Linköpingin kunta
Koordinaatit:
|
|
||
|---|---|---|
Vaakuna |
||
|
|
||
| Valtio | ||
| Lääni | Itä-Götanmaan lääni | |
| Maakunta | Itä-Götanmaa | |
| Keskustaajama | Linköping | |
| Kuntakoodi | 0580 | |
| Pinta-ala | ||
| – Maa | 1 427,44 km² | |
| Väkiluku | 147 334 | |
| – Tiheys | 103,2 as./km² | |
Linköping on Ruotsin kunta. Se sijaitsee Itä-Götanmaan läänissä Itä-Götanmaan historiallisessa maakunnassa. Vuoden 2011 lopussa kunnassa oli 147 334 asukasta ja sen maapinta-ala oli 1 427,44 km².[1][2] Kunnan keskustaajama Linköping on entinen kaupunki.
Kunnan alueella sijainnut Vretan luostari on nykyään raunioina, mutta muistoksi luostarista on jäänyt paikannimi Vreta kloster.
Vuonna 2007 kunnassa oli 430,34 km² peltoa,[3] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[4] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 30,0 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Sisällysluettelo |
Kuntajaon kehitys [muokkaa]
Vuoden 1862 kuntauudistuksen jälkeen nykyisen kunnan alueella sijaitsi Linköpingin kaupunki ja 31 maalaiskuntaa. Vuonna 1894 Sankt Larsin kuntaa perustettiin Sankt Lars -niminen taajaväkinen yhdyskunta. Yhdyskunta ja koko kunta liitettiin Linköpingiin vuonna 1911.
Vuoden 1952 kuntauudistuksessa alueelle muodostettiin seuraavat suurkunnat:[5]
- Linköping (aiempi Linköpingin kaupunki)
- Askeby (aiemmat Vårdsberg, Askeby, Örtomta ja Bankekind)
- Landeryd (aiempi Landeryd)
- Vårdnäs (aiemmat Vist, Skeda ja Vårdnäs)
- Södra Valkebo (aiemmat Gammakil, Nykil ja Ulrika)
- Norra Valkebo (aiemmat Björkeberg, Västerlösa, Rappestad, Sjögestad ja Vikingstad)
- Kärna (aiemmat Slaka, Kärna, Kaga ja Ledberg)
- Vreta kloster (aiemmat Vreta kloster, Stjärnorp, Ljung ja Flistad)
- Åkerbo (aiemmat Gistad, Lillkyrka, Östra Skrukeby, Törnevalla, Östra Harg ja Rystad)
Linköpingin kuntamuoto oli kaupunki, ja kaikki muut olivat maalaiskuntia.[5]
Askeby liitettiin Åkerbohon jo vuonna 1961. Landeryd puolestaan liitettiin Linköpingiin vuonna 1963 ja Kärna vuonna 1967. Vuoden 1971 kuntauudistuksessa siirryttiin yhtenäiseen kuntamuotoon ja muodostettiin nykyinen Linköpingin kunta yhdistämällä Linköpingin kaupunki, Vårdnäs, Södra Valkebo, Norra Valkebo, Vreta kloster ja Åkerbo.[6]
Vuonna 1952 perustetuista kunnista Åkerbo sai nimensä historiallisen Åkerbon kihlakunnan mukaan. Norra ja Södra Valkebo puolestaan sijaitsivat Valkebon kihlakunnan pohjois- ja eteläosissa.
Vaakuna [muokkaa]
Nykyinen vaakuna on entinen Linköpingin kaupungin vaakuna. Myös Vreta klosterin maalaiskunnalla oli oma vaakuna.
