hän tietäisikin olevansa heikoilla. Teoksessa käsitellään myös vastustajan provosointia.

Virhepäätelmät voivat olla joko kielellisiä (jolloin ne ovat myös kielisidonnaisia) tai kielen ulkopuolisia. Esimerkiksi kieleen liittyvä virhepäätelmä voi seurata jonkun sanan tai ilmaisun moniselitteisyydestä, jolloin väitelause ei ole tosi kaikissa tapauksissa. Kielen ulkopuolinen virhepäätelmä taas voi seurata esimerkiksi jotain asiaa ja sen määrettä koskevien asioiden sekoittamisesta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Smith, Robin: Aristotle's Logic The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 14.3.2014. (englanniksi)
  2. a b c d Knuuttila, Simo & Niiniluoto, Ilkka & Thesleff, Holger: "Esipuhe". Teoksessa Aristoteles 1994, s. 5.
  3. Groarke, Louis F.: Aristotle: Logic The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 19.3.2014. (englanniksi)
  4. Canning, Joseph: A History of Medieval Political Thought, 300-1450, s. 126. Psychology Press, 1996. ISBN 041501350X. Teoksen verkkoversio.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aristoteles: Kategoriat. Tulkinnasta. Ensimmäinen analytiikka. Toinen analytiikka. (Katēgoriai. Peri hérmēneias.) Suomentanut ja selitykset laatinut Lauri Carlson. (Analytika protera.) Suomentanut ja selitykset laatinut Simo Knuuttila. (Analytika hystera.) Suomentanut ja selitykset laatinut Juha Sihvola. Teokset I. Helsinki: Gaudeamus, 1994. ISBN 951-662-581-9.
  • Aristoteles: Topiikka. Sofistiset kumoamiset. Suomennokset Juha Sihvola ja Marke Ahonen, selitykset Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila ja Juha Sihvola. Teokset II. Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-804-4.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aristotle: Analytica Priora et Posteriora. Toimittanut David Ross & L. Minio-Paluello. Oxford Classical Texts. Oxford: Oxford University Press. ISBN 9780198145622. Kreikankielinen alkuteksti.
  • Aristotle: Categoriae et Liber de Interpretatione. Toimittanut L. Minio-Paluello. Oxford Classical Texts. Oxford: Oxford University Press. ISBN 9780198145073. Kreikankielinen alkuteksti.
  • Aristotle: Categories. On Interpretation. Prior Analytics. Teoksessa Aristotle's Works. Volume I. Loeb Classical Library 325. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. ISBN 0-674-99359-4. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
  • Aristotle: On Sophistical Refutations. Teoksessa Aristotle's Works. Volume III. On Sophistical Refutations. On Coming-to-be and Passing Away. On the Cosmos. Loeb Classical Library 400. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. ISBN 0-674-99441-8. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
  • Aristotle: Posterior Analytics. Topica. Teoksessa Aristotle's Works. Volume II. Loeb Classical Library 391. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. ISBN 0-674-99430-2. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
  • Aristotle: Topica et Sophistici Elenchi. Toimittanut David Ross. Oxford Classical Texts. Oxford: Oxford University Press. ISBN 9780198145165. Kreikankielinen alkuteksti.
  • Aristotle: The Organon. Toimittanut Roger Bishop Jones. Käännös E. Edghill, A. Jenkinson, G. Mure, W. Pickard-Cambridge. Roger Bishop Jones, 2012. ISBN 1478305622. Teoksen verkkoversio. Englanninkielinen käännös.

Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Patterson, Richard: Aristotle's Modal Logic: Essence and Entailment in the Organon. Cambridge University Press, 2002. ISBN 0521522331.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Organon (englanniksi)

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]