Helsingin maantiede

Tämä artikkeli käsittelee Helsingin maantiedettä.

Helsingin aluejako suurpiireihin, peruspiireihin ja osa-alueisiin vuonna 2011.

Helsingin aluejako kaupunginosiin.

Vuonna 1946 toteutettiin suuri alueliitos, ja Helsingin alue kasvoi lähes kahdeksankertaiseksi.

Lounais-Sipoon liitoksen jälkeen Helsingin pinta-ala oli 2022-01-01 1. tammikuuta 2022 maanmittauslaitoksen mittausten mukaan 715,48 km², josta 214,19 km² on maata, 0,89 km² sisävesialueita ja loput 500,40 km² merivesialueita.

Kaupungin maa-alueista on metsää 37,2 km², puistoja 9,9 km² ja maisemapeltoja tai niittyjä noin 8 km². Puistoalueita on yhteensä 6 020 hehtaaria. Puistot vaihtelevat klassisista muotopuistoista ydinkeskustasta alkavaan 10 km² laajuiseen Keskuspuistoon. Helsingin kaupunki omistaa lisäksi viheralueita muiden kuntien alueella 6 889 ha, muun muassa Sipoossa.

Helsingin nimikkokasvi on vaahtera ja nimikkoeläin orava.

Helsingin maa-alueen maantieteellinen keskipiste on Viikissä. Vuoden 2009 alueliitosten jälkeen maanmittauslaitos on laskenut maa-alueen keskipisteen sijaitsevan aivan Viikin opetus- ja tutkimustilan läheisyydessä. Koko kaupungin alueen keskipiste on merellä jossain Isosaaren lähistöllä.

Seutu ja seutukunta

Pääartikkeli: Helsingin seutu ja Helsingin seutukunta

Helsingin seutu on Helsinkiä ympyröivä metropolialue. Siihen kuuluvat Helsingin lisäksi Espoo, Vantaa, Kauniainen, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula ja Vihti. Metropolialueen ydintä kutsutaan pääkaupunkiseuduksi, johon kuuluvat Helsinki, Espoo, Vantaa, ja Kauniainen. Helsingin seutua laajempi alue on Helsingin seutukunta, johon kuuluvat Helsingin seudun lisäksi myös Karkkila, Lohja ja Siuntio ja joka on yksi Suomen seutukunnista.

Rannikot ja vesialueet

Helsinki kuvattuna Sentinel-2-satelliitista.

Helsingin kantakaupunki sijaitsee niemellä. Niemi sijaitsee kahden mereltä sisämaahan työntyvän lahden välissä: länsipuolella on Seurasaarenselkä, itäpuolella Kruunuvuorenselkä ja sen jatkeena Vanhankaupunginlahti.

Seurasaarenselän yhdistää mereen noin puoli kilometriä leveä Lauttasaarensalmi kantakaupungin ja Lauttasaaren välissä. Sen läheisyydessä on Länsisatama ja sen alueella pienemmät lahdet Hietalahti ja Ruoholahti. Kantakaupungin luoteispuolella on Munkkiniemi, josta johtaa saariketju Lauttasaareen. Saarten väliset kapeat salmet yhdistävät Seurasaarenselän lännempänä sijaitsevaan Laajalahteen, jonka poikki kulkee Helsingin ja Espoon raja. Keskellä Seurasaarenselkää sijaitsee Seurasaari.

Kantakaupungin itäpuolella sijaitsevan Kruunuvuorenselän yhdistää avomereen joukko salmia, joiden välisillä saarilla on Suomenlinna. Kruunuvuorenselän lahtia ovat Eteläsatama ja Pohjoissatama, joiden välissä on Katajanokka. Pohjoissatamasta työntyy länteen salmi, joka johtaa Töölönlahteen. Salmen yli johtavat Hakaniemen silta ja Pitkäsilta sekä varsinaisen Töölönlahden suulla sijaitseva rautatiepenger.

