Vanha kirkkopuisto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vanha kirkkopuisto ja kesäpäivän viettäjiä

Vanha kirkkopuisto (myös Vanhankirkon puisto tai "Ruttopuisto") on Helsingin keskustassa sijaitseva, Vanhaa kirkkoa ympäröivä puisto ja historiallinen hautausmaa. Se on helsinkiläisten suosituimpia piknik-paikkoja viihtyisyytensä ja sijaintinsa vuoksi. Vanha kirkko sijaitsee puiston reunassa Lönnrotinkadun varrella. Muilta puolilta puistoa rajoittavat Annankatu, Bulevardi ja Yrjönkatu.

Portilta johtaa kirkolle leveä puistokäytävä. Lisäksi puiston halki kulmittain johtavat myöhemmin rakennetut, jalankulkijoiden läpikulkureitteinä toimivat käytävät.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hautausmaana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistotaulu vuoden 1710 ruttoepidemian uhreille Vanhan kirkkopuiston portilla.

Nykyisen Vanhan kirkkopuiston alueella ja sen läheisyydessä on sijainnut useita hautausmaita. Jo suurten kuolonvuosien aikana 1695–1697 haudattiin vainajia tilapäiseen hautausmaahan kaupungin ulkopuolelle Kamppiin, ei tosin aivan nykyisen puiston paikalle vaan nykyisen Bulevardin ja Fredrikinkadun risteyksen tienoille. Syksyn 1710 suuren ruttoepidemian aikana kuolleita haudattiin edellämainitun paikan viereen, nykyisen Annankadun tienoille. Tämän muistoksi on puiston reunalla sijaitsevaan hautausmaan porttiin kiinnitetty 1938 Helsinki-Seuran aloitteesta suomen- ja ruotsinkieliset muistotaulut, joissa sanotaan "tällä paikalla" olleeseen hautausmaahan haudatun 1185 helsinkiläistä. Hattujen sodan aikana 1741 kuolleita Helsinkiin sijoitetun ruotsalaisen tykistörykmentin sotilaita haudattiin myös kuolonvuosien ja ruttoepidemian aikaisten tilapäisten hautausmaiden viereen.[2] Puiston nykyinen liikanimi Ruttopuisto viittaa alueelle haudattuihin ruttoepidemian uhreihin.

Vuosina 1790–1829 alue toimi Helsingin virallisena hautausmaana nimellä Kampin hautausmaa.[3] Päätöksen uuden hautausmaan perustamisesta oli tehnyt kirkolliskokous vuonna 1786, sillä Ulrika Eleonoran kirkon kirkkomaa oli tullut jo aivan täyteen. Koska uusi hautausmaa sijaitsi kaupungin ulkopuolella, joutui seurakunta ostamaan ruumisvaunut, kun aiemmin oli pärjätty pelkillä kantopaareilla. Nelisenkymmentä vuotta toiminut hautausmaa oli nykyistä kirkkopuistoa laajempi ja kaikki puistokorttelia ympäröivät kadut kulkevat osittain entisen hautausmaa-alueen päällä.[4]

Kaupungininsinööri Anders Kocke laati hautausmaalle vuonna 1816 asemakaavan, johon sisältyi käytäväverkosto. Tuolloin aikaisemmin rakennettu kiviaita purettiin osittain ja laajennetun hautausmaan ympärille rakennettiin säleaita.[3] Tarjouskilpailun voittanut porvari Henrik Brorström sai Kocken suunnitelmaan sisältyneet istutukset ja puut valmiiksi vuonna 1828.[5] Samana vuonna valmistui uusi ympärysaita sekä Bulevardin varrella oleva Carl Ludvig Engelin suunnittelema hautausmaan pääportti, joka on säilynyt tähän päivään saakka. Kampin hautausmaa poistettiin käytöstä 1829 Hietaniemen hautausmaan tultua käyttöön, joskin sinne haudattiin vielä 1918–1919 Suomen sisällissodassa kaatuneita valkoisia ja saksalaisia sekä Viron vapaussodassa kuolleita suomalaisia vapaaehtoisia. Engelin suunnittelema Vanha kirkko oli valmistunut hautausmaan alueelle jo vuonna 1826. Se rakennettiin, jotta vanha Ulrika Eleonoran kirkko ja hautausmaa voitaisiin hävittää Senaatintorin tieltä.[3][6]

Helsingin kaupunginarkiston johtaja Sirkka Impolan arvion mukaan Vanhan kirkkopuiston alueelle haudattiin reilun 130 vuoden aikana yli 10 000 vainajaa.[7]

Puistona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puiston itäkulma.

