Kansallinen Kokoomus

Kansallinen Kokoomus Samlingspartiet - Kokoomuspuolue
Perustettu	9. joulukuuta 1918
Johto	Jyrki Katainen (pj.) Anne-Mari Virolainen (vpj.) Henna Virkkunen (vpj.) Janne Sankelo (vpj.) Taru Tujunen (puoluesihteeri)
Ideologia	Liberaalikonservatismi (liberalismi, konservatismi), sosiaalireformismi
Toimisto	Kansakoulukuja 3 A 00100 Helsinki
Äänenkannattaja	Nykypäivä
Jäsenmäärä	n. 41 000
Kansanedustajat	44 / 200 (2011)
Eurokansanedustajat	3 /13 (2009)
Kunnanvaltuutetut	1735 / 9674 (2012)
Kansainväliset jäsenyydet	EPP IDU
Naisjärjestö	Kokoomuksen naisten liitto
Nuorisojärjestö	Kokoomusnuoret
Varhaisnuorisojärjestö	Kansallinen Lastenliitto
Opiskelijajärjestö	Kokoomusopiskelijat
Kotisivu	www.kokoomus.fi

Kansallinen Kokoomus (ruots. Samlingspartiet), lyhyemmin kokoomus (lyhenne Kok.) on suomalainen keskustaoikeistolainen puolue. Kokoomus on nykyisin Suomen toiseksi suurin puolue, oltuaan jo 1970-luvulta lähtien noin 20 % kannatuksellaan yksi Suomen suurista puolueista.. Kokoomus perustettiin 9. joulukuuta 1918. Vuoteen 1951 asti sen nimi oli Kansallinen Kokoomuspuolue.

Kokoomuksen yhdistäviä ajatuksia ovat vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä sille on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen. Kokoomus katsoo Euroopan unionin luovan turvallisuutta ja hyvinvointia. Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen kokoomuksella on 44 kansanedustajaa, ja se on näin ollen eduskunnan suurin puolue. Puolueella on kolme edustajaa Euroopan parlamentissa, jossa se kuuluu Euroopan Kansanpuolueen muodostamaan parlamentin suurimpaan ryhmään. Kokoomus on jäsenenä International Democrat Unionissa.

Kokoomuksen toimintaan voi puolueen lisäksi osallistua kansalaisjärjestöissä kuten Kokoomusnuoret, Kokoomusopiskelijat ja Kokoomuksen naisten liitto. Kokoomus julkaisee Nykypäivä-lehteä ja Verkkouutiset-julkaisua.

Organisaatio

Kansallista Kokoomusta johtaa Kansallisen Kokoomuksen puoluehallitus, jossa on edustettuina vaalipiireihin perustuvien kokoomuksen piirijärjestöjen lisäksi naisten, nuorten ja opiskelijoiden valtakunnalliset yhdistykset. Puoluehallituksen valitsee puoluevaltuusto.

Kokoomuksella on puolueeseen varsinaisesti kuulumattomina läheisjärjestöinä Kansallinen Lastenliitto, Kansallinen senioriliitto, Kansallinen Sivistysliitto, Kansalliset Maahanmuuttajat, Naiset Yhdessä, Kansallinen Kulttuuriliitto, MC Kokoomus, Porvarillisen Työn Arkisto, Suomen Toivo -ajatuspaja ja Kansallinen Sateenkaariryhmä.

Kannatus ja puolueen jäsenistö

Vuonna 2005 kokoomus oli kaikista puolueista kolmanneksi naisvaltaisin ja suurista puolueista kaikkein naisvaltaisin 46 prosentin naisosuudella kun SDP:ssä ja keskustassa vain 40 prosenttia oli naisia. Vuonna 2008 kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset olivat ainoat puolueet joiden jäsenmäärä kasvoi.

Puolueen pääkannatusaluetta ovat Etelä-Suomen asutuskeskukset. TNS Gallupin viittä suurinta puoluetta koskevassa mielipidekyselyssä syksyllä 2008 kokoomukseen suhtauduttiin myönteisimmin. Vastaajista 42 prosenttia suhtautui kokoomukseen myönteisesti tai melko myönteisesti, kun esimerkiksi keskustan luku oli 40 prosenttia ja SDP:n 36 prosenttia. Vuoden 2008 lopussa tehdyn mielipidekyselyn mukaan suomalaiset luottavat kokoomuksen osaamiseen eniten mikäli Suomi kohtaisi talouskriisin.

Kokoomusnuoret on kokoomuslainen nuorten järjestö. Kokoomusopiskelijat on useissa korkeakouluissa ja oppilaitoksissa toimiva kokoomuslainen opiskelijajärjestö. Puolueen naisjärjestö on Kokoomusnaiset, joka keskittyy sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviin kysymyksiin maailmassa. Kansalliset Maahanmuuttajat (Kamut) on kokoomuslaisten kansainvälisyyskasvatus- ja maahanmuuttajatyöstä kiinnostuneiden yhdistys. Sen puheenjohtajana toimii Radu Székely Turusta. Kansallinen Sateenkaariryhmä on kokoomuksen läheisjärjestö, joka pyrkii ajamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia yhteiskunnassa ja joka myös toimii kokoomuksen sisäisenä asiantuntijaverkostona.