Väestönkehitys [muokkaa]
Vuoden 2011 lopussa 17,6 prosenttia kunnan väestöstä oli ulkomaalaistaustaisia, joista 13,9 prosenttia oli syntynyt ulkomailla.[8]
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 914 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 0,6 prosenttia kunnan väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 4,4 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 1 040 Suomessa syntynyttä,[10] mikä vastasi 0,9 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 189 815 kruunua.[11] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 50 000 kruunua.[12]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[13]
- 0–17-vuotiaat: 19,9 %
- 18–64-vuotiaat: 63,2 %
- 65 vuotta täyttäneet: 16,8 %
Elinkeinot [muokkaa]
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[14][15] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuunottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
| Elinkeino | |||
|---|---|---|---|
| Työpaikat (%) |
Työlliset (%) |
||
| alkutuotanto | 1,3 | 1,3 | |
| jalostus | 20,1 | 19,9 | |
| palvelut | 77,8 | 77,9 | |
| tuntematon | 0,8 | 0,8 | |
| Työpaikkoja ja työllisiä | 72 732 | 66 389 | |
| työpaikkaomavaraisuus | 109,6 | ||
Taajamat [muokkaa]
Kunnassa on 20 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 89,4 prosenttia.[16] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 15 581 asukasta.[16] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[17]
| # | Taajama | Väkiluku (31.12.2010) |
|---|---|---|
| 1 | Linköping | 104 232 |
| 2 | Ljungsbro | 6 620 |
| 3 | Malmslätt | 5 214 |
| 4 | Linghem | 2 804 |
| 5 | Sturefors | 2 229 |
| 6 | Vikingstad | 2 096 |
| 7 | Ekängen | 2 037 |
| 8 | Berg | 1 278 |
| 9 | Slaka | 592 |
| 10 | Askeby | 518 |
| 11 | Brokind | 502 |
| 12 | Bestorp | 475 |
| 13 | Bankekind | 405 |
| 14 | Nykil | 321 |
| 15 | Sjögestad | 300 |
| 16 | Gistad | 288 |
| 17 | Skeda udde | 283 |
| 18 | Rappestad | 235 |
| 19 | Västerlösa | 206 |
| 20 | Ulrika | 200 |
Kunnan keskustaajama on lihavoitu.
Entiset taajamat [muokkaa]
Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[18]
Luettelossa mainituista taajamista kaikki ovat sittemmin kasvaneet yhteen Linköpingin taajaman kanssa.[18]
Pientaajamat [muokkaa]
Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[19]
- Bjärka-Säby
- Björkeberg
- Fruktåker och Ängen
- Gälstad-Lundby
- Kransberg + Fryshem
- Kränge
- Maspelösa
- Nysätter
- Ringstorp
- Roxenbaden
- Roxtuna
- Rystad
- Skeda
- Stensätter
- Svartmåla
- Sättuna
- Södra Kränge
- Västerby
- Örtomta
Entiset pientaajamat [muokkaa]
Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[20]
Kunnanvaltuusto [muokkaa]
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, maakäräjäkuntien valtuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Kunnallisvaaleissa Linköpingin kunta on jaettu seuraaviin vaalipiireihin:[21]
- Linköping Nordväst (26 valtuutettua)
- Linköping Sydväst (25 valtuutettua)
- Linköping Nordost (28 valtuutettua)
Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden ääniosuudet ja paikat Linköpingin kunnanvaltuustossa viimeksi pidettyjen kunnallisvaalien perusteella.
| Puolue | |||
|---|---|---|---|
| Osuus äänistä, %[22] |
Valittuja edustajia[23] |
||
| Maltillinen kokoomus | 30,17 | 25 | |
| Keskustapuolue | 6,59 | 6 | |
| Kansanpuolue liberaalit | 8,63 | 7 | |
| Kristillisdemokraatit | 4,92 | 3 | |
| Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue | 30,53 | 24 | |
| Vasemmistopuolue | 4,51 | 3 | |
| Ympäristöpuolue vihreät | 9,26 | 8 | |
| Ruotsidemokraatit | 3,73 | 3 | |
| Muut | 1,68 | 0 | |
| Yhteensä | 79 | ||
Seurakunnat [muokkaa]
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[24]
- Linköpings domkyrkoförsamling
- Linköpings S:t Lars
- Landeryd
- Slaka
- Kärna
- Kaga
- Ledberg
- Vist
- Vårdnäs
- Skeda
- Nykil-Gammalkil
- Ulrika
- Vikingstad
- Vreta kloster
- Åkerbo
- Linköpings Berga
- Linköpings Johannelund
- Linköpings Skäggetorp
- Linköpings Ryd
- Gottfridsberg
Historialliset seurakunnat [muokkaa]
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[25] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.
