Örebron kunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Örebro vapen.svg
Örebron linna
Kilsbergen ja Örebron vesitorni, Svampen

Örebro on kunta ja Örebron läänin pääkaupunki. Se sijaitsee Hjälmaren-järven länsipäässä Keski-Ruotsissa. Maa-ala on 1 840 km² ja vuoden 2008 asukasluku 132 277.[1] Kaupungin väestöräjähdys tapahtui toisen maailmansodan jälkeen, kun kaupunkiin muutti tuhansia ihmisiä lisää. Kaupunki tunnetaan teksteistä jo 1200-luvulta, mutta kaupungin perustamiskirja on vasta vuodelta 1404. Tosin paikalla on asuttu jo ennen ajanlaskun alkua.[2]

Kaupunki on tärkeä kauppa- ja teollisuuskeskus. Kaupunki oli tärkeä kauppapaikka jo keskiajalla. Nykyään siellä on paperi-, kone-, metalli-, kumi- ja elintarviketeollisuutta ja lisäksi tukkuliikkeitä. Örebrossa on muun muassa sisävesisatama ja lentoasema sekä yliopisto.[3]

Myös alempi koulutus toimii: kunnallisia peruskouluja on 51 ja lukioita 6, lisäksi ovat vielä yksityiset koulut siihen päälle. Örebron Ruotsinsuomalainen Kielikoulu aloitti toimintansa syyslukukaudella 1994. Tarjolla on myös muita normaaleja peruspalveluita, kuten vanhustenhuolto. Kulttuurin harrastamiseen Örebrossa on runsaasti mahdollisuuksia: kirjasto, teatteri, museoita, konserttitalo ja niin edelleen. Kaupungissa sijaitsee myös linna, mutta sen iästä ei ole varmaa tietoa - ainakin 1300-luvulla Svartån saarella on ollut jonkinlainen linnoitus.

Muista nähtävyyksistä kannattaa mainita vuonna 1958 valmistunut vesitorni Svampen (sieni). Kuten niin monet muutkin vesitornit, Svampen on samalla näköalapaikka. Kun torni oli uusi, vieraili Saudiarabialainen prinssi kaupungissa ja näki sen. Hänen käskystään Riadissa on Örebron Svampenin kopio.[4]

Wadköping on ulkoilmamuseo, johon on kerätty puutaloajan taloja. Kun eteläistä keskustaa rakennettiin kivestä, purettavat puutalot siirrettiin Svartån rannalle Kaupunginpuistoon. Wadköping on saanut nimensä Hjalmar Bergmanin näytelmän mukaan.[5]

Tunnettuja kaupunkilaisia ovat kirjailija Hjalmar Bergman (1883 - 1931) ja runoilija Lars Wivallius (1605 - 1669), joka kirjoitti kuuluisimmat runonsa myös vankilana toimineessa Kajaanin linnassa.

[muokkaa] Lähteet

  1. Befolkningsprognos för 2009 Kaupungin kotisivut (ruotsiksi)
  2. Bron över Svartåns "örar" Kaupungin kotisivu (ruotsiksi)
  3. Örebron yliopisto (ruotsiksi)
  4. Svampen, "The Mushroom" Örebro.se (englanniksi)
  5. Welcome to Wadköping! (englanniksi)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Örebro.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä