Maailma kylässä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kimmo Pohjonen -kluster Maailma kylässä -festivaalilla.
Festivaalitunnelmaa Helsingin Kaisaniemessä toukokuussa 2008.

Maailma kylässä -festivaali (World Village Festival) on Suomen suurin monikulttuurisuustapahtuma, joka järjestetään Helsingissä Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla toukokuun lopussa. Festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1995. Aiemmin tapahtuma järjestettiin joka toinen vuosi, vuodesta 2005 lähtien joka vuosi. Tapahtuman suurin järjestäjä on Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa.

Festivaalin ohjelmaan kuuluu musiikkia etnomusiikista tavalliseen pop- ja rock-musiikkiin, sekä tanssia, teatteria, kirjallisuutta ja ruokaa eri puolilta maailmaa. Tämän lisäksi festivaaliin sisältyy asiapitoista ohjelmaa ja näyttelyitä liittyen monikulttuurisuuteen, globalisaatioon ja kehitysyhteistyöhön. Mahdollisuuksien tori järjestetään samassa yhteydessä.

Festivaali kuuluu Finland Festivals -tapahtumiin. Maailma kylässä -festivaalin järjestämiseen osallistuu vuosittain valtava joukko vapaaehtoisia. Vapaaehtoiset työskentelevät mm. kuljettajina, rakentajina, infopisteessä, kyläkaupassa, roskaryhmässä sekä jakelutehtävissä. Festivaali on kävijöille ilmainen. Lokakuussa 2013 Finland Festivals valitsi Maailma kylässä -tapahtuman Vuoden festivaaliksi 2014.[1]

Vuoden 2013 Maailma kylässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Festivaali järjestettiin 25.–26. toukokuuta 2013. Kävijöitä oli arviolta 85 000.[2] Festivaalin pääteemana oli ihmisoikeudet ja maantieteellisenä painopisteenä Kaakkois- ja Itä-Aasia. Esiintymässä oli runsaasti aasialaisia yhtyeitä (esimerkiksi kiinalainen Hanggai) ja paljon suomalaisia esiintyjiä kuten Kuukumina, Ismo Alanko, PMMP, Don Johnson Big Band, Diandra, Kuningasidea, Johanna Juhola & Reaktori, Aino Venna ja Fröbelin palikat.

Vuoden 2012 Maailma kylässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

13. kerran järjestetty festivaali pidettiin 26.-27. toukokuuta. Paikalla kävi 105.000 ihmistä. Esiintyjinä olivat mm. Jukka Poika & Sound Explosion Band, Kabbalah, Kel Assouf, Kara Collective, Ethnopolis, El Gafla feat. Asa, Natacha Atlas, Perrozompopo, The Irrationals, Sabreena Da Witch, Mariem Hassan, Blick Bassy, Yemen Blues, Gracias feat. Noah Kin, The Northern Governors, Atlético Kumpula, Liljan Loisto, Ville Leinonen, Paula Koivuniemi ja Kari Peitsamo & Risto Ylihärsilä.

Vuoden 2011 Maailma kylässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2011 12. kerran järjestetty festivaali pidettiin 28.-29. toukokuuta. Paikalla kävi 70 000-80 000 ihmistä.[3] Esiintyjinä olivat mm. Vusi Mahlasela, Tony Allen & Jimi Tenor, Yona, Uusi Fantasia, Signmark, Pertti Kurikan Nimipäivät feat ja Pelle Miljoona.[4]

Maailma kylässä 2011 festivaalien yksi paneelikeskusteluista. Kuvassa vasemmalta oikealle: Maria Lohela (ps), Pertti Salolainen (kok), Aila Paloniemi (kesk), Erkki Tuomioja (sd). Puheenjohtajana tilaisuudessa oli toimittaja Johanna Korhonen (ei kuvassa).

Vuoden 2010 Maailma kylässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 11. kerran järjestetty festivaali pidettiin 29.-30. toukokuuta. Esiintyjinä olivat mm. ChocQuibTown, Mad Juana, Quique Neira, A Moving Sound, UrJazz feat. Kalevi Louhivuori, Anna Puu, Anneli Saaristo, Manna ja Aiyekooto and his Afrobeat International ja Lyra All Stars.

