Kommunistinen manifesti

Wikipedia
Ohjattu sivulta Kommunistisen puolueen manifesti
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kommunistisen puolueen manifesti (saks. Manifest der kommunistischen Partei) on Karl Marxin kuuluisin kirjoitus, ja se julkaistiin vuonna 1848.[1] Marx kirjoitti sen Brysselissä Kommunistien liiton julistukseksi, ja se julkaistiin ensi kerran helmikuussa 1848 saksankielisenä Lontoossa, Britanniassa. Manifesti suomennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1906 ja viimeksi vuonna 1998. Marx ei manifestissa kerro millainen kommunistinen yhteiskunta on, hän vain antaa manifestissa "ohjeita" sen luomiseksi.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kommunistisen puolueen manifestin alkuperäisen painoksen kansi.

Kommunistisen puolueen manifesti alkaa:

"Aave kummittelee Euroopassa – kommunismin aave. Kaikki vanhan Euroopan mahdit ovat liittoutuneet pyhään ajojahtiin tätä aavetta vastaan: paavi ja tsaari, Metternich ja Guizot, Ranskan radikaalit ja Saksan poliisit."

Varsinainen asiateksti alkaa:

"Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on ollut luokkataistelujen historiaa – – sortaja ja sorrettu ovat – – käyneet keskeytymätöntä taistelua – – mikä joka kerta on päättynyt joko yhteiskunnan vallankumoukselliseen uudistamiseen tai taistelevien luokkien yhteiseen häviöön."

Esimerkkeinä sortajista ja sorretuista eri aikakausina mainitaan vapaat ja orjat, patriisit ja plebeijit, paronit ja maaorjat sekä ammattikuntien mestarit ja oppipojat. Näillä oli kuitenkin vain historiallista merkitystä, sillä Marxin omana aikana kaikkia aikaisempia tärkeämmäksi olivat hänen mukaansa tullut porvariston ja proletariaatin väliset ristiriidat.

Neliosainen Kommunistisen puolueen manifesti toteaa ”kommunismin” nousseen yleiseksi herjasanaksi ja ilmoittaa että manifestin tarkoituksena on tehdä selväksi kommunistien näkemykset.

Osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

I osassa ”Porvarit ja proletaarit” todetaan aluksi: ”Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on ollut luokkataistelujen historiaa.” Sen jälkeen kuvataan ”porvarillisen yhteiskunnan” ja proletariaatin kehitystä sekä lopuksi ennustetaan: ”Porvariston häviö ja proletariaatin voitto ovat yhtä väistämättömiä.”

II osassa ”Proletaarit ja kommunistit” määritellään kommunistit proletariaatin puolueeksi ja käydään läpi kommunisteja vastaan esitetyjä syytöksiä. II osan lopussa manifesti esittää myös kymmenen kohdan ohjelman proletariaatin toteutettavaksi sen saavutettua poliittisen herruuden.

  1. Maaomaisuuden pakkoluovutus ja maankoron käyttö valtion menoihin.
  2. Korkea progressiivinen vero.
  3. Perintöoikeuden lakkauttaminen.
  4. Kaikkien emigranttien ja kapinallisten omaisuuden takavarikoiminen.
  5. Luoton keskittäminen valtion käsiin kansallispankin kautta, jolla on valtion pääoma ja ehdoton yksinoikeus.
  6. Kulkulaitosten keskittäminen valtion käsiin.
  7. Valtion tehtaiden ja tuotannonvälineiden lisääminen, maan raivaaminen viljelykseen ja maiden parantaminen yhteisen suunnitelman mukaisesti.
  8. Samanlainen työvelvollisuus kaikille, teollisuusarmeijain muodostaminen varsinkin maanviljelyä varten.
  9. Maanviljelyn ja teollisuuden harjoittamisen yhdistäminen; toiminta maaseudun ja kaupungin välisen eroavuuden poistamiseksi vähitellen.
  10. Kaikkien lasten yhteiskunnallinen ja maksuton kasvatus. Lasten tehdastyön poistaminen nykyisessä muodossaan. Kasvatuksen yhdistäminen aineelliseen tuotantoon jne. jne.

Yllä olevista vaatimuksista Marx kirjoittaa tosin jo vuoden 1872 esipuheessaan: ”Tämän kohdan tulisi nykyisin kuulua monessa suhteessa toisin. – – Tämä ohjelma on nykyään paikoitellen vanhentunut.”

