Talonpoikaissota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Talonpoikaissota on nimitys Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella vuosina 15241525 tapahtuneelle kapinalliselle liikehdinnälle.

Leviävä uskonpuhdistusliike aikaansai myös laajaa levottomuutta Saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueen talonpoikien keskuudessa. Talonpoikien liikehdintä oli merkittävää varsinkin siinä mielessä, että he muodostivat valtakunnan väestöstä kolme neljäsosaa.[1] Jo aiemmin feodaaliruhtinaat olivat pyrkineet hallitsemiensa alueiden yhtenäistämiseen, mikä oli rajoittanut talonpoikien oikeuksia. Kapinointia ja liikehdintää oli nähtävillä paikallistasolla jo 1300-luvulla, mutta uskonpuhdistus ja Lutherin ajatukset kristityn vapaudesta toivat niihin uusia sävyjä.[1] Vuosina 1524-1525 syntyi laajamittaista liikehdintää, joka sai pian vallankumouksellisia piirteitä. Liikehdintään liittyi myös aateliston ja porvariston edustajia.[1]

Talonpoikaissotana tunnetun protestiliikkeen taustalla piili useita uskonpuhdistukseen liittyviä ajatuksia. Uskonpuhdistaja ja radikaali teologi Thomas Müntzer vaikutti paljolti siihen, että talonpojat uskoivat taistelevansa tasa-arvoisen "Jumalan valtakunnan" puolesta.[1] 1525 julkaistiin Schwabenin talonpoikien kaksitoista artiklaa -nimellä tunnettu julistus. Siinä vaadittiin osin uskonnollisin perusteluin metsästystä, puunhakkuuta ja kalastusta vapautettavaksi rajoituksista.[1] Samoin kymmenyksinä kerättävän verotuksen ja maaorjuuden poistaminen olivat vaatimuslistalla.[1] Minkäänlaisia neuvotteluja ei kuitenkaan käyty.

Ruhtinaat ja maanomistajat kävivät talonpoikia vastaan omilla joukoillaan, joiden varustelu ja organisointi oli huomattavasti kapinaliikettä korkeammalla tasolla. Kapina tukahdutettiin, ja arviolta 100 000 kapinaan osallistunutta talonpoikaa teloitettiin.[1] Kapinoinnin jälkiseurauksena ruhtinaiden suhtautuminen Lutheriin viileni, sillä he pitivät tätä yhtenä syyllisenä levottomuuksiin.[1] Luther puolustautui syytöksiä vastaan. Vielä kapinan alussa hän oli yrittänyt ottaa maltillista kantaa tilanteeseen, mutta väkivaltaisuuksien lisääntyessä hän oli kehottanut ruhtinaita kaikin tavoin kukistamaan kapinaliikkeen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6515-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan s. 31

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]