Kokoomus oli 2008 ylempien toimihenkilöiden keskuudessa ylivoimaisesti suosituin puolue, ja myös alempien toimihenkilöiden keskuudessa puolue oli suurin. Koululaisten ja opiskelijoiden keskuudessa kokoomus ja Vihreä liitto kilpailevat suurimman puolueen asemasta noin 26 prosentin kannatuksella.

Politiikka ja tavoitteet

Puheenjohtaja Jyrki Katainen Porissa Suomi Areena -tilaisuudessa.

Kesäkuun 2006 Joensuun puoluekokouksessa hyväksytyn periaateohjelman mukaan kokoomuksen tavoitteena on omasta ja toisten elämästä vastuuta kantavien ihmisten yhteiskunta siten, että jokaiselle mahdollistetaan hyvän elämän edellytykset. Kokoomukselle tärkeää on ihmisen vapaus ja vastuu omassa toiminnassaan. Kokoomus ilmoittaa tavoitteikseen kansallisen perinnön, Suomen kielten ja kulttuurien vaalimisen ja tukemisen, koko kansan osaamis- ja sivistystasosta huolehtimisen sekä työn ja yrittäjyyden edistämisen. Puolueen mukaan hyvinvointi syntyy työstä, yrittämisestä ja välittämisestä. Kokoomus kertoo edistävänsä ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan vastuuta sekä kunnioittavaa asennetta luontoa ja ympäristöä kohtaan.

Kokoomuksen yhdistäviä ajatuksia ovat vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä sille on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen. Kokoomus katsoo Euroopan unionin luovan turvallisuutta ja hyvinvointia, ja suhtautuu myönteisesti yhteiseen puolustukseen

Kokoomus korostaa arvokysymyksissä yksilöiden omantunnon merkitystä ja moniarvoisuutta. Kokoomus näkee yksilöiden vapauden ajatella ja toimia itsenäisesti sekä vähemmistöjen oikeudet vapausaatteen ydinasioina.

Kokoomus katsoo, että verotuksen painopistettä on siirrettävä pois työn tekemisen ja työllistämisen verottamisesta kohti ympäristöä kuluttavan toiminnan verotusta. Kokoomus on muun muassa kannattanut aukioloaikojen vapauttamista ja Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on ehdottanut helsinkiläisille vapauksia aukiolokielloista keskustan elävöittämiseksi.

Puheenjohtaja Katainen on pitänyt päästöjen mukaan määräytyvää verotusta sekä houkuttelevaa joukkoliikennettä tärkeänä taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Hän on kritisoinut energian tuotantokeinojen ideologisointia ja vaatinut "järkivihreää" ilmasto- ja energiapolitiikkaa, jossa kaikki tuotantovaihtoehdot pidetään osana kokonaisuutta.

Kokoomuksen ympäristöpoliittinen työryhmä julkaisi vuonna 2011 ympäristöohjelman, joka haluaa tehdä Suomesta maailman ensimmäisen hiilineutraalin yhteiskunnan, nostaa Suomi ympäristöteknologian ykkösmaaksi sekä nostaa suomalaiset maailman ympäristötietoisimmaksi kansaksi. Manifesti haluaa tehdä arkipäivän vihreistä teoista osa jokanaisen ja –miehen arkea, puoluekirjaan ja vihreyden sävyyn katsomatta. Talouskasvu on ympäristötekojen edellytys ja vastuullinen markkinatalous luonnonsuojelijan työkalu.

Kokoomuslaiset haluavat rakentaa aloitteellisesti ja ennakkoluulottomasti tulevaisuutta sekä etsiä ratkaisuja yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Kokoomus on kannattanut mm. lasten hyvinvoinnin, osallistumisen ja vaikuttamisen vahvistamista koulun ja kodin välistä yhteistyötä lisäämälla. Puoluekokouksessa jäsenjärjestöt tekevät ehdotuksia ja niistä keskustellaan. Kesäkuussa 2010 kokoomuksesta tuli muun muassa ensimmäinen suuri puolue, joka ajaa kouluissa tapahtuvasta tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta luopumista, niin että jatkossa opetus olisi uskontokunnille yhteistä. Kokoomuksen puoluekokous asettui myös ensimmäisenä suurena puolueena kesäkuussa 2010 tukemaan valinnaisuuden lisäämistä ruotsin opetuksessa. Jyrki Katainen kuitenkin ilmoitti, ettei katso tämän tarkoittavan pakollisen ruotsin opetuksen poistumista. Kokoomus myös asetti tavoitteekseen sukupuolineutraalin avioliiton. Kokoomus on painottanut yhdessätekemisen henkeä ja hyvää työtä. Tee hyvä työ -kampanja kannustaa ihmisiä jakamaan pieniä ja suuria hyviä tekoja. Vain ihmiset voivat olla keskenään tekemisissä tavalla, joka luo hyvinvointia, ja siksi kokoomus haluaa Suomeen inhimillisyyttä, välittämistä, uutta yhteisöllisyyttä.