III osa ”Sosialistinen ja kommunistinen kirjallisuus” arvostellaan tuolloisista sosialistisista suuntauksista ja kirjoituksista niitä, joita Marx ja Engels pitivät virheellisinä. Kristillisestä sosialismista manifesti toteaa: ”Kristillinen sosialismi on vain se vihkivesi, jolla pappi siunaa ylimyksen kurkun.” Pikkuporvarilliseksi sosialismiksi manifesti sanoi sellaista sosialistista ajattelua, joka vaati paluuta menneisyyden tuotantosuhteisiin ja ammattikuntalaitokseen. Manifesti arvosteli myös Pierre-Joseph Proudhonin yksilöanarkismia. Utopistista sosialismia manifesti piti hyvin tehottomana.

IV osassa ”Kommunistien suhde erilaisiin oppositiopuolueisiin” todetaan kommunistien toimivan yhdessä eräiden kirjoitusajankohdan sosialististen ja tasavaltalaisten liikkeiden kanssa mutta esittävän avoimesti näkemyksensä ja pyrkimyksensä kommunistiseen vallankumoukseen. Manifestin viimeisissä lauseissa julistetaan:

"Vaviskoot vallassa olevat luokat kommunistisen vallankumouksen edessä. Proletaareilla ei ole siinä muuta menetettävää kuin kahleensa. Voitettavana heillä on koko maailma. Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!"

Manifestin viimeinen lause tuli myöhemmin tunnetuksi Neuvostoliiton tunnuslauseena.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka manifesti julkaistiin vain päiviä Euroopassa alkaneen vuoden 1848 vallankumousaallon alkamisen jälkeen, sen välitön vastaanotto jäi hyvin vaisuksi. Teoksesta otettiin vain yksi saksankielinen painos vuonna 1848, eikä vallankumousten alettua Pariisissa, Wienissä ja Berliinissä manifestin käännösprojektit edenneet. Marx itse totesi päätoimittamassaan Neue Rheinische Zeitungissa, että toiveet proletariaatin ryhmittymisestä vallankumoukselliseksi luokaksi olivat ennenaikaisia.[2]

Aina 1870-luvulle asti Manifesti tunnettiin lähinnä vain saksankielisessä maailmassa, ja sielläkin vain heikosti. Kun 1870-luvulta lähtien sosialistipuolueiden määrä ja koko alkoivat kasvaa, levisivät samalla uudet painokset Kommunistisen puolueen manifestista useilla eri kielillä. Vuoteen 1914 mennessä painoksia oli jo useita satoja.[2]

Kommunistisen puolueen manifesti nousi erityiseen merkitykseen Lokakuun vallankumouksen 1917 jälkeisessä maailmassa, jossa riitti kommunisteja, jotka olivat valmiita ja halukkaita toteuttamaan vallankumouksen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Briggs, Asa (päätoim.): Ratkaisun hetket: 100 tapahtumaa, jotka muuttivat maailmaamme, s. 234–237. Perustuu englanninkieliseen teokseen When, where, why and how it happened. Helsinki: Valitut palat, 1995. ISBN 951-584-073-2.
  • Stedman Jones, Gareth: ”Introduction”, The Communist Manifesto, s. 3–187. Englanti: Penguin Books, 2002. ISBN 978-0-140-44757-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 38. Otava, 2004.
  2. a b Gareth Stedman Jones, s. 14–17.
  3. Gareth Stedman Jones, s. 22.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marx, Karl & Engels, Friedrich: Kommunistisen puolueen manifesti. (Manifest der kommunistischen Partei, 1848.) Työväenliikkeen tietokirjoja. 6. painos (1. painos 1963). Helsinki: Kansankulttuuri, 1976. ISBN 951-615-024-1. Suomennos verkossa.
  • Marx, Karl & Engels, Friedrich: Kommunistinen manifesti. (Manifest der kommunistischen Partei, 1848.) Suomentaneet Juha Koivisto, Markku Mäki ja Timo Uusitupa. Johdanto: Eric Hobsbawm. Johdanto englanninkielisestä teoksesta The communist manifesto: A modern edition, 1998. Tampere: Vastapaino, 1998. ISBN 951-768-016-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]