Hautausmaakäytön päätyttyä syksyllä 1829 alue muutettiin seurakunnan ylläpitämäksi puistoksi, jonka ympärille kaupunki samoihin aikoihin kasvoi. Aluksi vain portilta kirkolle johtavaa pääkäytävää hoidettiin ja muu osa jätettiin villiintymään, jolloin käytävät kasvoivat umpeen. Myöhemmin puistoa alettiin hoitamaan paremmin kaupunkilaisten aloitteesta ja mm. 1850-luvulla istutettiin uusia puita ja koristekasveja. Puutarhurimestari M. G. Stenius laati 1870-luvulla uuden puistosuunnitelman.[7] Puisto siirtyi 1900 seurakunnalta kaupungin haltuun, jolloin sitä ympäröivä puuaita purettiin ja puistokäytävät saivat nykyiset linjauksensa. Nykyään puistossa on noin 200 lehti- ja 40 havupuuta.[3]

Vanha kirkkopuisto sekä Lönnrotinkadun toisella puolella oleva Lönnrotin puistikko on merkitty asemakaavaan historiallisina puistoina.[3] Kaavoituksessa ne ovat suojeltuja ja niiden ylläpidossa pyritään säilyttämään niiden historiallinen arvo.

Haudat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puistossa on säilynyt 48 hautakiveä vuosilta 1790–1829.[3] Kauppaneuvos Johan Sederholm, Sederholmin talon rakennuttaja, haudattiin kuoltuaan vuonna 1805 aluksi vanhalle Ulrika Eleonooran kirkon kirkkomaalle. Kun kyseinen hautausmaa myöhemmin hävitettiin Senaatintorin tieltä, hänen jäännöksensä siirrettiin Kamppiin, johon valmistui C. L. Engelin suunnittelema hautakappeli. Se oli Sederholmin suvun omistuksessa vuoteen 1890, jolloin senaattori Theodor Cederholm luovutti sen seurakunnalle. Se toimi myöhemmin myös väliaikaisena ruumishuoneena.[8] Rakennus on yhä jäljellä puiston pohjoisessa kulmassa. Aivan sen vieressä on kenraalimajuri ja senaattori Heribert Conrad Reuterskjöldin hautamuistomerkki.[3] Entiselle Kampin hautausmaalle on haudattu myös muun muassa arkkitehti Pehr Granstedt sekä alueen asemakaavan suunnitellut Anders Kocke. Heidän hautakivensä ovat säilyneiden joukossa.[9]

Lisäksi ovat kolme sankarihautamuistomerkkiä itsenäisyyden alkuvuosilta. Sisällissodassa Helsingin valtauksessa kaatuneet 54 saksalaista sotilasta haudattiin tänne 16. huhtikuuta 1918 ja 16 suomalaista valkokaartilaista kolme päivää myöhemmin. Haudoille pystytetyt muistomerkit paljastettiin samanaikaisesti 31. lokakuuta 1920. Kilpailun pohjalta saksalaisten hautamuistomerkin suunnittelivat Gunnar Finne ja J. S. Sirén, suomalaisten muistomerkin Elias Ilkka ja Erik Bryggman. Kolmannessa haudassa on 31 Viron vapaussodassa valkoisten puolella kaatunutta suomalaista vapaaehtoista, jotka haudattiin tänne 16. helmikuuta 1919. J. S. Sirénin ja Into Saxelinin suunnitteleman muistomerkin paljasti Viron ulkoministeri Hellet 27. toukokuuta 1923.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marja Pehkonen: Hauraita muistoja Helsingin hautausmailta. Helsingin kaupunginmuseo (Narinkka-sarja) 2008. ISBN 978-952-223-283-0

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kulttuuriympäristön rekisteriportaali, kohde n:o 200933, Helsingin vanha kirkko Museovirasto. Viitattu 3.10.2011.
  2. Pehkonen 2008, s. 39–43.
  3. a b c d e f g Vanha kirkkopuisto Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Viitattu 3.10.2011.
  4. Pehkonen 2008, s. 34, 36, 39, 45–46.
  5. Pehkonen 2008, s. 51.
  6. Vanha kirkko ja ympäröivä hautausmaa Historiakierros Helsingissä. Helsingin kaupunki. Viitattu 23.4.2012.
  7. a b Pehkonen 2008, s. 52.
  8. Pehkonen 2008, s. 47.
  9. Pehkonen 2008, s. 50.
  10. Pehkonen 2008, s. 53–55.

Koordinaatit: 60°09′58″N, 24°56′23″E