Kokoomus kannattaa ulkopolitiikkaa, joka on rohkeata ja avointa eteenpäin katsomista^selvennä ja sen arvioihin kuuluu ihmisoikeuksien, oikeusvaltion ja sosiaalisesti vastuullisen markkinatalouden edistäminen. Kokoomus katsoo, että pieni maa lisää kansainvälistä vaikutusvaltaansa olemalla aktiivinen, luotettava ja kekseliäs yhteistyökumppani.

Kokoomus pitää Euroopan Unionia Suomen ensisijaisena viiteryhmänä ja vaikutuskanava kansainvälisessä toiminnassa. Suomen EU-kansanäänestyksessä kokoomuksen kannattajat tukivat jäsenyyttä selkeämmin kuin minkään muun puolueen kannattajat. Puolue suhtautuu myönteisesti Euroopan puolustusyhteistyöhön. Vuonna 2007 ainoastaan kokoomuksen kannattajista enemmistö (55 %) kannatti Suomen liittymistä Pohjois-Atlantin liittoon. Kokoomus katsoo, että puolustusyhteistyö vahvistaisi Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Kokoomus kannattaa myös tiiviimpää puolustusyhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa. Euroopan unionin työssään kokoomus painottaa rohkeutta ja aloitteellisuutta lähteä yhdessä rakentamaan EU:ta. Kokoomus katsoo, että Euroopan unionia on kehitettävä parlamentaariseen suuntaan, komission vastuunalaisuutta lisättävä, ja EU:n on käytettävä varoja vastuullisemmin. Kokoomuksen mielestä suurempi osuus Euroopan unionin varoista on käytettävä tutkimukseen, teknologiaan, ilmastonmuutoksen torjuntaan ja ulkopolitiikkaan. Tärkeällä sijalla ovat Itämeren suojelu ja ehtyvien luonnonvarojen varjeleminen.

Kokoomus painottaa, että kehitysyhteistyön tulee lähteä kumppanimaan tarpeista, mutta se ei saa rakentua pelkän hyväntekeväisyyden varaan. Kokoomuksen mielestä riippuvuus vanhakantaisesta kehitysavusta voi jopa hidastaa kohdemaan yhteiskunnallista kehitysta. Kokoomus katsoo, että Suomen kannattaa keskittyä työhön, joka edistää rauhaa, vakautta, korruption kitkemistä, ilmastotoimia, yksityissektorin vahvistamista ja muita yhteisiä tavoitteita. Naisten aseman edistämisen tulee olla erityisen huomion kohteena.

Alexander Stubb on arvioinut puolueen linjan yksiselitteisen liberaaliksi, monikulttuurisuuteen panostavaksi sekä maahanmuuttoon ja ylipäätään kansainvälisyyteen myönteisesti suhtautuvaksi. Vastaavasti tutkija Juha Rahkosen mukaan kokoomuksen puoluejohto edustaa "kansainvälis-liberalistista Katais-Stubbin linjaa". Rahkonen huomioi, että Kokoomuksen Nuorten Liitossa on myös kansalliskonservatiivisia linjauksia, mutta nämä ovat Rahkosen mukaan "monelta osin räikeässä ristiriidassa" puoluejohdon linjausten kanssa.

Periaateohjelmassaan kokoomus määrittelee arvoikseen muun muassa (1) vapauden, vastuun ja demokratian, (2) mahdollisuuksien tasa-arvon, (3) sivistyksen sekä (4) kannustavuuden, (5) suvaitsevaisuuden, ja (6) välittämisen. Samassa ohjelmassa puolue myös mainitsee pitävänsä monikulttuurisuutta rikkautena.

Historia

Pääartikkeli: Kansallisen Kokoomuksen historia

Kokoomuspuolue syntyy suomettarelaisuuden ja monarkismin pohjalle

Kokoomuksen leijona

Kokoomuksen juuret ovat 1800-luvun suomalaisuusliikkeessä, joka jakautui kahtia suhtautumisessa Venäjän kasvaviin yhtenäistämisvaatimuksiin. Kesällä 1917 suomettarelaiset vielä vastustivat Suomen itsenäistymistä idänkaupan menettämisen pelossa. Lokakuun vallankumouksen tapahduttua Venäjällä, he alkoivat kannattaa eroa Venäjästä. Varmimmaksi ulkopoliittiseksi takeeksi kansallisesta itsenäisyydestä katsottiin liitto Saksan kanssa. Jotkut kannattivat saksalaissyntyisen kuninkaan valintaa itsenäistyneen Suomen hallitsijaksi. Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan marraskuun alussa 1918, perustivat suomettarelaiset ja saksalaista kuningasta kannattaneet nuorsuomalaiset Kansallisen Kokoomuksen 9. joulukuuta 1918. Aikomuksena oli edelleen tehdä Suomesta Ruotsin kaltainen monarkia tai ainakin taata laajoin presidentin valtuuksin voimakas toimeenpanovalta. Tunnetuimpia sen ajan kuningasvallan kannattajia olivat muun muassa Pehr Evind Svinhufvud, J. K. Paasikivi, Eero Järnefelt ja Jean Sibelius.

