Flow Festival

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Flow Festival
Tyyppi Musiikkifestivaali
Tapahtumapaikka Suvilahti
Paikkakunta Suomen lippu Helsinki
Ensimmäisen kerran 2004
Kävijöitä 57 500 (2014)[1]
Järjestäjä Flow Festival Oy

Flow Festival (lyhyemmin Flow) on Helsingin Suvilahdessa järjestettävä kaupunkikulttuuri- ja musiikkifestivaali. Vuonna 2013 festivaalilla oli yli 60 000 kävijää.[2]

Musiikki Flow Festivalilla on monipuolista kattaen genrejä indierockista ja maailmanmusiikista runsaaseen DJ-tarjontaan sekä klubimusiikkiin. Musiikkitarjonnan lisäksi Flow Festival on perinteisesti panostanut vahvasti myös visuaaliseen taiteeseen ja kaupunkikulttuuriin.

Flow Festival on palkittu Musiikki & Median Industry Awards Gaalassa vuoden festivaalina yhteensä neljä kertaa vuosina 2009, 2011, 2012 ja 2013.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

!!!-yhtyeen Nic Offer Flow Festivalilla vuonna 2007.

Flow Festivalin perusti Tuomas Kallio ja tämän yhteistyökumppanit helsinkiläisestä Nuspirit Helsinki -kollektiivista vuonna 2004. Perustajien päämääränä oli tarjota jotain uutta suomalaiselle musiikki- ja kaupunkitapahtumien kentälle. Flow Festival on järjestetty perustamisvuodesta lähtien joka elokuu. Ensimmäinen festivaali järjestettiin VR:n makasiineilla. Vuodesta 2007 lähtien Flow on järjestetty Helsingin Suvilahden teollisuusalueella.

Yli kymmenvuotisen historiansa aikana Flow Festival on järjestetty kolmessa eri paikassa. Tapahtuma on kasvanut suhteellisen pienestä soul- ja jazz-klubitapahtumasta merkittäväksi kansainväliseksi tapahtumaksi.[4]

2004[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flow-festivaali järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2004 Helsingissä VR:n makasiineilla 20.-21. elokuuta. Pääesiintyjinä nähtiin Marlena Shaw ja Britti-hiphop-muusikko Ty. Muita esiintyjiä olivat mm. Norman Jay, Nicola Conte, The Five Corners Quintet, Jazzanova, Seiji (Bugz in the Attic) ja Nuspirit Helsinki. [5]

2005[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisena vuona Flow-festivaalilla esiintyviä artisteja olivat mm Omar, Husky Rescue, Marva Whitney ja Mark Murphy.[6]

2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flow-festivaali järjestettiin kolmannen kerran vuonna 2006. Tapahtumapaikka vaihtui Helsingin makasiineista Kaikukadulle Sörnäisiin. Esiintyjiin lukeutuivat mm. José González, Gravenhurst, Candi Staton, TV-Resistori ja Aavikko.[7]

2007[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2007 Flow muutti nykyiseen paikkaansa Suvilahden teollisuusalueelle ja vaihtoi nimensä virallisesti Flow Festivaliksi. Esiintyjiä tänä vuonna olivat mm. Nicole Willis & The Soul Investigators, Architecture in Helsinki, Op:l Bastards, Risto, Jori Hulkkonen, Pepe Deluxé, Terry Callier sekä The Valkyrians.[8]

2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2008 Flow Festivalin artisteihin lukeutuivat mm. Cut Copy, Kings of Convenience, Crystal Castles, 22-Pistepirkko, The Roots, Sébastien Tellier, Múm sekä Huoratron.[9]

2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuussa 2009 Flow Festivalin lavoilla nähtiin mm. Lily Allen, Kraftwerk, Vampire Weekend, Grace Jones, White Lies, Yann Tiersen, Final Fantasy ja Fever Ray.[10]

Kasvanut festivaali keräsi neljän päivän aikana noin 40 000 festivaalivierasta. Samana vuonna Flow Festival palkittiin ensimmäistä kertaa vuoden festivaalina Musiikki & Median Industry Awards Gaalassa.