Vuoden 2009 Maailma kylässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2009 Maailma kylässä järjestettiin 23.-24.5. Paikalla oli noin 400 näytteilleasettajaa ja myyjää sekä yli 40 etnistä keittiötä. Festivaali oli järjestyksessään kymmenes ja esityksiä oli noin 100. Festivaali teki yhteistyötä klubien järjestelyssä Clube Brasilin ja Funky Elephant -festivaalin kanssa. Koko festivaaliohjelmisto Musiikkiesiintyjiä:

Vuoden 2008 Maailma kylässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2008 Maailma kylässä järjestettiin 24.-25.5. Paikalla oli n. 400 näytteilleasettajaa ja myyjää sekä n. 40 etnistä keittiötä. Festivaali oli järjestyksessään yhdeksäs.

Musiikkiesiintyjiä olivat mm.

  • Barbara Hendricks (USA)
  • John McGregor (Suomi)
  • Dissidenten (GER/MAR)
  • Sol y Lluvia (CHI)
  • Iolanta Savva (MDA)
  • Norlan Leygonier Santana (CUB)
  • CariBianca Goes Big Band
  • Lepakkotiimi (Suomi)
  • Les Boukakes (FRA)
  • Alamaailman Vasarat (Suomi)
  • Trio Taika -valoshow (Suomi)
  • Barbara Hendricks (USA/SWE)
  • Värttinä (Suomi)
  • M4 (NAM/FIN)
  • Tango Siboney (BOL/FIN)
  • Mamani Keita & Nicolas Repac (MLI/FRA)
  • Lastenmusiikkiorkesteri Amura (Suomi)
  • Momo Cat & Groundsound Band feat. Jhikoman (FRA/MAR/TAN/FIN)
  • Valravn (DEN)
  • DJ Svengali

Vuoden 2007 Maailma kylässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2007 Maailma kylässä järjestettiin 26.-27.5. Paikalla oli 400 näytteilleasettajaa ja myyjää sekä yli 40 etnistä keittiötä. Rauhanjärjestöt esittäytyivät yhdessä Rauhankylä-alueella, sen merkeissä että ensimmäinen suomalainen rauhanjärjestö perustettiin 100 vuotta sitten 1907.

Musiikkiesiintyjiä olivat mm.

  • Ska Cubano (Kuuba-Jamaika-UK)
  • il Murran (Kenia)
  • La Sarita (Peru)
  • Babylon Circus (Ranska)
  • Esther Bertram & Marlon Klein (Australia-Saksa)
  • Ranferí Aguilar (Guatemala),
  • Gjallarhorn (Suomi-Ruotsi)
  • Kari Tapio
  • Ourvision 2007 voittaja
  • The Valkyrians
  • All of Us
  • Olavi Uusivirta with Friends – In the Spirit of Woodstock
  • Silverio mi Son & Salsa de Cuba (Kuuba-Suomi)
  • Jimmie Lawson & Hannah Wilson with Gospel Jubilee Train (USA-UK-Kuuba-Sambia-Senegali-Suomi)
  • Zarkus Poussa
  • Yrjänä Sauros & Frank Boyle: Miittinki (Suomi-USA)
  • Herra Heinämäen Lato-orkesteri

Vuoden 2006 Maailma kylässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2006 Maailma kylässä järjestettiin 27.-28.5. Paikalla oli 400 näytteilleasettajaa ja myyjää sekä yli 40 etnistä keittiötä. Festivaali on järjestyksessään seitsemäs ja siellä vieraili mm. presidentti Tarja Halonen.

Musiikkiesiintyjiä olivat mm.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaasan Kehitysmaaseurassa keksittiin 1980-luvun puolivälissä idea kansalaistoiminnan esittelyyn. Näin syntyivät Mahdollisuuksien torit, jotka pian levisivät ympäri Suomea. Helsingin Mahdollisuuksien torista kasvoi ensimmäinen täysmittainen Maailma kylässä -festivaali vuonna 1995.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maailma kylässä on vuoden festivaali 3.10.2013. HS.fi. Viitattu 3.10.2013.
  2. Historia Maailma kylässä. Viitattu 3.10.2013.
  3. Kymmeniä tuhansia kävi Maailmalla kylässä 29.5.2011. YLE Uutiset. Viitattu 30.5.2011.
  4. Maailma kylässä -festivaalilla vieraili 70-80 000 kävijää 29.5.2011. Maailma kylässä. Viitattu 30.5.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]