Nouseva suomenkielinen liikemieskunta valtasi kokoomuksen 1922. Viimeistään siitä lähtien talousliberalismin, sosiaalireformismin ja arvokonservatismin painotukset puolueessa ovat vaihdelleet.

1920-luvulla Suomessa oli lyhytikäisiä porvarihallituksia lähinnä siksi, että maan vasemmisto oli heikko ja jakaantunut voimakkaasti kommunisteihin ja tannerilaisiin sosiaalidemokraatteihin sekä siksi, että Maalaisliiton ja kokoomuksen näkemykset talouspolitiikasta ja maauudistuksesta poikkesivat toisistaan. 1930-luvulle mentäessä Josif Stalinin johtaman Neuvostoliiton uhka vaikutti Suomenkin sisäpolitiikkaan. Kokoomus liittoutui Isänmaallisen kansanliikkeen kanssa ja sai vuonna 1933 historiansa heikoimman vaalituloksen.

1930-luvun loppupuolella alkoi taloudellinen tilanne maassa parantua ja toiseen maailmansotaan mennessä Maalaisliiton ja SDP:n yhteistyömuodoksi oli muodostunut punamultahallitus. Kokoomus jäi hallitusyhteistyöstä syrjään joitain poikkeuksia lukuun ottamatta.

Sotien jälkeen

Toisen maailmansodan jälkeen äärivasemmiston toiminta ei ollut enää laitonta, ja vasemmisto vahvistui, samalla myös punamulta- sekä kansanrintamayhteistyö tiivistyivät. Keskustalaisen presidentti Urho Kekkosen asema vahvistui.

Urho Kekkoseen kriittisesti suhtautuvana puolueena kokoomus asetti oman presidenttiehdokkaan vuoden 1968 presidentinvaaleihin, minkä arvellaan heikentäneen myöhemmin sen mahdollisuuksiin päästä hallitukseen. Esimerkiksi vasemmiston vuoden 1970 vaalitappion jälkeenkin kokoomus pysyi oppositiossa.

Kokoomus muun oikeiston oheella kannatti selektiivistä koulutusjärjestelmää ja vastusti vasemmistopuolueiden ja keskustan ajamaa peruskoulu-uudistusta, jota nimitettiin halveksivasti "subventiosivistykseksi". Peruskoulusta säädettiin kansanrintamahallituksen johdolla laki vuonna 1968.

Jyrki Jokisen väitöstutkimuksen mukaan Kansallinen Kokoomus kehittyi löyhästä vaalipuolueesta kiinteäksi puoluejärjestöksi vasta 1970-luvulla.

Kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin Juha Rihtniemi ja remonttimiehet alkoivat uudistaa puoluetta. Kokoomus hyväksyi poikkeuslain, jolla Kekkonen valittiin poikkeuslailla presidentiksi vuosiksi 1974–1978 ilman vaaleja. Nämä toimet aiheuttivat kokoomuskentän rakoilua, ja puolueen oppositio irtosi kokoomuksesta perustaen Perustuslaillisen Kansanpuolueen. Kekkosen valinta poikkeuslailla katsottiin periaatteessa perustuslain vastaiseksi toimeksi, vaikka muodollisesti kiireelliseksi julistamisen vaatimus täyttyi.

Keskustan ja vasemmiston näkemyksen mukaan kokoomus oli edelleen sisäpolitiikassa oikeistolainen ääriliike lukuun ottamatta kekkoslaista osaansa. Kokoomus yritti kaikin tavoin hankkia hyväksyntää ja hallituskelpoisuutta. Toukokuussa 1981 puoluekokouksessa puheenjohtaja Ilkka Suominen esitti, että noin kymmenen vuoden kuluttua umpeutuvaa YYA-sopimusta jatkettaisiin ja päätös siitä tehtäisiin ennen vuotta 1984. Näin kokoomus ehti ensimmäisenä puolueena esittämään YYA-sopimuksen jatkamista. Muutama päivä sen jälkeen eduskunnassa nousi kysymys siitä, kuinka suurella summalla valtio tukee Rauhanpuolustajien Ydinaseeton Pohjola -kampanjaa. Hallitus esitti 100 000 markkaa, mutta eduskunnan valtiovarainvaliokunta kokoomuslaisten tuella nosti määrärahan 200 000 markkaan. Kokoomus kuitenkin jätettiin oppositioon aina vuoteen 1987 saakka.

1970-luvulla kokoomus alkoi korostaa vapautta ja suvaitsevuutta. Perinteisemmän arvolinjan kannattajia meni muihin puolueisiin.