Kruunuvuorenselän jatkeena pohjoisessa on Vanhankaupunginlahti, johon Vantaanjoki laskee. Välissä on joukko saaria, joista suurimmat ovat Kulosaari, Mustikkamaa ja Korkeasaari. Näiden itäpuolella on Herttoniemi ja sen edustalla suuret saaret Laajasalo ja Santahamina, jotka rajoittavat Kruunuvuorenselkää itäpuolelta. Laajasalon itäpuolellakin on suuria saaria kuten Vartiosaari, Villinki ja Karhusaari.

Kaupungin itäisimmässä osassa on laaja Vuosaaren niemimaa, jota rajoittavat Vartiokylänlahti ja Porvarinlahti.

Kaikkiaan Helsingissä on 317 saarta, joista kaksi tuli Sipoon liitoksen myötä ja rantaviivaa 122,5 kilometriä, josta liitosalueen osuus on 24,5 kilometriä. Runsaiden täyttöalueiden vuoksi rantaviiva on varsinkin kantakaupungissa muuttunut voimakkaasti viimeisen parinsadan vuoden aikana.

Vielä 1800-luvun alussa nykyisen kanta­kaupungin pohjois­osissa oli kolme pienehköä järveä, Töölönjärvi nykyisen Pasilan rata­pihan paikkeilla, Huopalahden järvi sen pohjoispuolella sekä Sörnäisten järvi. Ne kaikki on kuitenkin myöhemmin kuivatettu, ja nykyään Helsingissä ei ole enää yhtään järveksi luokiteltavaa vesialuetta.

Vantaanjokeen laskee Helsingin ja Vantaan rajalla Keravanjoki, jota pitkin kaupunkien raja kulkee useita kilometrejä.

Korkeimmat kohdat

Korkeimmalla Helsingissä asutaan Jakomäenkalliolla, jonka korkeus on 59,5 metriä meren pinnasta. Jakomäenkalliolla on kerrostaloja. Helsingin korkein maastokohta on Malminkartanonhuippu eli Malminkartanon täyttömäki, joka tehtiin rakentamisen ylijäämämassoista vuosina 1976–1996. Se nousee merenpinnasta 90 m:n korkeuteen. Huipulla on Hanna Vainion suunnittelema ympäristötaideteos ”Tuulet ja suunnat”. Helsingin korkein luonnollinen kukkula puolestaan sijaitsee Kivikon ulkoilupuiston pohjoisosassa, Porvoonväylän eteläpuolella, luontopolun varrella. Kukkulan korkeus on 62 m merenpinnasta.

Ilmasto

Helsingissä vallitsee merellisen ja mantereisen ilmaston välimuoto: talvet ovat suomalaisittain melko lauhoja ja kesät lämpimiä, joskin hellepäiviä on vähemmän kuin Etelä-Suomen sisämaassa. Merituuli viilentää kaupungin ilmaa keväisin, syksyllä vaikutus on päinvastainen; esimerkiksi vertailukaudella 1981-2010 terminen talvi alkoi Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla Ilmatieteen Laitoksen mukaan vasta 7. joulukuuta. Helsingin pakkasennätys mitattiin Kaisaniemessä tammikuussa 1987, jolloin lämpötila laski −34,3 °C asteeseen. Lämpöennätys on vastaavasti Ilmalassa mitattu +33,6 °C heinäkuussa 1943. Sadepäiviä (sademäärä väh. 0,1 mm) on keskimäärin 182 kappaletta vuodessa. Aurinkotuntien määrä on suurin Helsingin rannikolla ja laskee sisämaahan mentäessä. Kaudella 1981–2010 lähin mittauspaikka oli Helsinki-Vantaan lentoasema, jossa havaittiin 1 780 aurinkotuntia. Luku on korkeampi kuin sisä-Suomen mittausasemilla, mutta alempi kuin Suomenlahden saaristossa. Auringon kulma kesäpäivänseisauksessa on korkeimmillaan 53,3° ja talvipäivänseisauksessa 6,5°.

