Salmisaari
Salmisaari (ruots. Sundholmen) on Helsingin pienalue, joka kuuluu Länsisataman kaupunginosan Ruoholahden osa-alueeseen.
Salmisaari (aikaisemmin nimeltään Tammasaari, ruots. Märrholmen) sijaitsee Helsinginniemen länsipuolella. Se liitettiin Länsisataman varhaisaikoina maantäytön avulla kiinteäksi osaksi kantakaupunkia. Salmisaaren pienalue on saanut nimensä tästä saaresta.
Vuodesta 1953 lähtien Salmisaaressa on toiminut Helsingin Energian omistama Salmisaaren voimalaitos. Lisäksi siellä on esimerkiksi Altian toimitiloja. Saman talon toinen puoli toimii Helsingin oikeustalona.
Uudisrakentaminen[muokkaa]
Salmisaaren entisen voimalan hiilivarastoalueelle Länsiväylän välittömään läheisyyteen on rakennettu muun muassa Varman toimitalo, muita toimistotiloja ja liikuntatalo[1].
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Torni toisensa jälkeen kohoaa Salmisaaren kivihiilikasan paikalle, Helsingin Sanomat 6.8.2007, A8
Sivulta puuttuu