Paluu hallitukseen

Kokoomuksen logo vuodelta 1996

Hallitukseen kokoomus nousi 21 oppositiovuoden jälkeen vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen, jolloin nimitettiin Holkerin sinipunahallitus, vaikka kokoomus, ruotsalainen kansanpuolue ja keskusta olivat tehneet porvarisopimuksen tavoitteenaan muodostaa porvarihallitus vaalien jälkeen. Vuosina 1987–1991 toimineen hallituksen suurimmat puolueet olivat sosiaalidemokraatit ja kokoomus. Vaalien 1991 jälkeen muodostettiin Esko Ahon porvarihallitus, jota johtivat keskusta ja kokoomus.

Kokoomuksen Nuorten Liitto alkoi vaatia keväällä 1990 ensimmäisenä merkittävänä ja näkyvänä poliittisena organisaationa Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa.

Keskustan vuoden 1995 vaalitappion jälkeen kokoomus muodosti kaksi hallitusta sosiaalidemokraattien kanssa. Paavo Lipposen I (1995–1999) ja II hallitusta (1999–2003) kutsuttiin sateenkaarihallituksiksi. Sinipunapohjan laajennuksena olivat yleensä vihreät, vasemmistoliitto ja ruotsalainen kansanpuolue.

2000-luvulla

Kokoomuksen tunnus 2000-luvulta. Tunnuksena ruiskaunokki.

Vuonna 2001 kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin Ville Itälä. Varapuheenjohtajiksi valittiin Jari Koskinen ja Jyrki Katainen. Eduskuntavaaleissa 2003 kokoomus sai 18,6 % ääniosuuden ja eduskuntaan valittiin 40 kokoomuslaista kansanedustajaa. Kokoomus siirtyi oppositioon.

Kokoomuksen puoluekokous valitsi 5. kesäkuuta 2004 puolueen uudeksi puheenjohtajaksi Jyrki Kataisen. Varapuheenjohtajiksi 6. kesäkuuta 2004 valittiin Marjo Matikainen-Kallström, Paula Risikko ja Jari Koskinen. Kokoomuksen puoluesihteeriksi valittiin Harri Jaskari. Kuntavaaleissa 2004 kokoomuksen ääniosuus oli 21,8 %. Kaupungin- ja kunnanvaltuustoihin valittiin 2 076 kokoomuslaista valtuutettua. Kuntavaalien 2004 teema oli "Tulevaisuuden hyvinvointi rakennetaan tänään".

Kokoomuksen puoluekokous Joensuussa 2006 määritteli itsensä poliittisella kartalla keskusta-oikeistolaiseksi puolueeksi, joka kirjattiin myös puolueen periaateohjelmaan. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa kokoomus voitti kymmenen paikkaa ja nousi jälleen hallitukseen, mutta keskusta säilytti kuitenkin asemansa eduskunnan suurimpana puolueena yhden kansanedustajapaikan erolla. Matti Vanhasen toiseen hallitukseen, jossa on kaksi ministeriä enemmän kuin aikaisemmissa, kokoomus sai keskustan tapaan kahdeksan ministeripaikkaa.

Pääministerin sijaiseksi ja valtiovarainministeriksi nimitettiin kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen. Kokoomus sai ulkoasiainministerin ja puolustusministerin paikat, joista keskusta oli ilmoittanut haluavansa ulkoasiainministerin paikkaa. Ulkoasiainministeriksi nimitettiin kokoomuksen Ilkka Kanerva, joka erosi tekstiviestikohun seurauksena kesäkuussa 2008. Kanervan tilalle nousi professori ja europarlamentaarikko Alexander Stubb. Anne Holmlund nousi sisäasiainministeriksi. Oikeustieteen kandidaatti Jan Vapaavuori nousi asuntoministeriksi. Peruspalveluministeriksi valittiin terveystieteiden tohtori ja kokoomuksen varapuheenjohtaja Paula Risikko. Opetusministerin paikalle valittiin terveystieteiden maisteri ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Sari Sarkomaa, joka erosi ministerin tehtävästään joulukuussa 2008 perhesyihin vedoten. Uudeksi opetusministeriksi nimitettiin Henna Virkkunen.

Kunnallisvaaleissa 2008 kokoomuksen kannatuksen kasvu jatkui ja se nousi selkeästi suosituimmaksi puolueeksi. Kahden puolueloikkauksen jälkeen kokoomuksesta tuli eduskunnan suurin puolue ensimmäistä kertaa historiassa marraskuussa 2010.

Kokoomus oli suosituin puolue eduskuntavaaleissa 2011. Kuuden puolueen hallituksen pääministeriksi nimitettiin kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen, Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeriksi Alexander Stubb, hallinto- ja kuntaministeriksi Henna Virkkunen, maa- ja metsätalousministeriksi Jari Koskinen, elinkeinoministeriksi Jyri Häkämies, ja sosiaali- ja terveysministeriksi Paula Risikko.

