Neuvostopartisaanit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Neuvostopartisaaneja Valko-Venäjällä 1943.
Saksalainen teloitusryhmä työssään.
Teloitusryhmän johtaja viimeistelemässä.

Neuvostopartisaanit olivat vastarintaliikkeen jäseniä, jotka taistelivat Neuvostoliiton puolella akselivaltoja ja sen myötäsotijoita vastaan toisessa maailmansodassa.

Saksan vastaisen Neuvostovastarintaliikkeen muodostaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Partisaanisodan ohjelma oli hyväksytty Neuvostoliiton Kansankomissaarien neuvostossa ja kommunistipuolueessa 29. heinäkuuta, 1941[1]. Partisaanijoukot tuli muodostaa Saksan valtaamilla alueilla. Josif Stalinin pitämässään radiopuheessa 3. elokuuta 1941 mainitsi rajoittamattoman sodankäynnin poltetun maan taktiikan, jossa saksalaisille ei jätettäisi mitään toimivia rautateitä, teitä, tietoliikenneyhteyksiä, siltoja, varastoja ja rakennuksia. Stalin kehotti kansaa rintaman takaiseen sissisotaan eli partisaanisodan käyntiin. Adolf Hitler puhui 16. elokuuta, 1941 ja mainitsi, että kaikenlainen saksalaisten vastustaminen rangaistaisiin teloittamalla. Neuvostopartisaanit taistelivat Saksan rintaman selustassa Valko-Venäjällä, Ukrainassa, Baltian maissa, Venäjällä ja Puolassa.

Partisaaniyksikköjen kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostopartisaanien järjestyessä ja sodan kestäessä yksiköiden koko kasvoi. Alueista ja ajankohdasta riippuen yksiköt saattoivat olla pieniä, mutta suurimmat koostuivat useista tuhansista miehistä. Saksalaisten tiedustelun ja havaintojen mukaan partisaaniyksiköiden kokoonpanot noudattivat seuraavaa kaavaa: [2]

Harhautus- ja häirintäryhmiä, vahvuus 3–10 henkeä
Taisteluosastoja, vahvuudeltaan 75–100 henkeä. Osastot oli jaettu 2–3 komppaniaan, jotka oli jaettu 2–3 joukkueeseen.
Pataljoonia, rykmenttejä, joko erillisiä tai suurempiin yksiköihin kuuluvia
Prikaateja, joiden vahvuus oli useita satoja
Divisioonatason päämaja, joka komensi useita suuria partisaaniosastoja
Armeijakunnan päämaja, jonka alaisuudessa oli tietty määrä prikaateja tai rykmenttejä
Useiden tuhansien vahvuisia yksiköitä, joiden kokoonpano ja taistelukyky vaihteli
Tiedustelu- ja maastotiedusteluosastoja
Tiedustelupäämajoja, joissa analysoitiin kerättyjä tietoja

Lisäksi partisaaneilla oli omat viestiorganisaationsa, pioneeriyksiköitä, ratsuväkiosastonsa ja joskus jopa tykistöä ja panssarintorjuntatykistöä. Myös ilmateise tapahtuvasta huollosta vastasi oma organisaationsa.[2]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sydir Kovpakin osastoon kuuluneita naispartisaaneja.

Saksalaisten mukaan heihin kohdistuneen partisaanitoiminnan strateginen tarkoitus oli aiheuttaa mahdollisimman paljon haittaa miehittävälle osapuolelle. Kohteina olivat joukkojen lisäksi infrastruktuuri, kollaboraattorit, huolto, taistelukalusto ja tuotanto.[2]

Saksalaisten käytössä ollutta infrastruktuuria pyrittiin heikentämään monin tavoin. Siltoja, teitä ja rautateitä tuhottiin räjäyttämällä. Viestintäyhteyksiä häirittiin erityisesti katkaisemalla puhelinkaapeleita ja kaatamalla tolppia. Yksittäisten kuljettajien kimppuun hyökättiin näiden ollessa liikkeellä tai lepopaikoilla. Suuria iskuja ja hyökkäyksiä kohdistettiin saksalaisjoukkojen lisäksi heidän huoltojuniinsa, lentokentille, päämajoihin sekä ammus- ja huoltovarikkoihin.[2]

Kollaboraattoreita terrorisoitiin. Yön turvin monia vihollisen kanssa yhteistyötä tehneitä tai heidän kanssaan veljeilleitä ammuttiin. Vastaavilla ja muilla keinoilla pyrittiin estämään paikallisia värväytymästä saksalaisten tukijoukoiksi. [2]

Neuvostopartisaanit Suomen rintamalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Partisaanien joukkojen vahvuus oli arviolta 5 000 partisaania Suomen rintamalla, vaikkakin joukkojen tavallisin vahvuus oli 1 500–2 300 partisaania. Suomalaisvaltauksen alkaessa Karjalassa 24 000 paikallista etnistä venäläistä (ainakin puolet heistä) oli sijoitettu internointi- ja työleireille ja 4 000–7 000 henkilöä heistä kuoli, useimmat nälkään kevään ja kesän 1942 aikana[3]. Myös erottelu koulutuksessa ja terveydenhoidossa karjalaisten ja venäläisten välillä aiheuttivat katkeruutta venäläisväestön keskuudessa. Nämä tehdyt toimet saivat paikallisen etnisen venäläisväestön hyväksymään partisaanien hyökkäykset.[4] Neuvostopartisaanit suorittivat jatkosodan aikana yhteensä 45 iskua suomalaisiin kyliin ja yksittäisiä henkilöitä vastaan. Lisäksi hyökättiin yksittäisiä ajoneuvoja ja ajoneuvosaattueita vastaan. Suomalaisia siviilejä surmattiin yhteensä 181 henkeä.[5]

Kesällä 1942 käytiin Itä-Karjalan partisaanitaistelu jossa Suomen miehittämän Itä-Karjalan alueelta kootut miehet ja naiset muodostivat 1. Partisaaniprikaatin. Sen jäsenistä monet olivat vakaumuksellisia kommunisteja ja komsomoleja. Prikaatin tarkoituksena oli suorittaa mittavia tuhoamistehtäviä suomalaisten selustan komentopaikoissa ja huoltokeskuksissa. Se ei onnistunut alkuperäisessä tavoitteessaan mutta suomalaiset joutuivat verisiin taisteluihin prikaatia jäljittäessään.

Yksi raaimmista partisaanihyökkäyksistä tapahtui Lämsänkylässä, Kuusamossa 18. heinäkuuta, 1943, jossa partisaanit iskivät yksinäiseen taloon ja tappoivat seitsemän siviiliä, joukossa oli kuuden kuukauden ikäinen lapsi ja kolmen vuoden ikäinen lapsi, ennen pakenemistaan[6].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Neuvostopartisaanit.
  1. Central Committee of the USSR Communist Party (Bolshevik)
  2. a b c d e United States War Department, Stephen E. Ambrose: Handbook on German military forces. LSU Press, 1995. ISBN 0807120111. s.257-258
  3. toward Victory, the repulic of Karelia (10.8 2006), The Ministry of Education and Science of the Russia Federation,National Delphi,Council of Russia.
  4. Laine,Antti: "Suur-Suomen kahdet kasvot", 1982, ISBN 951-1-069470, Otava
  5. Tyyne Martikainen, Kalevi Loisa, Meimi Mäntyniemi 2002,2004, 20
  6. Viheriävaara, Eino, 1982 "Partisaanien jäljet", Oulun Kirjakustannus Oy. ISBN 9519939679