2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2010 Flow Festivalin esiintyjiä olivat mm. The Chemical Brothers, LCD Soundsystem, Big Boi, Air, M.I.A., Robyn, The xx ja Beach House.[11]

2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2011 festivaali järjestettiin 12.–14. elokuuta Suvilahdessa. Pääesiintyjänä oli Kanye West. Muita esiintyjiä olivat muun muassa Mogwai, Röyksopp, Ariel Pink's Haunted Graffiti, Midlake, Warpaint, Asa Masa, Poutatorvi, Hercules & Love Affair, Empire of the Sun, The Human League, Iron & Wine, The Pains of Being Pure at Heart, Desto featuring Jimi Tenor ja Jori Hulkkonen is Third Culture.[12]

Festivaalien pääyhteistyökumppani vuonna 2011 oli Nokia. Muita kumppaneita olivat HS/Nyt, JCDecaux, Radio Helsinki, Brand Factory, Diesel, Heineken, RGB, UPM Timber ja Viinimaa.

Flow Festival palkittiin Musiikki & Median vuoden festivaalina toisen kerran.

2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2012 festivaali järjestettiin 8.−12. elokuuta. Ulkomaisia esiintyjiä olivat mm. Björk, Bon Iver, Lykke Li, Miike Snow, Yann Tiersen, The Black Keys, Feist, Frank Ocean, Flying Lotus ja Ane Brun. Myös Bobby Womackin oli määrä esiintyä festivaaleilla, mutta esiintyminen peruttiin sairastumisen vuoksi.[13]

Lisäksi festivaaleilla esiintyi useita kotimaisia esiintyjiä, mm. Jukka Poika, Manna, Gracias, Motelli Skronkle, Nicole Willis (USA) & The Soul Investigators, Huoratron, Verneri Pohjola Quartet, Desto, Pekka Airaksinen, Yön syke feat. Jaakko Eino Kalevi, Kuusumun Profeetta, Pepe Deluxé ja French Films.[14]

Vuonna 2012 Flow Festival voitti jo kolmannen Musiikki & Median Vuoden festivaali -palkintonsa.

2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kymmenvuotista taivaltaan juhlineen Flow'n artistikattaukseen kuuluivat mm. Nick Cave & The Bad Seeds, Alicia Keys, Kendrick Lamar, Kraftwerk, Public Enemy, Cat Power, The Knife, My Bloody Valentine, Beach House ja Cody Chesnutt.[15]

Flow rikkoi kävijäennätyksen houkutellen Suvilahteen yli 60 000 festivaalivierasta. Artisteja festivaaleilla nähtiin yli 150. Flow Festival sai Musiikki & Median vuoden festivaalin tunnustuksen kolmantena peräkkäisenä vuonna. Yhteensä palkintoja festivaalilla on jo neljä.

2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tänä vuonna Flow-festivaali järjestetiinn 8.–10. elokuuta.[16] Tunnetuimpia esiintyjiä olivat mm. OutKast, Jessie Ware, Manic Street Preachers ja Skrillex.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Flow'n kävijämäärä yllätti iloisesti" IS. Viitattu 11.8.2014.
  2. "Flow Festivalilla yhteensä 61 500 kävijää" Flow Festival. Viitattu 27.2.2014.
  3. "Flow palkittiin vuoden festivaalina" Flow Festival. Viitattu 27.2.2014.
  4. Flow Festival's Tuomas Kallio on how they're showing what's hip and different in Finland 5.7.2013. Viitattu 27.2.2014.
  5. Ohjelma FLOW04, NUSPIRIT HELSINKI FESTIVAL. Viitattu 27.2.2014.
  6. Program FLOW05. Viitattu 27.2.2014.
  7. Ohjelma FLOW06. Viitattu 13.2.2014.
  8. Ohjelma Flow07. Viitattu 27.2.2014.
  9. Ohjelma Flow08. Viitattu 27.2.2014.
  10. Ohjelma Flow09. Viitattu 27.2.2014.
  11. Esiintyjät Flow Festival 2010. Viitattu 27.2.2014.
  12. Esiintyjät Flow Festival 2011. Viitattu 27.2.2014.
  13. "Flow vahvistaa: Bobby Womack peruu keikkansa" 3.8.2012. nyt.fi. Viitattu 3.8.2012.
  14. Esiintyjät Flow Festival 2012. Viitattu 27.2.2014.
  15. Ohjelma Flow Festival 2013. Viitattu 27.2.2014.
  16. Flow Festival Flow Festival 2014. Viitattu 27.2.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]