Kaisaniemen ilmastotilastoa tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) −1,3 −1,9 1,5 7,6 14,4 18,5 21,5 19,8 14,6 9,0 3,7 0,5 ka. 9 Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −6,5 −7,4 −4,1 0,8 6,3 10,9 14,2 13,1 8,7 4,3 −0,6 −4,5 ka. 2,9 Vrk:n keskilämpötila (°C) −3,9 −4,7 −1,3 3,9 10,2 14,6 17,8 16,3 11,5 6,6 1,6 −2 ka. 5,9 Sademäärä (mm) 52 36 38 32 37 57 63 80 56 76 70 58 Σ 655 Sadepäivät (d) 19 17 15 11 11 14 12 15 14 16 18 20 Σ 182 L ä m p ö t i l a −1,3 −6,5 −1,9 −7,4 1,5 −4,1 7,6 0,8 14,4 6,3 18,5 10,9 21,5 14,2 19,8 13,1 14,6 8,7 9,0 4,3 3,7 −0,6 0,5 −4,5 S a d a n t a 52 36 38 32 37 57 63 80 56 76 70 58 Lähde: Pirinen, Pentti et al: Tilastoja Suomen ilmastosta 1981–2010. Ilmatieteen laitos, 2012. ISSN 0782-6079. ISBN 978-951-697-765-5 (nid.) ISBN 978-951-697-766-2 (pdf). Teoksen verkkoversio.

Luonnonsuojelualueet

Helsingissä on 60 luonnonsuojelualuetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 954,8 hehtaaria. Yhteenlasketusta pinta-alasta vesialueiden osuus on 481,9 hehtaaria ja maa-alan 472,9 hehtaaria. Lisäksi kaupunki omistaa seitsemän luonnonsuojelualuetta Espoossa, Sipoossa, Hangossa ja Inkoossa. Suurin luonnonsuojelualue on Viikin-Vanhankaupunginlahden alue, pinta-alaltaan 306 hehtaaria. Ensimmäinen kaupungin luonnonsuojelualue, Lauttasaaren Tiiraluoto, perustettiin vuonna 1948.

Kaupunginosat ja piirit

Aluejakojen vertailu
Kaupunginosajako	Piirijako
59 kaupunginosaa	8 suurpiiriä
	33 peruspiiriä
148 osa-aluetta
404 pienaluetta

Pääartikkeli: Helsingin alueellinen jako

Asemakaavan mukaan Helsinki jakaantuu 59 kaupunginosaan, joista osa jaetaan vielä edelleen osa-alueisiin. Sen lisäksi lähinnä Helsingin kaupungin hallinnon tarpeita varten on luotu piirijako. Piirijaon yksikköinä ovat suurpiirit, peruspiirit ja osa-alueet. Osa-aluetasolla molemmat jaotukset ovat yhtäpitävät, mutta peruspiireistä vain osa on samoja kuin kaupunginosat. Näiden jakojen erona on myös, että piirijaolla muodostetaan kaupunginosia suurempia toiminnallisia alueita eli suurpiirejä, joita on kahdeksan.

Helsingin kantakaupunki oli alkuaan alue, joka kuului kaupunkiin ennen 1. tammikuuta 1946 tapahtunutta suurta alueliitosta eli kaupunginosia 1–27. Nykyisin se tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä Helsingin ydinaluetta, esikaupunkien ja lähiöiden vastakohtana.

Usein kuultavat nimitykset liikekeskusta ja ydinkeskusta alkoivat yleistyä 1960-luvulla. Niillä tarkoitetaan yleensä Kluuvia sekä Kampin itä- ja pohjoisosia.

Kaupunginosat osa-alueineen suurpiireittäin

Helsingin kahdeksan suurpiiriä

Katso myös

• Luettelo Helsingin saarista