Vaalit

Eduskuntavaalit

Kokoomuksen kannatus eduskuntavaaleissa 1919-2011

Vuosi Edustajia Kannatus 1919 28 151 018 15,71 % 1922 35 157 116 18,15 % 1924 38 166 880 18,99 % 1927 34 161 450 17,74 % 1929 28 138 008 14,51 % 1930 42 203 958 18,05 % 1933 18 1936 20 121 619 10,36 % 1939 25 176 215 13,58 % 1945 28 255 394 15,04 % 1948 33 320 366 17,04 % 1951 28 264 044 14,57 % 1954 24 257 025 12,80 % 1958 29 297 094 15,28 %

Vuosi Edustajia Kannatus 1962 32 346 638 15,06 % 1966 26 326 928 13,79 % 1970 37 457 582 18,05 % 1972 34 453 434 17,59 % 1975 35 505 145 18,37 % 1979 47 626 764 21,65 % 1983 44 659 078 22,12 % 1987 53 666 236 23,13 % 1991 40 526 487 19,31 % 1995 39 497 624 17,89 % 1999 46 563 835 21,03 % 2003 40 517 904 18,55 % 2007 50 616 841 22,26 % 2011 44 599 138 20,38 %

Kunnallisvaalit

Vuosi	Valtuutettuja	Kannatus
1950		88 159	5,85 %
1953		133 626	7,59 %
1956		105 220	6,29 %
1960		275 560	14,04 %
1964		213 378	9,95 %
1968	1 388	364 428	16,09 %
1972	1 503	451 484	18,06 %
1976	2 047	561 121	20,92 %
1980	2 373	628 950	22,94 %
1984	2 423	619 264	22,96 %
1988	2 392	601 468	22,87 %
1992	2 009	507 574	19,05 %
1996	2 167	514 313	21,64 %
2000	2 028	463 493	20,84 %
2004	2 078	521 412	21,83 %
2008	2 020	597 727	23,45 %
2012	1 735	545 889	21,9 %

Presidentinvaalit

valitsijamiesten vaalit
Vuosi	Ehdokas	Valitsijamiehet	Kannatus
1925	Hugo Suolahti	68	141 240	22,71 %
1931	Pehr Evind Svinhufvud	64	180 378	21,56 %
1937	Pehr Evind Svinhufvud	86	330 980	29,75 %
1950	Juho Kusti Paasikivi	68	360 789	22,88 %
1956	Sakari Tuomioja	54	340 311	17,94 %
1968	Matti Virkkunen	58	432 014	21,19 %
1978	Urho Kekkonen	45	360 310	14,72 %
1982	Harri Holkeri	58	593 271	18,7 %
1988	Harri Holkeri	63	603 180	20,2 %

suorat kansanvaalit
Vuosi	Ehdokas	Kannatus
1988	Harri Holkeri	570 340	18,4 %
1994	Raimo Ilaskivi	1k    485 035	1k 15,2 %
2000	Riitta Uosukainen	1k 392 305	1k 12,8 %
2006	Sauli Niinistö	1k 725 866 2k 1 518 333	1k 24,06 % 2k 48,21 %
2012	Sauli Niinistö	1k 1 131 254 2k 1 802 400	1k 37 % 2k 62,6 %

Euroopan parlamentti

Kokoomuksen europarlamenttiryhmä muodostui ensimmäisen kerran 1995, kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi. Tuolloin eduskunta valitsi ensimmäiset mepit. Kokoomuksella on nykyisin kolme meppiä. Kokoomuksen europarlamentin jäsenet kuuluvat Euroopan Kansanpuolueen ja Euroopan Demokraattien (EPP) muodostamaan ryhmään.

Kokoomuksen entisistä puheenjohtajista Ilkka Suominen ja Ville Itälä on valittu eurokansanedustajiksi puolueen puheenjohtajakautensa jälkeen. 13. heinäkuuta 2004 kokoomuksen Ville Itälä valittiin parlamentin Euroopan kansanpuolueen ja Euroopan demokraattien muodostama ryhmän toiseksi varapuheenjohtajaksi. Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola siirtyi kristillisistä kokoomukseen vuonna 2003, ja hänet valittiin seuraavan vuoden vaaleissa jatkokaudelle kokoomuksen listalta. Ari Vatanen vaihtoi ranskalaiseen puolueeseen ja tuli valituksi sieltä. Alexander Stubbin siirryttyä ulkoministeriksi keväällä 2008, tuli hänen tilalleen europarlamenttiin Sirpa Pietikäinen.

Kokoomuksen parlamentaarikot tekivät suomalaisista puolueryhmistä eniten mietintöjä vuonna 2009 päättyneen viisivuotisen europarlamentin vaalikauden aikana. Kokoomus teki 25 mietintöä, kun keskusta teki 19 ja SDP vain kahdeksan. Kokoomuksen parlamentaarikoista eniten mietintöjä teki Alexander Stubb.

