Mimi ja Kuku
Mimi ja Kuku on vuonna 2003 perustettu Suomea kiertävä lasten musiikkiteatteriduo, jonka esitysten pohjalta on tehty myös TV-sarja.[1] Duon muodostavat Mimi-tyttöä esittävä lastenmuusikko ja säveltäjä Majka Nurminen sekä Kuku-leijonaa esittävä lastenesiintyjä ja klovni Anna Kulmala, jotka ovat myös Tamperelaisen osuuskunta TeatteriTaikaSirkuksen perustajajäseniä.[2][3] Kaksikko on aikaisemmin tehnyt vastaavia esityksiä myös Tomu ja Romu -nimellä.[2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Musiikkiteatteriesitys
Mimin ja Kukun esitykset ovat lämminhenkisiä ja niissä pyritään ottamaan lapsiyleisö mukaan Mimi-tytön ja Kuku-leijonan leikkeihin heti alusta alkaen. Tämän lisäksi esityksen kulku joustaa lasten reaktioiden mukaan, esimerkiksi osa lauluista valitaan suurta pehmonoppaa heittämällä ja osa laulujen pulmatilanteiden ratkaisuista tulee lapsilta. Mimi ja Kuku -esityksen vuorovaikutteisen luonteen takia lasten pyöriminen Kulmalan ja Nurmisen jaloissa leikkien aikana on myös luontevaa. [4]
Mimi & Kuku -duon toiminnan kantavana periaatteena on Nurmisen ja Kulmalan mukaan lapsen oman ajattelun ja mielikuvituksen aktivoiminen osallistavan teatterileikin ja musiikin keinoin. Toiminnan tavoitteena on heidän mukaansa vahvistaa lapsen itsetuntoa sekä eläytymis- ja empatiakykyä satumaailmassa seikkaillen ja erilaisia kiipeliin joutuneita satuystäviä auttaen. Koko Mimin ja Kukun ohjelmisto on luotu yhdessä heidän ohjaamiensa lasten kanssa.[1][2][4] Mimin ja Kukun esitykset ovat olleet suosittuja, sillä esimerkiksi Turun Seikkailupuiston vuosien 2008 ja 2009 näytökset ovat kaikki olleet loppuunmyytyjä.[5]
[muokkaa] Televisiosarja
Nurminen ja Kulmala ovat myös tehneet vuonna 2008 Pikku Kakkosen sunnuntai- ja perjantaiaamuihin 20-osaisen, neljävuotiaille ja sitä nuoremmille lapsille suunnatun Mimi ja Kuku -televisiosarjan. Sen tavoitteena on saada lapsi laulamaan ja liikkumaan Mimi-tytön ja Kuku-leijonan johdolla. Kuten musiikkiteatterissakin, Majka Nurminen näyttelee sarjassa Mimiä ja Kukua näyttelee Anna Kulmala. Molemmat ovat toimineet sarjan käsikirjoittajina, vain ohjelman laulut ovat yksin Nurmisen tekemiä. [2] TV-sarjan lavastaja on Marjaana Pirskanen, puvustaja Jaana Aro, maskeeraaja Johanna Vänttinen, ohjaaja Johanna Smith ja tuottaja Teija Ryösä.
Sarja sisältää lähes kuusikymmentä leikkiä ja laulua. Ohjelman tarkoitus on Nurmisen ja Kulmalan mukaan aktivoida lasta ja tuottaa pienelle katsojalle onnistumisen elämyksiä ja tätä kautta vahvistaa hänen itsetuntoaan ja rohkeuttaan opetella uusia asioita. Ohjelmassa tärkeitä osioita ovat jaksosta toiseen toistuvat rutiinit, lorut ja laululeikit. Vaikka kohdeyleisöön kuulumattomia aikuisia katsojia toisto voi ärsyttää, on toisto tärkeää pienimmille lapsille suunnatuissa ohjelmissa. Toisto tekee asioista tutumpia ja lapselle helpompia ymmärtää.[6]
Sarjan jokainen osa seuraa samaa peruskaavaa, jonka osioiden sisältö vaihtelee jaksosta toiseen. Jakso alkaa aamulaululla, jossa lapsi kutsutaan mukaan aamuleikkiin. Mimin ja Kukun aamupuuhia seuraa tehtävälaulu, jolla virittäydytään Tehtävä-osioon. Tehtäväosiossa tutustutaan lukuihin, muotoihin ja väreihin. Kuku- leijonan arvuuttelulaulu johdattaa auttamis-osioon ja Taikalaatikon yllätykseen. Auttamis-osiossa opetellaan myötäelämisen taitoja ja pelastetaan pulaan joutuneita ystäviä leikkien ja laulaen. Taikalaatikosta ilmestyy aina uusi autettava ja vaihtuva pieni lorulaulu. Musiikkiruletti-osio sisältää kuusi vaihtuvaa laululeikkiä, joissa mm. soitetaan ilmakitaraa, opetellaan pitämään kiinni omasta mielipiteestä, leikitään erilaisia eläimiä,leivotaan kakku ja siivotaan. Ohjelmaan sisältyy myös lapsi-inserttejä, joiden on osaltaan tarkoitus kannustaa katsojaa osallistumaan leikkiin.
Ohjelman lavasteiden ja puvustuksen kirkkaat väripinnat on suunniteltu varta vasten pieniä lapsia ajatellen. Hahmot ovat vahvasti tyypiteltyjä ja ilmaisu tarkoituksellisen suurta.[4][6]
[muokkaa] Diskografia
- Tomuromurock (2006)
- Timantti (2009, yhteistyössä World Visionin kanssa)[4]
- Aurinko (2010) AXR music
- Mimi ja Kuku DVD 1-2 (2011) Yle
[muokkaa] Lähteet
- ↑ a b Majka Nurminen ja Anna Kulmala: Mimi ja Kuku Viitattu 15.3.2009.
- ↑ a b c d Majka Nurminen ja Anna Kulmala: Andy ja Majka Viitattu 15.3.2009.
- ↑ Osk TeatteriTaikaSirkus Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä (YTJ). Viitattu 16.3.2009.
- ↑ a b c d Nata Varis: Pikku Kakkosesta tutut Mimi & Kuku piipahtivat Valkossa. Loviisan Sanomat, 21.11.2008, s. 22-23. Artikkelin verkkoversio (jpg) Viitattu 15.3.2009.
- ↑ Kevätuutta Seikkailupuistossa. Turun Sanomat, 21.1.2009. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.3.2009.
- ↑ a b Marianne Mäkitalo: Uudestaan, uudestaan - Toisto lastenohjelmissa voi kiristää vanhempien hermoja. Turun Sanomat, Treffi-liite, 21.1.2009. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.3.2009.
Tätä sivua ei ole