- Askeby
- Bankekind (Svinstad)
- Björkeberg
- Flistad
- Gammalkil
- Gistad
- Kaga
- Kärna
- Landeryd
- Ledberg
- Lillkyrka
- Linköpings Berga
- Linköpings domkyrkoförsamling (Linköping)
- Linköpings Johannelund
- Linköpings Ryd
- Linköpings Sankt Lars (Sankt Lars)
- Linköpings Skäggetorp
- Ljung
- Nykil
- Näsby*
- Rakered*
- Rappestad*
- Rystad
- Sjögestad
- Skeda
- Slaka
- Stjärnorp
- Törnevalla
- Ulrika
- Vikingstad
- Vist
- Vreta kloster
- Vårdnäs
- Vårdsberg
- Västerlösa
- Örtomta
- Östra Harg (Harg)
- Östra Skrukeby (Skrukeby)
Nähtävyyksiä [muokkaa]
- Bjärka-Säbyn linna
- Ekenäsin linna
- Stureforsin linna
- Flygvapenmuseum
- Linköpingin tuomiokirkko
- Vretan luostari
- Askebyn luostari
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Folkmängden efter kommun, civilstånd och kön. År 1968-2011 Statistiska centralbyrån. Viitattu 14.7.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Land- och vattenareal per den 1 januari efter kommun och arealtyp. År 2012 Statistiska centralbyrån. Viitattu 14.7.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ a b Utdrag ur Årsbok för Sveriges kommuner 1951 - Förteckning över storkommunerna 1952 (PDF) Årsbok för Sveriges kommuner 1951. Statistiska centralbyrån. Viitattu 3.12.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Sveriges kommuner åren 1952–1986: Förändringar i kommunindelning och kommunkoder (PDF) Meddelanden i samordningsfrågor 1986:5. Statistiska centralbyrån. Viitattu 3.12.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Mandatfördelning per valkrets - Kommun (XLS) Valmyndigheten. Viitattu 30.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Val till kommunfullmäktige - Röster Valmyndigheten. Viitattu 10.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Val till kommunfullmäktige - Valda Valmyndigheten. Viitattu 10.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
| Boxholm • Finspång • Kinda • Linköping • Mjölby • Motala • Norrköping • Söderköping • Vadstena • Valdemarsvik • Ydre • Åtvidaberg • Ödeshög |
| Katso myös: Luettelo Ruotsin kunnista • Ruotsin läänit |
| 1. Tukholma | 864 324 | 7. Örebro | 137 121 | 13. Borås | 104 106 | 19. Nacka | 91 616 | 25. Haninge | 78 326 | Lähde: | Statistiska centralbyrån (SCB) |
| 2. Göteborg | 520 374 | 8. Helsingborg | 130 626 | 14. Huddinge | 99 049 | 20. Södertälje | 87 685 | 26. Kungsbacka | 75 954 | ||
| 3. Malmö | 302 835 | 9. Norrköping | 130 623 | 15. Eskilstuna | 97 596 | 21. Karlstad | 86 409 | 27. Luulaja | 74 426 | ||
| 4. Uppsala | 200 001 | 10. Jönköping | 128 305 | 16. Sundsvall | 96 113 | 22. Botkyrka | 84 677 | 28. Skellefteå | 71 580 | ||
| 5. Linköping | 147 334 | 11. Uumaja | 116 465 | 17. Gävle | 95 428 | 23. Växjö | 83 710 | 29. Solna | 69 946 | ||
| 6. Västerås | 138 709 | 12. Lund | 111 666 | 18. Halmstad | 92 294 | 24. Kristianstad | 79 930 | 30. Järfälla | 67 320 |