Vaalit	Mepit	Äänet
1996	4	453 729	20,17 %
1999	4	313 960	25,27 %
2004	4	392 771	23,71 %
2009	3	386 416	23,21 %

Mepit

• Raimo Ilaskivi (1996–1999)
• Ville Itälä (2004–2012)
• Riitta Jouppila (1995–1996)
• Piia-Noora Kauppi (1999–2008)
• Eija-Riitta Korhola (2004–)
• Ritva Laurila (1995–1996 ja 1999)
• Marjo Matikainen-Kallström (1996–2004)
• Jyrki Otila (1996–1999)
• Sirpa Pietikäinen (2008–)
• Kirsi Piha (1996–1999)
• Pirjo Rusanen (1995–1996)
• Petri Sarvamaa (2012–)
• Eeva-Riitta Siitonen (2009)
• Alexander Stubb (2004–2008)
• Ilkka Suominen (1999–2004)
• Kyösti Toivonen (1995–1996)
• Ari Vatanen (1999–2004)

Puoluejohto

Puolueen johto koostuu puheenjohtajasta, puoluesihteeristä ja kolmesta varapuheenjohtajasta.

Puheenjohtajat Puheenjohtaja Vuodet Hugo Suolahti (1874–1944) 1918–1920 E. N. Setälä (1864–1935) 1920–1921 Antti Tulenheimo (1879–1952) 1921–1925 Hugo Suolahti 1925–1926 Kyösti Haataja (1881–1956) 1926–1932 Paavo Virkkunen (1874–1959) 1932–1934 Juho Kusti Paasikivi (1870–1956) 1934–1936 Pekka Pennanen (1872–1960) 1936–1943 Edvin Linkomies (1894–1963) 1943–1945 K. F. Lehtonen (1883–1962) 1945–1946 Arvo Salminen (1896–1967) 1946–1955 Jussi Saukkonen (1905–1986) 1955–1965 Juha Rihtniemi (1927–1971) 1965–1971† Harri Holkeri (1937–2011 ) 1971–1979 Ilkka Suominen (1939– ) 1979–1991 Pertti Salolainen (1940– ) 1991–1994 Sauli Niinistö (1948– ) 1994–2001 Ville Itälä (1959– ) 2001–2004 Jyrki Katainen (1971– ) 2004–

Puoluesihteerit Eino Tikkanen 1918–1919 U.T. Halminen 1919–1922 J.V. Lehtonen 1922–1924 A.A. Niskala 1924–1926 U.T. Halminen 1926– Yrjö Leiwo Aarne Honka 1942–1946 Niilo Honkala 1946–1957 Juha Rihtniemi 1959–1960 Rauno Koski 1960–1965 Harri Holkeri 1965–1971 Veikko Tavastila 1971–1979 Jussi Isotalo 1980–1987 Aarno Kaila 1988–1989 Pekka Kivelä 1989–1995 Maija Perho 1995–1999 Matti Kankare 1999–2002 Heikki A. Ollila 2002–2004 Harri Jaskari 2004–2006 Taru Tujunen 2006–

Kokoomuspoliitikkoja

Eduskuntaryhmän puheenjohtajat Pekka Ahmavaara 1918–1919 Juhani Arajärvi 1919–1922 Paavo Virkkunen 1922–1923, 1924–1926, 1927–1928, 1929 Juho Mannermaa 1923–1924 Pekka Pennanen 1926–1927, 1928–1929, 1929–1933, 1936–1941, 1943–1944 Taave Junnila 1933–1936 Edwin Linkomies 1941–1943 Toivo Horelli 1944–1945 Arvo Salminen 1945–1948, 1957–1958 Arvi Ahmavaara 1948–1954 Felix Seppälä 1954–1957 Päiviö Hetemäki 1958 Jussi Saukkonen 1958–1965 Juha Rihtniemi 1965 Erkki Tuuli 1965–1966 Olavi Lähteenmäki 1966–1970 Raimo Ilaskivi 1971–1973, 1975 Olavi Nikkilä 1973–1974 Antero Salmenkivi 1974–1975, 1975–1979 Pentti Sillantaus 1979–1983 Matti Jaatinen 1983–1984 Ulla Puolanne 1984–1987 Tapani Mörttinen 1987–1990 Iiro Viinanen 1990–1991 Kimmo Sasi 1991–1992 Ben Zyskowicz 1993–2006 Jyri Häkämies 2006–2007 Pekka Ravi 2007–2011 Jan Vapaavuori 2011-2012 Petteri Orpo 2012-

Eduskunnan puhemiehet Pehr Evind Svinhufvud 1907–1912, 1930–1931 Paavo Virkkunen 1918, 1923–1924, 1926–1930 Erkki Pystynen 1983–1986 Ilkka Suominen 1986–1987, 1991–1993 Riitta Uosukainen 1994–1995, 1995–1999, 1999–2003 Sauli Niinistö 2007–2011 Ben Zyskowicz 2011

Pääministerit Lauri Ingman 1918–1919 ja 1924–1925 Rafael Erich 1920–1921 Antti Tulenheimo 1925 P. E. Svinhufvud (1917–1918), 1930–1931 Edwin Linkomies 1943–1944 Antti Hackzell 1944 Urho Castrén 1944 Juho Kusti Paasikivi (1918), 1944–1946 Harri Holkeri 1987–1991 Jyrki Katainen 2011-

