Vertaistuotanto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vertaistuotanto (engl. peer production) on tuotantoa, jonka perustana on toimijoiden epähierarkkisesti organisoituva yhteistyö. Vertaistuotannon edellytyksenä toimivat yhteisresurssit eli commonsit, jollaisia voivat olla esimerkiksi vapaat tietovarannot tai yhteiset luonnonvarat. Konkreettisimmillaan vertaistuotantoa on toteuttu avoimen lähdekoodin ohjelmissa ja Wikipediassa.

Teoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Christian Siefkes määrittelee artikkelissaan The Commons of the Future[1] vertaistuotannolle viisi keskeistä elementtiä, jotka ovat:

  1. jäsenten motivaatio tehdä palveluksia yhteisönsä eteen
  2. tuotannon määrittyminen tarpeiden mukaan ja vertaistuotteiden jaettu luonne
  3. tuotteiden riittävyyden varmistaminen
  4. työnjaollisten ongelmien ja ristiriitojen ylittäminen, kuten vähemmän haluttujen tehtävien kiinnostavuus
  5. globaalit ja paikalliset intressit sekä verkostojen yhteistyön muotoutuminen

Slovenialainen filosofi Slavoj Žižek on jakanut commonsit kolmeen resurssiulottuvuuteen, jotka ovat ekologinen, sosiaalinen ja verkostollinen. Žižek kannustaa puolustamaan yhteisresursseja, koska hän arvioi näistä resursseista jokaisen olevan uhattuna ympäristökriisin, sosiaali- ja terveyspalveluiden heikon saatavuuden ja tiedon rajaamisen vuoksi[2].

Selvityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa vertaistuotantoa ovat tutkineet ja selvittäneet mm. Sitra[3] ja Ajatuspaja e2[4] valtioneuvoston kanslian tilaamana. Molemmissa raporteissa vertaistuotanto nähtiin mahdollisuutena kehittää erityisesti palvelutuotantoa käyttäjälähtöisempään suuntaan ja parantaa yhteisöllisyyttä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. (englanniksi)[1] Siefkes, Christian (2009). The Commons of the Future. The Commoner. Luettu 19.6.2012
  2. (englanniksi)[2] Zizek, Slavoj 2009. How to Begin from the Beginning. New Left Review 72. 2009. Luettu 18.6.2012
  3. [3] (Arkistoitu – Internet Archive) Sitra 2010. Suomen elinvoiman lähteet. Luettu 18.6.2012
  4. [4][vanhentunut linkki] E2 2010. Perusselvitys vertaistuotannosta. Luettu 18.6.2012