Presidentit Pehr Evind Svinhufvud 1931–1937 Juho Kusti Paasikivi 1946–1956 Sauli Niinistö 2012-

Valtioneuvoksia

• J. K. Paasikivi (pääministeri ja presidentti) sai valtioneuvoksen arvonimen 7. helmikuuta 1930.
• Professori Eemil Nestor Setälä sai valtioneuvoksen arvonimen 23. helmikuuta 1934.
• Harri Holkeri (pankinjohtaja, pääministeri) sai valtioneuvoksen arvonimen 15. toukokuuta 1998
• Riitta Uosukainen (opetusministeri, eduskunnan puhemies) sai valtioneuvoksen arvonimen 26. marraskuuta 2004 ensimmäisenä naisena

Kirjallisuutta

• Leino-Kaukiainen, Pirkko & Uino, Ari: Suomalaiskansallinen Kokoomus: Suomalaisen Puolueen ja Kansallisen Kokoomuspuolueen historia vuoteen 1929. Helsinki: Suomen Kansalliskirja, 1994. ISBN 951-97090-0-2.
• Sillantaus, Pentti: Yöpakkasista jäittenlähtöön: Kokoomuksen kujanjuoksu 1958–87. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1988. ISBN 951-20-3316-X.
• Smolander, Jyrki: Suomalainen oikeisto ja ”kansankoti”: Kansallisen Kokoomuksen suhtautuminen pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin jälleenrakennuskaudelta konsensusajan alkuun. Väitöskirja, Turun yliopisto. Bibliotheca historica 63. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-208-5.
• Vares, Vesa: Suomalaiskansallinen Kokoomus – Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1944–1966. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-54785.
• Vares, Vesa & Uino, Ari: Suomalaiskansallinen Kokoomus: Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1929–1944. Helsinki: Edita, 2007. ISBN 9789513751548.
• Yli-Huttula, Tuomo: Puolivallaton puolue. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951-1-20587-0.

Aiheesta muualla

• Kansallisen Kokoomuksen periaateohjelma
• Kokoomus Facebookissa
• Kokoomus Twitterissä
• Nykypäivä
• Verkkouutiset

Organisaatio

• Kokoomusnuoret
• Kokoomusopiskelijat
• Kokoomusnaiset
• Kansalliset maahanmuuttajat
• Kansallinen sateenkaariryhmä Kasary
• Sinivihreät Kokoomuslaiset
• Kansallinen Lastenliitto
• Porvarillisen Työn Arkisto
• Kansallinen Sivistysliitto

Historiaa

• Kokoomuksen ohjelmat (Pohtiva)
• Yle Areena: Suomalaiset puolueet: Kansallinen Kokoomus
• Löyhästä vaaliorganisaatiosta kiinteäksi puoluejärjestöksi. Kansallisen Kokoomuksen järjestötoiminta ja vaalikampanjat vuosina 1944-1979 (väitöskirja)

Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmän kansanedustajat 2011–

Heikki Autto | Markku Eestilä | Sanni Grahn-Laasonen | Leena Harkimo | Timo Heinonen | Pertti Hemmilä | Anne Holmlund | Jyri Häkämies (2011–2012)¹ | Harri Jaskari | Kalle Jokinen | Ilkka Kanerva | Jyrki Katainen | Sampsa Kataja | Pia Kauma | Pauli Kiuru | Jukka Kopra | Esko Kurvinen | Sanna Lauslahti | Eero Lehti | Marjo Matikainen-Kallström | Outi Mäkelä | Tapani Mäkinen | Lasse Männistö | Markku Mäntymaa | Petteri Orpo | Jaana Pelkonen | Pekka Ravi | Paula Risikko | Pertti Salolainen | Janne Sankelo | Sari Sarkomaa | Kimmo Sasi | Arto Satonen | Alexander Stubb | Eero Suutari | Lenita Toivakka | Kari Tolvanen | Anu Urpalainen (2012–)¹ | Raija Vahasalo | Jan Vapaavuori | Sofia Vikman | Henna Virkkunen | Anne-Mari Virolainen | Sinuhe Wallinheimo | Ben Zyskowicz
¹Jyri Häkämies siirtyi marraskuussa 2012 Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan tuli Anu Urpalainen.

Kokoomuksen piirijärjestöt

Etelä-Savo | Helsinki | Häme | Kaakkois-Suomi | Kainuu | Keski-Suomi | Lappi | Pirkanmaa | Pohjanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Pohjanmaa | Pohjois-Savo | Satakunta | Uusimaa | Varsinais-Suomi

Rekisteröidyt suomalaiset puolueet

Itsenäisyyspuolue | Kansallinen Kokoomus | Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta | Köyhien Asialla | Muutos 2011 | Perussuomalaiset | Piraattipuolue | Suomen Keskusta | Suomen Kommunistinen Puolue | Suomen Kristillisdemokraatit | Suomen ruotsalainen kansanpuolue | Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | Suomen Työväenpuolue | Vapauspuolue (VP) – Suomen tulevaisuus | Vasemmistoliitto | Vihreä liitto